Suomipuhe.com nettilehti – paremman tiedonvälityksen ja faktatiedon puolesta

Ajatus korkeatasoisesta nettilehdestä syntyi aikoinaan eräällä vierailulla Turussa kun keskustelin erään juuri eläköityneen lehtimiehen kanssa.

Hän valitteli suomalaisen journalistiikan tasoa ja kertoi, että nykyään ei enää tutkita faktoja vaan ”ilmiöitä” ja että kukaan ei enää viitsi tarkistaa kahdesta lähteestä juttuja. Mieleen juolahti: eikö informaation välittämisessä ja analyysien teossa olisi mahdollista vielä noudattaa traditionaalisia journalistiikan ohjeita ja tervettä kriittisyyttä!

Asia jäi vaivaamaan minua sillä olin itse kirjoittanut aina vuodesta 2008 ”Uusi Suomi” nimiseen nettijulkaisuun. Minulla oli tänä aikana mahdollista tarkastella sitä miten aluksi kelvollisen nettilehden keskusteluilmapiiri muuttui. Se tapahtui vähitellen – puheiden taso muuttui ensin kirpeäksi ja sitten epämiellyttäväksi. Lehden toimituksen linja muuttui myös vuosien myötä sellaiseksi, että keskustelujen käyminen oli vaivanloista. Tavalliset ihmiset eivät enää uskaltaneet kirjoittaa ”ammattitrollien” sakeaan rokkaan. Aikoinaan myös lehden päätoimittaja oli uskaltanut keskustella asioista mutta vähitellen ns. dialogi loppui.


Laadukas keskustelu

Nyt perustettava Suomi-puhe perustuu kansanedustajista, tutkijoista ja korkeatasoisista kommentoijista koostuvaan kirjoittajarenkaaseen. Tämä julkaisu noudattaa vapaan keskustelun, vapaan sanan ja kunnioittavan keskustelun sääntöjä sekä tietysti myös journalistiikan perussääntöjä (https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/).

Niiden ensimmäinen ohje on kaiken tiedonvälityksen perusta.

”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”.. Samoin kahdeksas ohje: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen” on ehdottoman tärkeä aikana, jolloin tiedonvälityksellä näyttää astua agendajournalismin sudenkuoppaan. Samalla kun poliitikot, tutkijat ja julkisuuden henkilöt käsittelevät asioita on tärkeää, että ”tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu”.

Samoin on myös selvää, että kohta 21 on itsestäänselvää ja sen on pädettävä kaikkiin mielipiteisiin ja henkilöihin: ”…jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä….”


Journalistiikan ryhtiliike

Toimittajien keskuudessa on syntynyt liike, joka on kriittinen myös itseään kohtaan. Viittaan tällä toimittaja ja kirjailija Maria Asunnan kannanottoon. Lainaan sitä tässä kokonaisuudessaan:

” ”Lähes 20 vuotta toimittajantöitä tehneenä ja kymmeniä aikakaus- ja sanomalehtiä (mm. AL, SK, KSML) avustaneena en olisi ikinä uskonut näkeväni aikaa, jolloin perinteinen mediamme julkaisee näin mittavasti propagandaa, mielipiteenmuokkausta ja jopa valeuutisia, – ja jättää samalla julkaisematta yleisesti erittäin merkityksellistä tietoa.

Olen havainnut, että nykyään tilastoja tulkitaan miten parhaaksi nähdään, uhkakuviksi nostetaan marginaali-ilmiöitä ja subjektiivisia uhkakuvia käsitellään objektiivisina faktoina. Juttuihin haastatellaan kavereita, jotka jakavat toimittajan kanssa saman näkemyksen.

Lisäksi annetaan suhteettoman paljon palstatilaa asioille ja henkilöille, jotka ovat lähellä toimittajien omaa sydäntä, esimerkiksi intersektionaalisille feministeille, jotka vihaavat ”toksista maskuliinisuutta”, tai tutkijoille, jotka käyttävät aivan käsittämätöntä uuskieltä puhumalla vaikkapa ”homososiaalisuudesta”.

Uutisia taustoitetaan ja seurataan loppuun asti liian vähän. Myös ”hampaattomuus” erottaa Suomen median muista: Poliitikkoja ei hiillosteta revolverikysymyksin ja pakoteta loogiseen argumentaatioon silloin, kun olisi syytä, mutta kimppuun käydään kyllä asioissa, joista voidaan spekuloida loputtomiin.


Suuri ongelma on sekin, ettei kansalainen ole kertojana riittävän uskottava. Tutkijoilla puolestaan on aina ”totuus” hallussaan. Monia toimittajia tuntuukin riivaavan viranomais- ja asiantuntijauskovaisuus. Tästä seuraa se, ettei ajassa olevia epäkohtia kuten raakoja ihmisoikeusloukkauksia suostuta tunnistamaan, ellei joku ole tehnyt aiheesta väitöskirjaa. Mutta kuten tiedossa on, tutkimukset tulevat pitkällä viiveellä, eikä tutkimusapurahoja anneta hankkeille, joiden oletetaan uhmaaman tieteenalan konsensusta.

Epäkohtien lista on pitkä, ja tuntuu, että jokin eettinen selkäranka on jo katkennut. Päin mäntyä mennään ideologia edellä. Jopa Julkisen sanan neuvosto (JSN) on miehitetty (henkilöitetty?) samanmielisillä hyväsisar-oletetuilla.

Taantumuksellista on se, että lehdet ovat sulkeneet netistä kommenttipalstansa, joten lukijat eivät voi oikaista toimitusten virheitä. Erityisen huolestuttavaa on se, että jotkut toimittajat ovat muuttuneet niin ylimielisiksi, etteivät he suostu oikaisemaan valeuutisiaan ja vääriä tulkintojaan. (Muistanette vuoden takaisen #alpakan mediakohun ytimessä.)


Kirjoitin vuonna 2015, että me toimittajat olemme luoneet vaihtoehtomediat, ja ajattelen näin yhä. Esimerkiksi #MV oli suora vastaus journalismin omaan kriisiin. Media ansaitsi sen.

Kaipaan vanhoja aikoja, kun toimituksissa oltiin huolellisia ja puntaroitiin tarkkaan, mitä sanotaan ja miten sanotaan. Toimituksellista valtaa ei luovutettu toimituksen ulkopuolelle, painostukseen ei alistuttu. Varottiin lähtemästä yhden asian äänitorveksi. (Tai no, kyllä silloinkin piti edistää ”kasvun ja kehityksen ideologiaa”, mutta se oli pientä verrattuna nykyiseen monikultturismilobbaukseen.) Vältettiin olemasta tuomareita, sossutätejä, pappeja tai imaameja, poikkeuksena kolumnit. Oli tavoiteltavaa ja hyveellistä olla #vallanvahtikoiria.

Median tehtävä ei ole rakenteellinen sosiaalityö tai ”maailman muuttaminen” kuten Hesarissa uskotaan, vaan #tiedonvälitys. Se edellyttää sitä, että pysytään realiteeteissa. Journalismin tulee siksi sanoutua irti affektiivisista kampanjoista ja ideologioista, ja palata perustehtäväänsä: tiedonvälitykseen.


Median tehtävä ei ole rakenteellinen sosiaalityö tai ”maailman muuttaminen” kuten Hesarissa uskotaan, vaan #tiedonvälitys. Se edellyttää sitä, että pysytään realiteeteissa. Journalismin tulee siksi sanoutua irti affektiivisista kampanjoista ja ideologioista, ja palata perustehtäväänsä: tiedonvälitykseen.

Peräänkuulutan siis mediaa, joka ansaitsee yleisönsä luottamuksen pyrkimällä totuudelliseen tiedonvälitykseen.

Tavallaan on myös haikea olo. Joskus oli kunnia-asia sanoa olevansa journalisti. Tänä vuonna erosin Journalistiliitosta, johon olin kuulunut vuodesta 2002. Olen pettynyt myös itseeni. En ole saanut koko vuonna aikaiseksi oikein mitään merkittävää.

Anteeksi, jos pilaan jonkun päivän tällä ääneenajattelullani.

Tai mitähän minä tässä anteeksipyytelen yhtään mitään.

Perutaan siis anteeksipyyntö!


Suomi-puhe pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen. Yritämme voittaa yleisön luottamuksen pyrkimällä totuudelliseen tiedonvälitykseen. Kaikista sidonnaisuuksista huolimatta Suomipuhe noudattaa objektiivisen tiedonvälityksen ihanteita.

3 vastausta artikkeliin “Suomipuhe.com nettilehti – paremman tiedonvälityksen ja faktatiedon puolesta

  1. Yksinkertaisesti: Tietenkin tieliikennelakia pitää noudattaa. Ja jos ei noudata siitä seuraa rangaistus, yleensä sakko.

    Miten kävisi jos tietiikennelaki ei velvoittaisi toimimaan säännösten mukaan ja se olisi vain kohtelias suositus. Mitä tapahtuisi jos vaikkapa ajoradan oikean reunan käyttäminen olisikin vain suositus. Tai jos ”ystävällisesti” kahottaisimme huomioimaan liikennevalot ja pysähtymään punaisiin.

    No se siitä. Kyse on niin päivän selvästä asiasta, että ei kannata enempää asiaa veivata.

    Tykkää

  2. Tänään 6.10.2020. Arto Luukkanen Uuden Suomen viimeisessä kirjoituksessa ilmoitti että hänelle riitti tyytyminen lehden lätinään.

    Odotan Suomipuheelta keskustelua sellaisista yhteiskunnallisista tärkeistä teemoista jossa on vaiettu mediassa tarkoituksellisesti. Siitä pitää puhua jossa media on hiljentänyt keskustelijat.

    Odotan innolla kunnon puhekarnevaaleja ja odottamattomia paljastuksia mitä tapahtuu yhteiskuntamme salaisuuden verhon takana.

    Odotan Suomipuheelta lisää uusia keskustelijoita?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: