Uusi Afrikan Vapaakauppa-Alue – Mikä on Muuttunut?

BBC uutisoi, että Afrikan vapaakauppa-alueesta tuli totta 1. tammikuuta 2021, mikä lupasi helpottaa liiketoimintaa koko mantereella. Ajatus, josta on puhuttu vuosia, on luoda yksi maailman suurimmista vapaakauppa-alueista avaamalla yli 1,2 miljardin ihmisen markkinat, joiden yhteenlaskettu BKT on yli 3 biljoonaa dollaria (2 biljoonaa euroa).

Kreml syyttää Yhdysvaltoja sekaantumisesta, mutta on valmis puhumaan

Presidentti Vladimir Putin vastaisi että olisi kiinnostunut puhumaan Yhdysvaltojen edustajan kanssa. Kremlin edustaja syytti sunnuntaina Washingtonia sekaantumisesta pidätetyn oppositiojohtajan Aleksei Navalnyn tukemiseen.

Donald Trump armahtamassa sata ihmistä, Assangen ei uskota saavan armahdusta

CNN:n mukaan Trump valmistelee sadan ihmisen armahtamista virkakautensa lopussa. Armahduksia on ollut joulukuusta asti yhteensä 45, mutta Valkoiseen taloon kohdistunut hyökkäys pysäytti tämän prosessin. Valkoisessa talossa järjestettiin sunnuntaina tapaaminen, jossa viimeisteltiin armahdettavien nimilistaa.

Kokoomuslainen Arvostelee Ruokajonoja – Suomi Uutiset

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Otto Meri herätti kovaa keskustelua Twiitillään Ruokajonoista. Hän puhui, että suurinosa ruokajonoissa olevista on vain ”tavallista jengiä” ja ”toimii kuin homo economicus”, verraten että tavalliset ihmiset tekisivät tätä laskelmoiden.

Nämäkö Vastuussa Suomen Taloudesta? Velkaiset Suomen Johtajat

Miksi Syomen talous sakkaa? Suomen johtajat ovat velkaisia satojen tuhansien edestä! Anna-Maija Henriksonikin osti juuri vähän aikaa sitten itselleen omistusasunnon. Mitä ihmettä! Miksi Sanna Marin ja muut nykyhallituksen ministerit ovat niin velkaan uponneita? Voivatko velassa kylpevät ministerit koskaan nostaa Suomen pois velasta?

Rasistinen Musta Pekka Herättää Kauhua? Alankomaissa Osoitetaan Mieltä

Yle Uutisoi kuinka Hollannin poliisi on pidättänyt 90 ihmistä Goudan kaupungissa järjestetyn perinteisen juhlan aikana. Syynä se, että siellä oleva mustaihoiseksi maalattu Pyhää Nikolaus-hahmoa syytetään rasistiseksi.

Alankomaissa (Hollanti) Musta Pekka on ollut vuosisatoja kestänyt traditio, jossa Musta Pekka tuo lahjoja lapsille Pukin apurina. Kuitenkin Alankomaissa Musta Pekka on saanut vastustusta. Pieni porukka on Joulun alla kerääntynyt Amsterdamiin osoittamaan mieltä heidän mielestään vanhanaikaista joulutraditiota vastaan. Kuitenkin osa Amsterdamissa elävistä ei haluaisi luopua traditiosta vain monikulttuurisuuden takia. Asiasta uutisoi Euronews.

Coca-Colan Testitulos on POSITIIVINEN, Itävallan Parlamentti

Itävallan Parlamentissa Coca-Cola testataan tunnetulla koronatestauksella ja tulos on positiivinen. Miksi?

Itävallan Parlamentissa Michael Schnedlitz tuo eteen Coca-Cola tölkin ja kokeilee onko tölkki saanut Korona-tartunnan PCR testillä. Hän testaa PCR testien luotettavuutta ja saa positiivisen tuloksen. Tämän jälkeen hän kyseenalaistaa verorahojen käyttöä epävarmalta vaikuttavaan testiin. SARS-CoV-2 RT-PCR on käytetty ”positiivisisten” tapauksen testaamiseen. Yleisesti ”positiivinen” tulos on verrattu “tartuntaan” koronassa.

PCR-testit ovat joutuneet kovan kritiikin kohteeksi koronakriisin aikana. Itse testin kehittäjä Kary Mullis, jonka keksintö sai hänelle Nobelin kemian palkinnon 1993, kertoi että
“Tiedemiehet tekevät paljon vahinko maailmalle, vaikka sanovat sitä auttavansa. En välitä hyökkäystäni omaa seuraani vastaan, sillä olen siitä häpeissäni.” –Kary Mullis, Inventor of Polymerase Chain Reaction. PCR on luomistekniikka, jossa DNA sarjoja voidaan toistaa miljoonia kertoja. Tämä ei ole testaustekniikka virusten tunnistamiseen.

PCR tekniikan tehottomuus koronan testauksessa on herättänyt ärtymystä joka pääsi pintaan juuri Itävallan parlamentissa. Jos ”tartunnat” nousevat tehottoman testauksen perusteella, pitäisikö lukitustoimet laittaa ollenkaan sen varaan?

ALIENIT OLEMASSA? ISRAELIN ENTINEN AVARUUSTIEDEMIES: ”IHMISKUNTA EI VALMIS”

Haim Eshed syntyi 1933 ja on Israelissa toimiva professori Techion:in Asher Space Tutkimus instituutissa – Israelin teknologia instituutissa and ja on entinen avaruusohjelmien organisoija Israelin puolustusvoimille noin 30 vuoden ajan. Nyt hän on alkanut väittää että Israel ja USA ovat tienneet avaruusolioista jo vuosikymmenten ajan ja välttäneet kertomasta siitä kansalle välttääkseen ”massa hysterian”.

On ollut monia historiassa, jotka ovat väittäneet alieneiden olemassaolosta. Kuitenkin Haim Eshed on sen verran erilainen juuri siksi, että hän on toiminut korkealla Israelin armeijassa ja tutkimuksessa. Hänen sanansa ovat herättäneet huomiota ympäri maailman. ””Galaktinen federaatio” on odottanut, että ihmiskunta pääsee aikaan jolloin ymmärrämme… mitä avaruus ja avaruusalukset” Haim Eshed sanoi. Israelin ja Yhdysvaltojen armeijat eivät ole vahvistaneet väitteitä.

Hallitus Valmistelee Kansaa Mahdolliseen Jouluna Tapahtuvaan Lukitukseen

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on jo useaan otteeseen hallituskumppaneidensa kanssa valmistellut Suomen medioissa todennäköisesti tapahtuvaa poikkeuslakia ja lukitusta jo monta viikkoa. Uutisotsikoissa Krista Kiuru (keskusta) kertoi 4 päivää sitten, ettei tämän hetkiset toimet pysty pysäyttämään leviävää viirustilannetta. Kiuru varoitteli, ettei tilanne tule parantumaan vielä edes Juhannukseen mennessä.

Löfvengate – kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

Viime lokakuun 16 pnä Suomen tasavallan pääministeri Sanna Marin valtuutti Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin edustamaan Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksessa.
Syy oli se, että pääministeri sai tietää olevansa mahdollisesti käydessään eduskunnassa joutuneensa altistumaan korona-virukselle.
Medialta tulleiden tietojen mukaan spontaani päätös evakuoinnista kokouspaikalta tapahtui ilmeisesti turvallisuuspäällikön arvion perusteella. Pääministeri lähti kokouksesta dramaattisella kiireellä.