Tarton rauha 100 vuotta – tasa-arvoinen sovinnonteko

Kirjoittajana Arto Luukkanen

Tarton rauhan allekirjoituksesta on tänään 100-vuotta.

Nykyisen tutkimuksen ja muistelmien valossa näyttää siltä, että kyseessä oli loppujen lopuksi tasa-arvoinen sovinnonteko Venäjän keisarikunnasta irrottautuneen pienen maan ja sen perinteitä jatkaneen heikentyneen punaimperiumin välillä.

Joidenkin aikalaisten mukaan kyseessä oli ”häpeärauha” kun ei saatu suomensukuisten alueita Venäjältä, Itä-Karjalaa ja jouduttiin luovuttamaan Porajärven ja Repolan alueet takaisin Venäjälle. Myöhemmän historian valossa näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä oli poikkeuksellisen edullinen valtioteko, jossa molempien maiden edut otettiin huomioon. Tasa-arvoisesti.

Tarton rauhassa Petsamo (punainen) liitettiin Suomeen ja Repola sekä Porajärvi (vihreä) jäivät Neuvosto-Venäjälle

Rauha tunnusti Suomen ns. historiallisen alueen: Karjalan kuulumisen Suomeen ja samalla otti myös huomioon Neuvosto-Venäjän sotilaalliset edut kun Suursaari demilitarisoitiin. Samoin Puumalan sekä Inon patterit hävitettiin. Suomelle aikoinaan luvattu Petsamo saatiin Suomelle ja Neuvosto-Venäjä otti huomioon – ainakin paperilla – Itä-Karjalan suomensukuisten kansojen autonomian.

Osapuolet neuvottelivat oikeasti eikä asioita saneltu kuten Moskovan rauhassa ja myöhemmin Pariisin rauhassa.

Tampere 1918 Sisällissodan jälkeen. Tarton rauhansopimus 14. lokakuuta 1920 pysäytti konfliktin

On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että Suomen kanssa käytävät rauhanneuvottelut olivat sidoksissa isompiin asioihin.

Neuvottelujen aikataulu ja niiden eteneminen oli riippuvainen siitä miten Puolan ja Neuvosto-Venäjän välinen sota eteni. Venäjä oli jo solminut rauhan Eestin ja Latvian kanssa mutta tammikuusta 1920 Puolan armeija oli edennyt aina huhtikuuhun saakka niin, että se valloitti Kiovan itselleen.

Myöhemmin toukokuussa Puna-Armeijan aloittama vastahyökkäys pakotti puolalaiset vetäytymään aina Varsovan porteille saakka. Varsinainen taistelu Varsovasta alkoi elokuussa, jolloin puolalaiset murskasivat pääkaupunkiaan uhkaavan Puna-Armeijan ja aloittivat oman vastahyökkäyksensä. Puolalaisten hyökkäys kulminoitui lokakuussa Tarnopol-Dubno-Minsk-Drisa linjalle, jossa taistelut keskeytyivät kun Venäjän anoi rauhaa juuri samoina päivinä kun suomalais-venäläistä rauhansopimusta oltiin kirjoittamassa puhtaaksi.

Tarton rauha solmittiin siten hyvällä hetkellä.

Puna-armeijan juliste

Kummankin sotivan armeijan vahvuus oli noin 700 000 miestä. Sodan tilanteessa Suomi olisi kyennyt saamaan jalkeille parhaimmillaan 230 000 miehen talonpoikaisarmeijan mikäli rauhansopimusta olisi pyritty ratkaisemaan sotilaallisin keinoin. Kun puhuttiin ”häpeärauhasta” tai siitä, ettei Itä-Karjalaa saatu on hyvä muistaa, että niissä olosuhteissa kyse oli parhaasta mahdollisesta saavutuksesta.

Suomalainen osapuoli myös osasi pelata ns. ”kahta peliä”, jossa Väinö Tanner ja Juho-Kusti Paasikivi kävivät venäläisten kanssa omia yksityisiä neuvottelujaan ”Automat” ravintolan kabinetissa. Suomalaisten Tartossa oleva delegaatio joutui pitämään yhteyttä ulkoministeri Holstiin, presidenttiin ja hallitukseen. Holstin reunavaltiopoliittinen lähtökohta ja se, että hän kaikessa uskoi ja toivoi Iso-Britannian toiveisiin muodosti myös oman ongelmansa delegaatiolle. Suomalainen delegaatio joutui siten käymään kamppailua niin Helsinkiä, Lontoota ja Moskovaa vastaan.


Paasikivi ja Tanner olivat kummatkin ratkaisevassa roolissa Tarton neuvotteluissa

Suomen salaiset aseet: Paasikivi ja Tanner

Suomen puolella oli kuitenkin kaksi voimatekijää. Pankinjohtaja ja entinen pääministeri ja senaattori Paasikivi oli henkilö, jonka tahdonvoima ja suomeksi sanottuna räjähtävä karakteristiikka pelottivat vähäisempiä ihmisiä.

Täten hän sopi erittäin hyvin edustamaan Suomea.

Viittaan tässä Väinö Voionmaan muistelmiin, jossa hän kuvaa Paasikiveä:

sangviinikko sanan ikävässä merkityksessä; kärttyinen, kiivas ja kiukkuinen. Kuuluu olleen jo nuoruudestaan kärieä; pitkäaikainen johtajana ja käskijän asemassa oleminen ovat kehittäneet tämän ominaisuuden hänessä äärimmilleen…mies nytkii ja sätkii lakkaamatta. Suuttuu aivan vähästä ja paasaa silloin hirmuisesti: ”venäläisten vaatimukset ovat aivan siivottomat, ei näihin voi suostua”…”minä lähden täältä pois, elleivät asiat parane”. ”Lakatkaa soittamasta telehvoonia, kun me olemme täällä”: Shafööritkin pelkäävät häntä, kaikki pelkäävät häntä. Hän hönöttää ja kränättää lakkaamatta. Esiintyy ylen mahtavasti ja itsetietoisesti….”

Paasikiveä kuvattiin sanoilla: ”kärttyinen, kiivas ja kiukkuinen

On kuvaavaa, että kansallisosakepankin johtokunta 1930-luvulla lähetti oman johtajansa mielialatutkimuksiin – ajatuksena, että pankinjohtaja olisi niin hullu, että hänet voisi siirtää pois virasta. Lääkärien todistuksen mukaan mies ei ollut hullu mutta että hänellä oli ollut huono kotikasvatus.

Tällainen pääneuvottelija oli kultaakin kalliimpi Suomelle kun piti ulosmitata kaikki mahdollinen suurvallalta kotiinpäin.

Kuten Lapinlahden psykiatrisen sairaalan ylilääkäri Kalle Achté totesi hieman huvittuneena, että yksikään sairaalan lääkäri ei ole saanut patsasta, mutta varsin moni potilas kylläkin. Yksi heistä oli ollut 1930-luvulla Kansallis-Osake-Pankin silloinen pääjohtaja J. K. Paasikivi.

Paasikivestä tehty postimerkki

Tanner taas sopi loistavasti täydentämään Paasikiveä. Voionmaan mukaan:

jokainen huomaa Tannerin suuren asiallisuuden, järkevyyden ja tyyneyden…hänen havaintokykynsä on tarkka ja terävä. Hän huomaa salaisimmatkin takaportit hallituksen suunnittelussa…mutta Tannerin tyyneys ei ole kuolleen meren tyyneyttä. Tässä tyynessä lahdessa jos missään ”se kala kutee”, tasaisesti myöntelevästikin Tanner ajaa asioita, ylen kuivakiskoisesti. Näin menee pitkiä aikoja. Mutta alla on aivan toista. Jos asiat eivät mene mielen mukaan, on aina odotettavissa suuri purkaus, myrsky. Sillä mies on pohjaltaan sisukas…toinen luonteenominaisuus, joka vaikuttaa negatiiviseen suuntaan on liiallinen häikäilemättömyys. Suurten asiain ajamisessa häikäilemättömyys on hyvä asia. Mutta Tanner ajaa häikäilemättömästi pieniäkin asioita ja se loukkaa toisten hienompia tunteita…”

Paasikivi arvosti Tanneria vaikka oli maailmankatsomukseltaan täysin erilainen. Molemmat kuitenkin löysivät toisensa ja antoivat toisellensa tilaa. Molemmat kävivät yhdessä venäläisten kanssa salaisia neuvotteluja – salaten tiedot omiltaan. Tämä ”kaksoistaktiikka” antoi toisaalta venäläisille mahdollisuuden tietää suomalaisten minimivaatimusten linjan mutta toisaalta vauhditti ja edisti neuvottelujen käymistä. Kun Neuvosto-Venäjä halusi edistystä, niin silloin päästiin nopeasti eteenpäin. Asia oli vähän samalla tavalla kuin herrain suosimassa muodikkaassa korttipelissä nimeltä pokeri – kun molemmat pelaajat tuntevat toistensa käden on vaikeampi bluffata.

jokainen huomaa Tannerin suuren asiallisuuden, järkevyyden ja tyyneyden…hänen havaintokykynsä on tarkka ja terävä.

Miten eri tavalla asiat ovatkaan nyt kun vertaan näitä johtajia nykyisiin Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien johtajiin! Meillähän neuvottelut suurvalta EU:n kanssa käydään ajatuksella, että voitaisiin antaa mahdollisimman paljon Suomelta EU:hun. Ei päinvastoin. Kun tuli vaikea paikka niin ei menty Voguen haastatteluun tai ei paljastettu tissivakoa.

Mielenkiintoista kyllä tässä yhteydessä on hyvä katsoa miten Otto-Wille Kuusinen 29.4.2020 omassa kirjeessään silloiselle pääministeri Erichille yritti perustella rauhanteon edullisuutta Suomelle: ”…jos Suomen hallitus on valmis rajoittamaan vaatimuksensa Itä-Karjalan suhteen tähän asteeseen (ts. Petsamoon) niin ei näyttäisi mahdottomalta saada tässä kohden tyydyttävää sopimusta syntymään…”

Näin lopuksi voi todeta, että Tarton rauhan edullisuus ja oikeudenmukaisuus korostuivat Suomen ja NL:n välisissä suhteissa aina 1930-luvulle saakka, jolloin vahvistuva itäinen suurvalta alkoi suunnitella Suomen alueen käyttämistä omissa puolustussuunnitelmissaan.

Itäinen suurvaltashovinismi antoi periksi tälle ajattelulle ja johti siihen, että ennen talvisotaa meitä vaadittiin alueita Karjalan kannakselta ja Suomenlahden saarilta. Ilmeisesti Tarton rauhan oli jäänyt muhimaan ajatus siitä, että Suomelle tarjottiin kompensaatiota Porajärveltä ja Repolasta.

Tässä kuvassa ei ole Paasikivi

On myös mielenkiintoista huomata, että NL:n ns. Kuusisen hallituksen kanssa tehty valtiosopimus on vielä voimassa tai sitä ei ole ainakaan kumottu. Tässä sopimuksessahan 2 joulukuuta 1939 NL antoi Suomelle – Karjalan kannaksen tiettyjä osia vastaan – suuren alueen Itä-Karjalasta. Sopimuksen mukaan Suomelta ei sen mukaan myöskään riistetty alueita, vaan päinvastoin lahjoitettiin sille Itä-Karjalan suomensukuiset, valtavat alueet ja näin toteutettiin kansojen oikeutettu, vuosisatainen toive jälleenyhdistymisestä ts. NL halusi tehdä Suomen jälleen suureksi.

Se oliko Stalin Trumpin vaalisloganin keksijä (make Finland Great Again?) on asia, jota ei voi historiatutkimuksen keinoin selvittää.

Arto Luukkanen

4 vastausta artikkeliin “Tarton rauha 100 vuotta – tasa-arvoinen sovinnonteko

  1. Terveh Arto, virsilaulajista parhain Veli!
    SAIT SITTEN TARTON, PAASIKIVEN JA MARININ MAHTUMAAN SAMAAN BLOGIIN,
    onnittelen!
    Öisinajattelija

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: