Raamattu roviolle?

Kirjoittajana Päivi Räsänen

Entisenä poliisiministerinä mielestäni on myös aiheellista pohtia, ovatko toistuvat poliisikuulustelut ja aikaa vievät selvitykset poliisin tiukkojen resurssien asianmukaista kohdentamista.

Olen istunut vuoden sisällä kolmesti Pasilan poliisiasemalla useiden tuntien kuulusteluissa epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tilanne on tuntunut epätodelliselta ja absurdilta maassa, jossa uskonnonvapaudella on pitkät juuret. Raamattu on avoinna kuulustelukopissa ja vastailen kysymyksiin uskonvakaumukseni perusteista. Poliisi oli asiallinen ja mielelläni hänen kanssaan keskustelin, mutta samalla kannan huolta siitä, että pelkkä esitutkinta saa aikaan pelkoa sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamisesta.

Joutuuko Kristinuskosta Suomessa ongelmiin?

Poliisin ja valtakunnansyyttäjän näkemykset lausuntojeni lainmukaisuudesta ovat olleet vastakkaiset. Poliisin mielestä rikosta ei ollut tapahtunut eikä esitutkinnan käynnistämiseen ollut aihetta, mutta valtakunnansyyttäjän mielestä oli. On mahdollista, että tästä on tulossa raskas, vuosia kestävä oikeusprosessi. Olen valmis puolustamaan oikeutta ilmaista Raamattuun perustuvaa uskoa tarvittaessa myös oikeudessa, mutta samalla toivon, että valtakunnansyyttäjä päätyisi harkinnassaan siihen, että syytteitä ei nosteta.

Poliisi myös päätöksessään totesi: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

Mahdollinen tuomio kiihottamisrikoksesta olisi siis jopa kaksi vuotta vankeutta tai sakkorangaistus, mikä olisi todennäköisempi vaihtoehto. Mutta vielä suuremmaksi ongelmaksi mahdollisesta tuomiota nousisi vaatimus sensuurista: käsky poistaa sosiaalisen median päivitykset tai julkaisukielto kirjoitukselle. Mikäli tätä oikeuden päätöstä ei noudattaisi, se johtaisi kovenevaan uhkasakkokierteeseen. Samalla tällainen tuomio avaisi pään vastaavien julkaisujen kiellolle ja uhkan modernista kirjaroviosta.

Päivi Räsänen

Lisää Kirjoituksia

suomipuhe.comHome

14 vastausta artikkeliin “Raamattu roviolle?

  1. Valtakunnansyyttäjän määräämä resurssien käyttö on aiempaan käytäntöön verrattuna perusteetonta ja muutos. Seuraus ja muutos ei kuitenkaan ole se, että nyt oltaisiin viemässä Raamattua kirjastosta ja kirjahyllystä roviolle. Some-ajan aikaansaama muutos on pikemminkin siinä, että nyt halutaan määritellä lausujan intentio rangaistavuuden perustaksi sosiaalisen median ryhmien ja sääntöjen mukaisesti. Ihmis- ja kristikunnan yhtenä ongelmanahan on ollut se, että ihmisen pohjimmaisia ajatuksia ei voi tietää.

    Amerikkalaiset some-jätit tarjoavat nyt tähän ratkaisun keskusteluryhmillä, joissa osanottajat tunnistetaan aina jonakin identiteettikategorioiden perusteella – kuten vhm tai musta transnainen etc. – ja tämä tunnistaminen on läsnäolon ehto ja näiden ryhmäkeskustelijoiden turvallisen tilan ominaisuus. Olennaista ei ole niinkään se, mitä sanotaan, vaan se kuka/mikä sanoo, mistä identiteetistä päätellään lausuman tarkoitus. Kuten Vasemmistoliiton poliittinen toimitsija ja kuntavaaliehdokas Minja Koskela kirjassaan Ennen kaikkea feministi (2019) esittää, ei ole esimerkiksi cis-sukupuolisen asia kysyä, miksi jokin sana on transsukupuolisen mielestä loukkaava, ja loukkaavat ilmaisut pitää poistaa.

    Nyt nämä pienryhmien some-säännöt haluttaisiin tuoda uudella oikeuskäytännöllä koko todellisuuteen. Tämä ei ole kuitenkaan toimiva konsepti: Jossakin suhteessa valtaväestöstä erottuvat ihmiset eivät ole keskenään samaa mieltä siitä, mikä on loukkaavaa, tai pitäisikö loukkaavuutta yleensä pyrkiä poistamaan. Kaikkien ei kannata tavoitella sosiaalista tunnustusta, kuten tuoreessa suomalaisessa teoksessa Tunnustuksen filosofia ja politiikka – Hegelistä nykypäivään (2020) todetaan: ”Erityisesti kulttuuristen vähemmistöjen tapauksessa vapauden ja tasa-arvon päämääriä voidaan hänen [McBride] mukaansa paremmin edistää luopumalla kokonaan tunnustuksenhalusta suhteessa valtaa pitäviin tahoihin.” (Koskinen 2020, teoksessa Hirvonen (toim.), 163.)

    Amerikkalaisten some-jättien ja niiden omistajien intressinä on saada ihmiset uskomaan, että ihmisen tärkein ominaisuus on halu saada osakseen tunnustusta/ tunnistusta (Anerkennung). Tämä on kuitenkin Hegelin Hengen fenomenologian feministinen, kojévelainen virhetulkinta, kuten akatemiaprofessori Tuija Pulkkinen on huomauttanut.

    Tykkää

    1. mielenkiintoinen näkemys…syntyykö ns. identiteettirankkausta? ts. annetaanko tulevaisuudessa pisteitä ja sitten niiden perusteella myönnetään sananvapautta? Pelottava ajatus…

      Tykkää

      1. Näinhän se on nykyään somessa, ja ne ”pisteet” ovat some-jättien algoritmeissa ja megatiedostoissa. Tällä ei kuitenkaan myönnetä sananvapautta perinteisessä, yksilöllisessä ja mahd. luovassa mielessä vaan näkyvyyttä jollakin nettialustalla – esim. aqtbdsm-toimija saisi esiintyä tuollaisena mutta se mitä hän saisi esittää, on samalla rajattu. Jos kyseenalaistaa tai esittää jotakin liturgiasta poikkeavaa, siitä on seurauksen ns. kritiikin vyöry ja näkyvyyden välitön vähentyminen.

        Tykkää

  2. En ole ikinä ymmärtänyt muutamaa asiaa. Ensimmäisenä sitä, miksi raamatun oppeja pitäisi päivittää tähän aikaa sopivaksi, koska silloinhan se ei ole enää uskoa vaan populaari viihdettä.

    Jos suhtautuu homouteen syntinä ja haluaa tuoda sen esille, koska näin raamatussa sanotaan, niin eikö silloin kaikkea siellä kirjoitettua pitäsi noudattaa, vaikka se johtaisi katastrofiin nyky-yhteiskunnassa? Ei kai niitä vastustettavia asioita voi poimia, kuten rusinoita pullasta? Mikäli joutuu vankilaan mielipiteistään, niin eikö silloin ole marttyyri ja sitä lasketa eduksi ”viimeisellä tuomiolla”? Sehän on sijoitus tulevaisuuteen.

    Sinänsä minusta on jokseenkin kipeätä olla kiinnostunut siitä, mitä aikuiset ihmiset tekevät makuuhuoneessaan, mutta ainahan se on ollut pappien loppumattoman huomion kohde.

    Jos joku kiihoittuu Räsäsen teksteistä, niin pikku terapia sattaisi olla paikallaan.

    Tykkää

  3. Hienoa Päivi kun jaksat taistella tämän kanssa. Itse en edes kirkkoon kuulu, mutta arvostan, että henkilö, joka tunnustautuu ”hartaaksi” kristityksi, myös elää sen mukaisesti ja noudattaa ja kertoo sanomaa,johon uskoo.

    Olen pettynyt pappeihin, jotka mielestäni ovat luopuneet uskosta, ehkä ympäröivän yhteiskunnan takia ja eivät enää noudata raamatun oppeja.

    Valtakunnansyyttäjän toimet ovat käsittämättömiä.

    Jaksamisia.

    Tykkää

  4. Niin, kai Suomessa saa olla myös homoseksuaaleja, jotka haluavat elää oman vakaumuksensa mukaista hengellistä elämää????? vai määrääkö Seta & Pride millaista elämää kukin homoseksuaali haluaa elää?????Kyse on tässä myös homoseksuaalien vapauksista. Saako ihminen todeta, *haluan elää selibaatissa* hengellisyyteni vuoksi…oli sitten homo tai hetero??? Jokainen eläköön tavallaan.

    Tykkää

  5. Raamattu ei ole kaikille tarkoitettu noudatettavaksi. Nämä papit, jotka sallii mm. Homouden, ovat vastuussa siitä Kaikkivaltiaan edessä. Samoin ne jotka harjoittaa tätä, ovat vastuussa teoistaan Jumalan edessä. Ei näillä uskon teoilla jatkoon pääse. Jeesus sanoi, että sodomalla ja komorralla on helpompaa tuomio päivänä. Joten repikää siitä! Ei sovi niille, jotka ”väittää” olevansa kristittyjä. Homoja on ollut ”aina”, mutta heitä ei ole Jumalan uudessa maailmassa.

    Tykkää

  6. Nyt menossa oleva oikeudenkäynti Päivi Räsäsen tuomitsemiseksi Suomen kaltaisessa kristinuskoa tunnustavassa maassa, tuntuu, kuulostaa ja näyttääkin aivan uskomattomalta manooveriltä kristinuskoa vastaan.On toki pelkästään hyvä asia jos SE koira älähtää johon kalikka kalahtaa, mutta Päivi Räsäsen syylliseksi veivaaminen oikeuslaitoksemme puolesta on Suomelle SUURI HÄPEÄ. Päivi on OIKEASSA RAAMATTUA PUOLUSTAESSAAN kristinuskoa tunnustavassa maassamme.Hän ei ole tehnyt mitään väärin. Vika on siinä, että jossakin on ”vintti” pimentynyt ja roput palaneet. Kysyn: Missä ISIEMME KIRKKO piilottelee?? Romupappi.

    Tykkää

  7. Raamatussa on lause: Farmakoksen älä anna elää! Kuuluuko sanavapauteni ja uskonvapauteeni oieus saada heiluttaa ko lausettabanderolissa jonkun apteekin edessä?

    Tykkää

  8. On todettava, että ihmettelyä riittää sekä itsellä että hyvin monella muullakin jopa elämänkatsomuksista riippumatta , että miten on mahdollista Suomessa vuonna 2020 tapahtua jotain tälläista niin takapajuista ja alkeellisen yksinkertaista mitään järjellistä selitystä vailla olevaa oikeusjärjestelmän harjoittamaa puoskarointia kuin nyt tämä Päivi räsäseen kohdistuva ajojahti on?
    Tälläista voi hyvin kuvitella tapahtuneen, niinkuin on tapahtunutkin joskus pimeällä keskiajalla jesuiittojen inkvisiolaitoksesta tai valtansa huipulla olleiden kommunistimaiden (esim edesmennyt NL) toisinajattelijoiden vainoista tai nyk tapahtuvista Kiinan tai P-Korean valtioiden harjoittamasta ihmisoikeusrillisuusteollisuudesta jotka myös kohdistuu toisinajattelijoihin .

    Mutta ei Suomessa!

    Jotain on nyt todella pasati pahasti vinossa ! Johtuuko se siitä että nykypolven päättävissä ja johtavissa viroissa olevat ihmiset ovat dramaattisesti jostain syystä kykenemättömiä rationaaliseen ja johdonmukaiseen ajatteluun ts ”kaikki muumit ei ole laaksossa, eikä inkkarit kanootissa” ?
    Vai onko kyseessä tietty pitkäaikainen ideologinen aivopesu mistä monet asioita tutkineet on kirjoittaneet ?

    Luulen että nykyisessä taantumuksellisessa menossa, äärifanaattisimpien vainoajien täytyy olla sekä jälkimmäisiä j että myös sen johdosta ensinmainittuja. Tämä sen vuoksi, että sen minkä minä olen käsityksen saanut , nämä ääri-ideologioiden kasvatusmetodit estää normaalin terveen ja vapaan ajattelun kehittymisen ja sitä myötä järjellisten johtopäätösten teon.
    Sen lisäksi on suuri massa jotka ei sen suuremmin asioita ajattele , ja jotka on näiden taantumuksellisten toimesta disinformoitu kaikella hienolla ”tasa-arvo, yhdenvertaisuus yms hölinällä joka on vain peite juuri näiden arvojen vastaiselle toiminnalle mm juuri Päivi Räsäsen tapauksessa,
    Eli siis aikamoista tekopyhyyttä !

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: