Sanna – yksinkertainen?

Arvoisa rouva pääministeri,

Pyydän saada mitä kohteliaimmin kiinnittää huomionne tähän avoimeen kirjeeseen.

Ajatus siitä syntyi sen jälkeen kun tänään 29.11. 2020 kuuntelin teidän kyselytuntianne radiosta. Se sama ajatus oli välähtänyt minulle aikaisemmin kun katselin Teidän esiintymistänne Kaipolan tehtaan sulkemisen johdosta mutta nyt se sitten kirkastui lopullisesti.

Minun on todettava, että Te arvoisa rouva pääministeri olette poliittisessa ajattelussanne hyvin yksinkertainen.

Todettakoon tässä aluksi, että tämä ei ole herja tai parjaus. Tässä ei ole takana pahantahtoisuutta vaan ainoastaan huomio siitä, että Teidän maailmankuvanne, koulutuksenne ja ideologianne ei tue monimutkaisten poliittisten suhteiden tai syy-seuraussuhteiden analysointia.

Ymmärrän, jos huomioni ei Teitä miellytä. Miettikää kuitenkin sitä mitä yritän tässä sanoa Teille. Joskus yksinkertaisuus voi tietysti olla poliitikolle hyvä asia – asioiden yksinkertainen käsittely vähentää kognitiivista dissonanssia. Samoin epämiellyttävien intellektuaalisten pulmien pohtiminen vie voimia. On helpompi ottaa valmiita vastauksia, jotka joku on pureskellut valmiiksi.

Mutta pääministerinä teidän on valitettavasti pakko tarkastella asioita syvemmin.

Oikeusvaltioperiaate – mitä se on suomeksi?

Te toistelitte tämänpäiväisessä haastattelussanne ne samat vanhat mantrat oikeusvaltioperiaatteesta ja siitä, että jotkut maat (Puola ja Unkari) eivät noudata tätä periaatetta ja näin rikkovat EU:n sopimuksia.

Ensiksi, EU:n ”elvytysväline” (sic!) on itsessään EU:n peruskirjan vastainen. Se rikkoo sitä selvästi. Miten te voitte vaatia oikeusvaltioperiaatteen noudattamista jos ko. sopimus on EU:n perustuslain vastainen? Toiseksi, vakuuttelunne siitä, että kyseinen Suomen kannalta pähkähullu paketti on ainutkertainen, ei vakuuta, sillä EU:ssa mietitään jo seuraavaa samanlaista tulonsiirtoa eteläisille valtioille. Uutta ”elvytysvälinettä” väsätään on paperilla – kunhan tämä vanha ”elvytysväline” saadaan hyväksyttyä.

Puolan ja Unkarin näkökulmasta ko. periaate epämääräisyydessään muistuttaa kovasti neuvostoajan imperialismia. Sen sisältö on jonkinlaista EU ”newspeak” kieltä, jossa halutaan alistaa kansat federalistiseen kuriin.

Kannattaa tarkastella Unkarin ja Puolan reaktioita niiden historian kautta. Heille ”oikeusvaltioperiaate” näyttää merkitsevän sitä, että iso imperiumi pyrkii sanelemaan pienille omat sääntönsä. Heille ”oikeusvaltioperiaate” on heille kaikessa epämääräisyydessään jonkinlainen arvoruoska ja taikasana, jonka sisältö äärimmäisen raadollinen.   

Tässä on Sanna-hyvä vähän historiaa

Arvoisa rouva pääministeri – pyytäkää joltain teidän seitsemältä avustajaltanne ja varaministeriltä jonkinlaista suullista selvitystä siitä miten imperiumit ovat kohdelleet pieniä ja keskisuuria valtioita Euroopassa viime vuosisatoina.

Puola ja Unkari ovat eläneet neuvostoimperiumin alaisina ja ennen I maailmansotaa osana isompaa imperiumia (tosin Unkari hetken aikaa hieman tasa-arvoisempana kuin Puola). Näiden valtioiden historia on ollut täynnä imperialistista alistamista ja sanelua, joten ei ole ihme, että ne eivät halua alistua EU:n imperiumin saneluun.

Kun Neuvostoliitto tuhoutui, niin niiden uusi demokraattinen eliitti pyysi länneltä tasa-arvoista kohtelua ja apua. Länsi oli koko kylmän sodan ajan kertonut, että se kyllä välittää Itä-Euroopasta – arkitodellisuus oli kuitenkin jotain muuta.

EU osoittautui Itä-Euroopan valtioille aluksi tylyksi äitipuoleksi. Uusien kansallisvaltion merkitystä korostavien hallintojen nouseminen on nähtävä reaktiona tätä EU:n itsekkyyttä vastaan.

Logiikka on seuraava: ”jos teidän kauniit periaatteenne eivät merkitse teille mitään – niin hyvä – tätä peliä voi pelata myös toiseen suuntaan”.

EU-imperiumi, Venäjän imperiumi, NL:n imperiumi…

Imperiumit ja niiden rakentamisyritykset ovat olleet Euroopan historian vitsauksena viimeiset pari sataa vuotta. Jotkut poliitikot ovat nähneet tämän selvästi ja ymmärtäneet sen, että jokaisella kansalla pitäisi olla itse oikeus määrätä omista kohtaloistaan.

Nostan tässä esille erään uuden maailman poliitikon.

Ajatus kansojen itsemääräämisoikeudesta kuului Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin 14 kohdan ohjelmaan. Puhuessaan USA:n kongressille 8. tammikuuta 1918 Wilson pyrki myös puhumaan sotaakäyvien maiden kansoille oikeudenmukaisen rauhan mahdollisuudesta ja siitä, että imperiumit ja niiden kansat saisivat itse päättää tulevaisuudestaan. Wilsonin mukaan tulevaisuuden rauhan maailmassa sopimusten piti tukea vapaakauppaa, demokratiaa ja kansojen itsemääräämisoikeutta. Valitettavasti näitä periaatteita ei täysin sovellettu tulevassa Versailles’in rauhansopimuksessa. Se, että Eurooppa joutui pian II maailmansodan kurimukseen, johtui Saksan pyrkimyksestä imperiumiin ja voimapolitiikkaan sekä siitä, että Stalinin NL ei kunnioittanut pienten kansojen oikeuksia.

On muuten huomattavaa, että Wilson nosti puheessaan esille mahdollisuuden kansoille omaehtoiseen kehitykseen ja siihen, että kansainvälinen yhteistyö turvaisi myös pienten kansojen oikeudet kansainvälisillä takuilla. Kansainliitto ei siihen aikoinaan pystynyt oman heikkoutensa takia mutta Yhdistyneet Kansakunnat on kyennyt jonkinlaiseen niukkaan menestykseen.

Kyseisen instituution idea on, että ”rule of law” tai ”Rechtsstaat” ajatusta ei sanella ylhäältä päin vaan siihen luottaen, että kansat itse kykenisivät luomaan sellaisen järjestelmänsä ja tulevaisuutensa pitkässä juoksussa. Näin kävikin – totalitaristiset imperiumin ovat kaatuneet ja hajonneet lopulta. Näin käy kaikille imperiumeille.

Valitettavasti syntyi uusia. EU:sta on sukeutumassa uudenlainen plutokraattinen imperiumi, joka kuten jokainen imperiumi pyrkii haalimaan itselleen lisää valtaa ja vähentämään paikallista kansanvaltaa.  Se ei ole se instituutio mihin me aikoinaan liityimme.

Vielä on toivoa Sanna!

Sanna hyvä! Yksinkertaisesta ajattelusta voi oppia pois. Tarvitaan tietoa ja ajattelua. Harkintaa ja pohdintaa.

Parasta adventtia Sinulle ja rakkautta!

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen poliittisessa ajojahdissa?

Kansanedustaja Räsästä jahdataan kuin jänistä. Onko kyseessä valtakunnansyyttäjä Toiviaisen oma henkilökohtainen vendetta? Vai onko tässä takana muutakin?

Kansanedustaja Päivi Räsäsestä on tehty uusi tutkintapyyntö. Se on jo viides.

Ajatelkaa. Viides.

Tätä ennen valtakunnansyyttäjä Toiviainen on vastoin poliisin päätöstä määrännyt esitutkinnan käynnistettäväksi vuonna 2004 kirjoitetun pamfletin, Ruben Stillerin radiokeskustelun sekä Maria Veitola yökylässä -ohjelmassa esiintymisen vuoksi. Lisäksi Räsäsen Raamatunjakeen sisältävä twiitti on johtanut esitutkinnan kautta syyteharkintaan.

Mistä tämä loputon syytetehtailu, uskonvaino ja poliittinen jahtaaminen oikein kertoo? Onko Räsänen joutunut NL:n rikoslain vai Suomen rikoslain kohteeksi? Ja ennen kaikkea miksi hänestä on tullut tällainen valtakunnan vihollinen, jota valtakunnansyyttäjä ajaa takaa armotta?

Kylmän sodan aikana uskonnollisia toisinajattelijoita vainottiin NL:ssa ja siellä syyttäjälaitos ahkeroi lakkaamatta uskonnonvastaisessa työssä. Nyt tämä vainon aika näyttää tulleen myös tänne Suomeen.

En olisi muuten henkilökohtaisesti ikinä uskonut että tällaista voi tapahtua Suomessa.

Suomen piti olla vapaa länsimainen demokratia vaikka sen poliittinen järjestelmä muistuttaakin joskus parlamentarismin slummia. Toisaalta uskon kovasti suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja poliisiin – pitkässä juoksussa molemmat organisaatiot epäilemättä puhdistautuvat ongelmistaan.

Kulttuurisota väärinajattelua vastaan?

Käsittelen seuraavaksi hieman tämän vainoamisen henkistä taustaa. Epäilen, että se liittyy maassamme tapahtuvaan kulttuuriseen sotaan, jonka kohteeksi on valittu konservatiiveja, joilla on ns. ”vääriä arvoja” ja joiden on ennen kaikkea mielletty vastustavan erilaisia seksuaalisia vähemmistöjä.

Kohteena ovat kansanedustajat, joille on perustuslain mukaan taattu suurempi sananvapaus. Kun näiden suut saadaan tukittua, niin sen jälkeen tavallisten kansalaisten oikeusturva on helpompi murtaa. Nämä kansanedustajat ovat siten varoittavia esimerkkejä, joiden tarkoituksena on pelottaa meitä tavallisia ihmisiä ajattelemasta ja ennen kaikkea kirjoittamasta mitään väärää. Se henkinen suomettuminen johon totuimme 1970-luvulla on palaamassa uudelleen takaisin – nyt suomettumisen suunta on kuitenkin eri.

Sen jälkeen käsittelen valtakunnansyyttäjän toimintaa osana tätä kulttuurisotaa. Näyttää siltä, että tässä taistelussa käytetään surutta maamme oikeuslaitosta ja poliisia, joita yritetään samalla muuttaa ns. edistykselliseen suuntaan. Tämän kulttuurisen taistelun lopullisen tarkoituksena näyttää olevan halua muuttaa yhteiskunnan ns. ”patriarkaalisia perusteita” pysyvästi ja työntää marginaaliin hyvää edistystä vastustavat konservatiiviset arvot ja ihmiset.  

Nyt tehdään ”hyvis-Suomea”. Käräjöimällä ja kuulustelemalla.

Vihan saarnaamisen ja demonisoimisen edeltävä kausi

Kulttuurisodan aloittaminen vaatii oman motivaationsa – oman vihansa.  Oman leppymättömän vihansa.

Niin Suomen sisällissodassa vuonna 1918 kuin myös Jugoslavian sisällissodassa 1990-luvulla vihan ilmanpiirin luominen kesti oman aikansa. Ilman tätä vihan saarnaamista sisällissotaan tarvittavaa epäinhimillisyyttä ei synny. Vihollinen on ennen vihollisuuksia demonisoitava ja tuomittava. Hänellä ei saa olla kansalaisen, lähimmäisen tai ystävän imagoa.

Eräänä esimerkkinä klassisesta vihan oikeutuksen saarnaamisesta siteeraan tässä erästä edesmennyttä huomattavaa filosofia ja poliitikkoa.

”…meidän on hahmoteltava, luotava….liike, jossa on monta toisiaan tukevaa linjaa, parlamentaarisen vaikuttamisen yrittäjistä aseellisiin taistelijoihin saakka. On tutkittava oman yhteiskunnan rakenteita Soininvaaran tarkkuudella,  ja oppia ottaen vallankumousliikkeiden historiaa – kansallissosialistien, kotimaan stalinistien, Venäjän moniportaisen vallankumouksen, Punaisten prikaatien menetelmiä – ja unohdettava narsistinen itsensä. Taktisista syistä linjojen on syytä pysyä erillään, kieltääkin toisensa, mutta periaatteen hiljaisuudessa ymmärtää toisiaan, koska niitä kaikkia yhdistää sama järjen ja tiedon kirkastama lähimmäisen rakkaus ja globaalinen omatunto…”

Kyseinen puhe pidettiin vuonna 1985 Vihreän Liikkeen yleiskokouksessa Turussa.. Kyseinen puhuja kehottaa puheessaan suoraan ja peittelemättä terrorismiin sekä väkivaltaan elinkeinoelämän johtajia vastaan. Hänen nimensä oli Pentti Linkola. Terrori ja väkivalta olivat Linkolalle ihan jees.

”…meillä Suomessakin on elinkeino elämän johdossa satoja sellaisia ensijaisia suurrikollisia…jotka ovat ansainneet tuhatkertaisesti Martin Schleyerin ja Aldo Moron kohtalon….hänen ohitseen me emme pääse, vain ylitse pääsemme…”

Väkivallan käyttö ei ole vierasta edes nykypäivänä. Viittaan tässä erääseen vihreään puoluekaaderiin ja virallisen viestintäasiantuntijan twiitiin, jossa hän fantasioi presidentti Trumpin murhaamisesta (https://www.suomenuutiset.fi/vihrea-aktiivi-ehdotti-trumpin-ampumista/). Samoin esimerkiksi varsinaissuomalaisen vasemmistoaktivistin twittertili kehotti tappamaan poliittiset vastustajat. https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4875916/Yle+Varsinaissuomalaisen+Vasemmistoliittopoliitikon+perustama+Twittertili+kehotti+tappamaan+fasistit+ja+ilmastonmuutoksen+kieltajat).

Miten demonisoidaan ihmisryhmä – valtakunnansyyttäjän toiminta

Suomen oikeuslaitoksen politisoituminen on näyttänyt suuntaa tulevalle ja se on yhdessä median harjoittaman demonisaation kanssa luonut itseasiassa tilanteen, jossa väkivallan ja vihan kierre näyttää käynnistyneen ja jossa syyttäjälaitos on aloittanut armottoman jahdin väärinajattelijoita vastaan.

Valtakunnansyyttäjä ohjaa Suomen syyttäjälaitoksen toimintaa. Hän ei ole yksityishenkilö eikä hänellä ole juridista immuniteettia. Myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on itse myöntänyt, että ”…virkamiehen on työssään kestettävä ankaraa arvostelua ja sitä, että tehdyistä virkatoimista kannellaan laillisuusvalvonnalle…” (https://www.kaleva.fi/nyt-puhuu-hairintaviestien-vyoryn-saanut-valtakunn/1647524).

Peruskysymys: miksi valtakunnansyyttäjä on ”konservatiivijahdissa”?

Peruskysymyksenä on: miksi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on erityisen motivoitunut käymään tiettyjen puolueiden kansanedustajia vastaan (Mäenpää, Räsänen, Turtiainen, ym.)? Miksi valtakunnansyyttäjä näyttää keskittyneen toimimaan erityisesti perussuomalaisia tai kristillisiä vastaan? Esimerkiksi rikosepäilyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan räjähtivät vuonna 2017.[i] Miksi juuri silloin?

Syy tähän liittyy vuonna 2017 tapahtuneeseen poliittiseen muutokseen, joka mahdollisti poliittisten ajojahtien aloittamisen. Sinä vuonna politiikkaan nostettiin ns. ”arvopohja keskustelu”. Joillain oli väärät arvot ja toisilla oikeat. Arvopohja määräsi hallituksen koostumuksen. Samalla perussuomalaisesta puolueesta irtaantui sinä vuonna ns. sininen tulevaisuus ryhmittymä.

Sininen puolue on nyt käytännöllisesti katsoen ”kuollut” mutta silloin sillä oli median säestämänä erittäin voimakas tarve tuomita perussuomalainen puolue ja sen väärät ajatukset; tuoda esille, että siniset olivat ”hyvisten leirissä” ja että perussuomalaiset edustivat sameita ja epäilyttäviä poliittisia tahoja. Näyttää myös siltä, että tällöin syntyi tarve käyttää oikeuslaitoksen keinoja poliittisten vastustajien mustamaalaamiseksi.

Valtakunnansyyttäjävirasto – vastaus ”rötösherra” oikeudenkäynteihin?

Näin historioitsijan näkökulmasta on selvää, että suomalainen oikeuslaitos on ollut aina sidoksissa aikaansa eikä ole voinut välttyä ”ajan hengeltä”. Myös poliittiset päättäjät ovat pyrkineet vaikuttamaan ja ohjaamaan sen toimintaa kuten seuraavassa katsauksessa 1970-1980-luvun suomalaisen oikeuslaitoksen toimintaan todistaa.

Valtakunnansyyttäjänviraston luominen 1 pnä joulukuuta 1997 näyttää liittyneen 1960-1980 lukujen dynaamiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen tilanteeseen sekä ennen kaikkea niihin oikeudellisiin tutkimuksiin, joita edellisenä vuosina oli tehty talouskorruptiota vastaan. Suomeen oli silloin rakennettu ennätysmäärä asuntoja ja samalla kaavoitus/lupamenettelyt eivät olleet läpinäkyviä. Syntyi korruptiota, jossa oli mukana poliittisia vallankäyttäjiä (Noppa I-III).

”Rötösherraoikeudenkäynnit” herättivät valtavasti huomiota ja suuttumusta. Vuoden 1983 eduskuntavaalit saivat tästä aivan oman mausteensa ja keskustapuolue menetti kannatustaan. Epäilyksen alaiseksi joutuivat ensin keskusta ja sitten myöhemmin SDP, joita vastaan ärhäkät poliisiviranomaiset kuten Sulo Aittoniemi pyrkivät toimimaan.

Tässä vaiheessa oikeuskansleri Kai Korte ylimpänä syyttäjä puolusti näiden juttujen esilletuomista ja joutui hakaukseen ns. vanhojen puolueiden kanssa. Oli kuvaavaa, että suhteet presidentti Maunu Koiviston tulehtuivat täysin. Ns. Noppa III jutuissa epäilykset levisivät myös SDP:n puolelle. Poliittiset puolueet aloittivat vastaiskunsa ja pyrkivät hillitsemään alempien syyttäjien ja myös oikeuskanslerin toimintaa. Koivisto halusi, että ne syyttäjät, joiden nostamista syytteistä liian moni hylätään, siirrettäisiin hyllylle ja suunnitteli Kai Kortteen asettamista valtakunnanoikeuteen.

”Rötösherrajahti” lopahti 1990-luvulle tultaessa mutta sen seurauksena poliittinen valta pyrki ”vähentämään” oikeuskanslerin työtaakkaa ja halusi perustaa erikoissyyttäjälaitoksen, joka sitten hoitaisi nämä korkean profiilin jutut. Kanslerilla oli ollut ilmeisesti liian itsenäinen asema ja hänellä oli myös liikaa poliittista painoarvoa kun hän samaan aikaan valvoi hallituksen työskentelyä. Ratkaisuna oli neutraalin ns. ”valtakunnansyyttäjä viraston” perustaminen vuonna 1997.

Valtakunnansyyttäjän kallis ja epäilyttävä kansainvälinen toiminta

Nykyinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pätevöityi nykyiseen virkaansa syyttäjäntehtävissä ja oikeusministeriössä. Ahkeran ja energisen lakimiehen ensimmäinen pesti oli toimia ko. virastossa valtionsyyttäjänä. Ilmeisesti kielitaitonsa ansiosta hän sai itselleen kansainvälisen yksikön johdon, jossa hän kunnostautui erityisesti sotarikosten selvittelemisessä.

Sotarikokset ovat maailmalla suuri ongelma ja niillä on korkea julkisuusprofiili.

Ongelmana oli vain Suomessa, että sotarikoksiin syyllistyneitä ei ole kovinkaan paljon ja juttuja on käytännön syistä vaikea nostaa tai todistaa. (https://www.ksml.fi/kotimaa/Tampereella-asuvaa-miest%C3%A4-vaaditaan-vangittavaksi-sotarikoksista-%E2%80%93-ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n-lapsisotilaiden-rekrytoinneista-ja-suuresta-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4st%C3%A4-murhia-Liberian-sis%C3%A4llissodassa/1524743; https://core.ac.uk/download/pdf/84799003.pdf). Ne ovat olleet myös kovasti kalliita veronmaksajille (kt. https://www.satakunnankansa.fi/a/201191494; https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010061111844280) eikä niistä hankittu ns. kansainvälinen profiilinosto ei ole kovin suuri. Toiviaisen näiden juttujen perusteella saama julkisuus ei ollut yksiselitteisesti myönteistä.

Toiviainen oli kuitenkin energinen kansainvälisessä toiminnassa. Sitä arvostettiin ja siihen panostettiin. (kt. https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedostot/esite/6INBz9TnT/vksv_esite_engl_low[1].pdf). Euro-Suomi piti EU:n Eurojust’in kanssa tehtävää yhteistyötä prioriteettina; sillä on Haagissa oma toimipisteensä, jonka kanssa se tekee yhteistyötä ”vakavien rajatylittävien rikosten” selvittämisessä. Yhteistyötä tehdään myös ”European Judicial Network”  kautta ja Euroopan Neuvoston sekä ”International Association of Prosecutors” kanssa.

Haku Supon johtajaksi

Kansainvälinen toiminta ei ehkä kuitenkaan ollut tarpeeksi Toiviaiselle, joka halusi vuonna 2007 pois Valtakunnansyyttäjän virastosta kun hän haki Supon johtajaksi. Tätä varten hän kävi vertaisarvioinnin (https://yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/supo1.pdf) jossa häntä luonnehdittiin seuraavasti: ” Oikeustieteen kandidaatti 1980, varatuomari. Vuodesta 1997 valtionsyyttäjänä toimien kansainvälisen yksikön päällikkönä vastaten syyttäjälaitokselle kuuluvien kansainvälisluonteisten tehtävien kokonaishallinnasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Tätä ennen toiminut oikeusministeriön kansainvälisen yksikön lakimiehenä vajaat 2 vuotta, käräjäoikeuden tuomarina 8 vuotta ja yli 6 vuotta virallisena syyttäjänä. Merkittävä kansallinen ja kansainvälinen sidosryhmäyhteistyö ja verkostoituminen.”.

Lopun luonnehdinta herättää mielenkiintoa. Liittyykö se EU:n syyttäjälaitoksen toimintaan? Minkälainen sidosryhmäyhteistyö? Minkälainen verkostoituminen? Vertaisarvioinnissa hän saa vielä seuraavan luonnehdinnan: ” Toiviainen on kuitenkin toiminut virkauransa ajan läheisessä yhteistyössä poliisihallinnon kanssa” sekä:” Toiviainen edustaa hyvää asiantuntemusta oikeushallinnon alueella ja vahvaa kansainvälistä sidosryhmäyhteistyötä ja verkottumista. Suojelupoliisin toimintaa hän ei tunne syvällisemmin. Hänen selkeänä etunaan on vahva kehittämishenkisyys ja vuorovaikutteisuus kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Toiviaisen johtamisprofiili ja työtausta eivät ole täysin optimaalisia tähän tehtävään.”

Se, että Toiviaista ei valittu oli tietenkin hänelle itselleen pettymys. Yhteenvedon mukaan hänellä ei ollut tarpeeksi poliisikokemusta.

Matti Kuusimäki – ensimmäinen valtakunnansyyttäjä

Toiviaisen virastossa on toiminut johtajana ennen häntä kaksi miesjuristia. Ensimmäinen tähän mahtavan juhlalliselta kuulostavaan virkaan nimitetty oli oikeustieteen lisensiaatti Matti Kuusimäki.  Kuusimäellä oli työssään tehokkaan, ystävällisen ja joviaalin miehen maine. Hän myös onnistui organisoimaan valtakunnansyyttäjälaitoksen vuosina 1997-2010. Tunnustukseksi työstään hänelle hankittiin myöhemmin professorin arvonimi.

Näyttää kuitenkin siltä, että Noppa-oikeudenkäynneistä oli opittu jotakin. Kuusimäen aikana talousrikoksista piti saada raudanlujat todisteet, ennen kuin syyttäjälaitos alkoi toimia. (Kt. Jyväskylän yliopiston pro-gradutyö Tuomas Mustikainen. (https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/44967/URN:NBN:fi:jyu-201412183552.pdf). Toisaalta todennäköinen syy tähän oli se, että valtakunnansyyttäjän virastolla ei ollut tarpeeksi työvoimaa. Kuten Kuusimäki kiteytti asian: ”Syyttäjänlaitos on Mersu Mossen moottorilla” (https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Syytt%C3%A4j%C3%A4laitos-on-Mersu-Mossen-moottorilla/603825).

Matti Nissinen – toinen valtakunnansyyttäjä

Kuusimäen seuraaja oli oikeustieteiden kandidaatti ja varatuomari Matti Nissinen. Hän aloitti työssään 2010. Nissisen rooli maan tärkeimpänä syyttäjänä oli mielenkiintoinen; hän saattoi arvostella suomalaista korruptiota yleisellä tasolla ja omaksua näin korkeamman julkisen profiilin suhteessa edeltäjäänsä. Nissinen esimerkiksi kritisoi yleisellä tasolla Suomen hyvä veli -verkostoja ja korkeiden virkojen poliittisia jakoperusteita (https://yle.fi/uutiset/3-8388960). Edellisessä jutussa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesi, että ”valta pannaan nyt uusjakoon”.

Valtakunnansyyttäjä saa uuden instrumentin

Valtakunnansyyttäjänviraston toiminta mullistui vuonna 2011 huomattavasti. Suomen lainsäädäntöön tuli uudeksi instrumentiksi ns. ”kiihotuspykälä”.

Suomen rikoslain uusi 11 luvun 10 §:n kuului: ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”. (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110511).

Suomen lainsäädännössä ei erikseen mainita vihapuhetta eikä aseteta sille rangaistuksia, kuten on esimerkiksi Saksassa. Se johtunee siitä, että ”vihapuheella” ei ole juridista määritelmää. [ii] Tämä asetti valtakunnansyyttäjänviraston vaikeaan asemaan: miten syyttää, jos ei ole mitään juridista määritelmää rikoksesta?

Ratkaisuna oli etsiä lojaalisti oikea ratkaisu, kun poliittinen valta niin odotti. Eräänä ensimmäisenä toimenpiteenään tähän lakimuutokseen valtakunnansyyttäjä Nissinen asetti heti työryhmän tutkimaan lain mahdollisuuksia. Asiantuntijat olivat valittu hyvin selektiivisesti. Kyseisen työryhmän mietinnössä olivat mukana asiantuntijoina: ”Enar-Finland ry., Exit – pois prostituutiosta ry., Naisjärjestöt yhteistyössä ry., OTT Riitta Ollila, Piraattipuolue rp., Seta ry., Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto (FiCom ry), dosentti Päivi Tiilikka, Turun seudun Seta ry., Viestinnän keskusliitto ry., Vähemmistövaltuutetun toimisto sekä tietotekniikkarikoksiin erityisesti perehtyneet avainsyyttäjät.” (https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedostot/tyoryhmat/6Jqa1QEsJ/17-34-11_tyoryhmaraportti.pdf).

Työryhmä tutki ja tuli 21.12. 2012 siihen lopputulokseen, että ” Esitutkintalain 15 §:n tarkoittama ilmoitus internetissä tehdystä rikoslain 11 luvun 10 tai 10a §:n tarkoittamasta rikoksesta tulee tehdä Valtakunnansyyttäjänvirastoon” ts. se otti itselleen vastuun näiden rikosten tutkinnasta.

Mitään varsinaista ratkaisua ”vihapuheeseen” ei tullut tässä mietinnössä eikä edes myöhemmässä ex-arkkipiispa Mäkisen komitean mietinnössä. Ongelmana oli, kuten edellä oli mainittu se, että vihapuhetta ei voitu määritellä juridisesti. Tämä pysyi ongelmana: olivatko esimerkiksi virsikirjan jotkut virret ”vihapuhetta”? Entä eikö vasemmiston ideologiaan liittyvä ”luokkaviha” ollut jo nimensä perusteella sopiva syytösperuste? Entä sosiaalidemokraattien jotkut laulut? Entä Pyhä Raamattu?

Näytti siltä, että ainoa mahdollisuus määritellä asia oli luoda ennakkotapauksia. Ehkä niitä tarvittiin juuri siksi, että olisi mahdollista päästä syyttämään laajassa mittakaavassa ja soveltaa tätä epämieluisiin poliittisiin puolueisiin?

Lakia alettiin soveltaa hitaasti….mutta kuitenkin varmasti. Vuonna 2016 poliisi antoi erityisen tiedotteen, jossa se tiedotti yleisölle tiivistävänsä yhteistyötä syyttäjän kanssa juuri näistä rikoksista. (https://www.poliisi.fi/helsinki/tiedotteet/1/0/mv-lehdesta_useita_rikosilmoituksia_-_poliisi_tiivistaa_yhteistyota_syyttajan_kanssa_47187).

Ns. tavallisia Ihmisiä syytettiin ja saatettiin edesvastuuseen. Saadut tuomiot ja sakot kuitenkaan eivät tyydyttäneet uutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Toiviaista; olisi nostanut niiden tasoa rutkasti (https://yle.fi/uutiset/3-9417116). Tästä seurasi varsinainen kilpailu kun hänen esimiehensä, valtakunnansyyttäjä Nissinen ilmaisu halukkuutensa saada vihapuheesta ihmisille ankarampia rangaistuksia: vuonna 2017 hän olisi ollut valmis soveltamaan vankeusrangaistuksia vihapuheesta (https://yle.fi/uutiset/3-9422385).

Mielenkiintoista tässä oli, se, että syytettyinä olivat yleensä perussuomalaisiin tai kristillisiin kuuluvat henkilöt. Tärkeä etappi oli vuonna 2012 korkeimman oikeuden tuomio kiihottamisesta kansanryhmää. Se annettiin Jussi Halla-aholle (ps.) hänen jo ollessaan kansanedustajana. Hänen katsottiin syyllistyneen blogissaan somalien panetteluun ja solvaukseen. Oikeusasteet olivat epävarmoja ja vasta Korkein Oikeus sai annettua langettavan tuomion.

Vuosi 2017 – viharikos nousee keskiöön!

Vuosi 2017 merkitsi suurta murrosta syyttäjälaitoksen toiminnassa. Raija Toiviaisesta oli tätä ennen tullut vuonna 2016 apulaisvaltakunnansyyttäjä. Vielä 2016 Raija Toiviaisen antaman haastattelun mukaan painopistealueina olivat kansainväliset asiat ja digirikollisuus (https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/akkusastoori/material/attachments/akkusastoori/glgQW93DN/Akkusastoori_2_16_low_NETTIVERSIO.pdf). Hän lupasi myös laajentaa ammatillista repertuaariaan laajemmalle: ” Aina on syytä kehittää itseään ja osaamistaan. Varmasti eteen tulee asioita, jotka ovat uusia ja joihin on paneuduttava alusta pitäen. Päällimmäisinä tulevat mieleen sananvapaus- ja poliisirikosasiat, joihin en valtionsyyttäjänä juuri joutunut perehtymään.”. Ainakaan tämän haastattelun mukaan vihapuherikokset eivät olleet vielä niin agendalla.

Vuonna 2017 tapahtui kuitenkin dramaattinen muutos.

Nyt Toiviaisen huomio kiinnittyi erityisesti ns. ”viharikoksiin”. (https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/akkusastoori/fi/index/akkusastoorit/akkusastoori12017/8221vihapuheelleonnakyvastiasetettavarajat.8221.html). Kuten viraston omasta julkaisusta näkyy vuodelta 2017, tähän tehtävään valjastattiin koko henkilökunta. Toiviainen antoi nyt opastusta ja neuvoja kaikille. Koko henkilökunta ja esittelijät saivat nyt yhteistä opastusta juttujen selvittämiseen. Nyt tehtiin perustavia linjauksia, joiden mukaan edettäisiin.

Mikä sitten johti siihen, että vihapuherikos ponnahti näin selvästi ylös valtakunnansyyttäjän prioriteettilistassa?

On hyvinkin mahdollista, että muutos liittyi jollain lailla hallituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Vuoden 2017 kesällä perussuomalaiset heitettiin siitä pois ja siniset jäivät istumaan ministerintuoleilleen. Erityisen tärkeä oikeusministerin paikka siirtyi kokoomuksen Antti Häkkäselle toukokuussa 2017.

On vaikea välttyä ajatukselta, jonka mukaan nyt kun ”suojelu” oli loppu, niin oli vihdoin aika päästä hallituksesta ulosheitetyn ryhmän kimppuun. Kuten edellä mainittiin, vuonna 2017 valtakunnansyyttäjänvirastossa pidettiin erityinen seminaari, jossa käsiteltiin viharikoksia. ” Työpajassa käsiteltiin sananvapausrikosjuttuja siten, että asioiden valmistelijat esittelivät omia juttujaan kollegoidensa edessä. Käydyssä keskustelussa kartoitettiin yhdessä juttujen oikeudellisesti kiinnostavia seikkoja ja mietittiin yhdenmukaisia ratkaisulinjauksia.”

Toiviaisen mukaan: ” Poliisi panostaa nyt toiminnassaan entistä enemmän vihapuheen torjuntaan, minkä vuoksi meidän on syyttäjälaitoksessa varauduttava siihen, että sananvapausrikosasiat lisääntyvät. Kuten olemme huomanneet, netti on täynnä etenkin maahanmuuttoon liittyvää vihapuhetta, ja yhteiskunnalliset tapahtumat näkyvät heti vihapuheen määrässä. Tarvitsemme vahvan teoreettisen pohjan, kun linjaamme sitä, millä periaatteilla sananvapausrikosasioita ratkaistaan. Laitoksen sisällä käytävä kollegiaalinen keskustelu tukee näiden linjausten tekemistä”.

Tulosta syntyi. Esimerkiksi vuonna 2017 kansanedustaja Teuvo Hakkarainen rangaistiin Facebook-kirjoituksesta 20 päiväsakkoon (1 160 euroa) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Nissinen syrjään! Toiviainen valtakunnansyyttäjäksi

Suomalainen syyttämistoiminta sai kuitenkin uuden dramaattiseen käänteen myöhemmin samana vuonna. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen joutui rikosepäilyksi virkavelvollisuuden rikkomisesta. Suomen Kuvalehti kertoi vuonna 2017, että Nissinen osallistui esteellisenä syyttäjälaitoksen johtamisvalmennushankintoihin 2007-2015. Juttu poiki rikosilmoituksen ja se meni korkeimpaan oikeuteen, jossa Nissistä syytettiin. Kyse oli 74 000 eurosta ja esteellisyys tuli siitä, että Nissisen veli omisti sen firman, josta koulutusta hankittiin. Nissinen ei ollut hankinnasta päättäessä jäävännyt itseään ja mennyt pois huoneesta.

On enemmän kuin mielenkiintoista, että itse oikeudenkäynnissä Valtakunnansyyttäjänviraston viestintäpäällikkö Virve Streng todisti, että hän oli keskustellut Raija Toiviaisen kanssa koulutuksesta ja Toiviainen oli ollut sitä mieltä, että hänen ei pitäisi mennä siihen koulutukseen (https://yle.fi/uutiset/3-9930255). Miksi näin? Oliko Toiviaisella jonkinlainen normatiivinen asema suhteessa viraston toimintaan?

Oliko Nissisen toiminnan ”rikollisuudesta” jo jotain epäilyksiä aikaisemmin? Mikä oli Raija Toiviaisen rooli tässä Nissis-jutussa?

Hallitus reagoi nopeasti ja antoi vuonna 2018 potkut Nissiselle. Syynä oli se, että hallituksen mukaan ”Valtakunnansyyttäjän tehtävä on virka, jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityistä moitteettomuutta”. Oikeusministerinä oli tuolloin kokoomuslainen Antti Häkkänen. (https://yle.fi/uutiset/3-10040317).

Uudeksi viran hoitajaksi tuli Raija Toiviainen, joka oli silloin apulaisvaltakunnansyyttäjänä. On huomattava, että mikäli Nissinen olisi hoitanut virkansa eläkkeelle saakka Raija Toiviaisella ei olisi oman ikänsä takia ollut mitään mahdollisuutta päästä tähän tehtävään. Voidaan myös kysyä, oliko Toiviainen jotenkin erityisesti mieleen kokoomukselle? Oli hän ns. kokoomuksen oma ehdokas? Oliko koko juttu nostettu esille siksi, että saataisiin Nissinen pois ja Toiviainen tilalle? Ainakin ministeri Häkkänen päätöksen jälkeen hän twitteröi asiasta ja toivotti onnea.

Toiviainen viharikosten parissa: 2018-2020

Vuonna 2017 oikeusministeriön itselleen saanut Antti Häkkänen joutui kuitenkin kohtaamaan todellisuuden nopeasti: vihapuhetta ei voinut sinänsä kriminalisoida sillä sitä ei voinut määritellä. Kuten ministeri totesi: ”…se on haasteellinen käsite, jota ei ole määritetty eikä kyetä kunnolla tarkkaan määrittämään”. (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201808142201136633). Kokoomuksessa oli kuitenkin tahoja, jotka olisivat halunneet edetä suoraviivaisemmin ilman näitä juridisia pidäkkeitä. Esimerkiksi ministeri Kai Mykkänen oli sitä mieltä, että ” vihapuhe ja vainoaminen ovat vakavia tekoja, joihin syyllistyvät on saatava tehokkaasti vastuuseen. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvat vihakampanjat ovat erittäin ongelmallinen ilmiö”.

Nimityksensä jälkeen Toiviainen on toiminut hyvin aktiivisesti tai jos suoraan sanotaan sähköisesti vihapuhetta vastaan. Hän on myös laajentanut tätä käsitettä ja pelkäämättä turhia juridisia kiemuroita julistanut, että myös esimerkiksi Pyhän Raamatun siteeraaminen voi johtaa tuomioon (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006314358.html). Vihapuheen määrittely liikahti ns. ihmisarvon puolustamiseen – ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”.  

Tulkinta on absurdi ja ajatushygieeninen; myös ”ihmisarvon loukkaaminen”, joka on mainittu perustuslaissa, muuttuu nyt moraalisen saivartelun instrumentiksi. Millä perusteilla oikeuslaitos mittaa ihmisarvon loukkauksen? Oikeuslaitos joutuu tässä äärimmäisen vaikeaan tilanteeseen: kuka määrittelee ihmisarvon määritelmän juridisesti kattavasti ja miten puuttua asiaan jos jokin asia loukkaa ihmisarvoa? Loukkaako esimerkiksi köyhyys ihmisarvoa? Entä asunnottomuus? Samoin onko ympärileikkaus perusteltavissa, entä kommunistien ”oikeutetun luokkavihan” käsite, entä miten Koraanin opetukset ja niiden suoraviivaisuus? Niihin nähtävästi ei voida puuttua mutta Päivi Räsäsen pitäytymiseen Pyhään Raamattuun kyllä?

Esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen marssitettiin useita kertoja kuulusteluihin siitä, että hän oli käyttänyt kirjaa, jonka päällä lakituvassa vannotaan asioita oikeaksi (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006292643.html). Kun pää oli saatu auki niin ”uskonnollisten vihapuhujien” ryhmiä alkoi soljumaan tasaiseen tahtiin poliisikuulusteluihin (https://www.suomenuutiset.fi/tuomiolle-raamatun-opettamisesta-paivi-rasasen-tutkinta-laajenee-seuraavaksi-viedaan-kuulusteluihin-pastori-pohjolaa/). Tärkeimpänä kohteena oli kuitenkin kansanedustaja Päivi Räsänen, jota tutkittiin peräti 3 eri jutun kautta.

Näyttää siltä, että Räsänen on kuin aikamme Alfred Dreyfus. Tätä ranskalaista upseeria syytettiin vakoilusta pelkästään hänen syntyperänsä takia (juutalainen) ja hän sai istua Pirunsaarella Ranskan Guayanassa syyttömänä. On mielenkiintoista huomata, että aivan samoin kuin hänen kohdallaan sotilassyyttäjät uskoivat, että mitä enemmän juttuja nostetaan Dreyfus’ta vastaan sen paremmin kansa uskoo hänen syyllisyyteensä.

Onko valtakunnansyyttäjänviraston tavoitteena korkean tason poliittisen toimijan tuomio?

Suomen valtakunnansyyttäjä on päättänyt saada jonkin korkeatasoisen poliittisen toimijan tuomittua vihapuheesta. Jos kristillisten kansanedustaja joutuisi tuomituksi siitä, että hän siteeraa Pyhää Raamattua niin kuka tavallinen tallaaja voisi olla turvassa? ( https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tapaus-paivi-rasanen-2-uutta-esitutkintaa-nain-valtakunnansyyttaja-selventaa-raamatun-roolia/61cf0a4c-c4a4-492e-8ecf-e198cc2fad2b). Poliisi sai tutkittavakseen saman aikaan kaksi muuta juttua: kansanedustaja Al-Taeen rasistisiksi ja muun muassa juutalaisvastaisiksi katsotut esiintymiset ja kansanedustaja Juha Mäenpään tapaus ts. vieraslajipuhe. Al-Taee, joka ensin kielsi netissä ilmaisemiensa mielipiteiden olemassaolon, pääsi asiassa helpommalla – pitkän sairasloman jälkeen poliisi totesi, että häntä ei syytetä. Mäenpään juttu ohjattiin kuitenkin heti välittömästi valtakunnansyyttäjänvirastoon; ehkä syy oli se, että tunnettu vasemmistolainen professori Martin Scheinin teki hänestä rikosilmoituksen (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/professori-tunnustaa-tehneensa-tutkintapyynnon-perussuomalaisten-juha-maenpaasta-kansanmurha-alkaa-tuollaisella-puheella/85845206-e0bf-44ff-afd7-4df3e2b22832).

Virkamiehen huolellisuusstandardi lipsunut selvästi

Merkillisintä on kuitenkin se, että Päivi Räsäsen tapauksessa poliisi on kirjannut hänen sanomakseen lauseita, joita ei tutkittavassa televisio-ohjelmassa sanottu; poliisi on vain kirjannut rikosilmoittajan sisällön sellaisenaan juttuun. (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivi-rasanen-tarkisti-hanesta-tehdyn-tutkintapyynnon-ei-sanonut-niita-lauseita-joista-valtakunnansyyttaja-maarasi-tutkinnan-jai-maku-etta-tehtaillaan-naita-rikosepailyja/7870992?fbclid=IwAR0WIgzPvqkstEECuI9gZBHiAZUqCX5y6yStzmg14n1zQNFbrcuzFwSvHA0#gs.a6y9ck). Näyttää siltä, että virkamiehen ns. ”huolellisuusstandardi” ei ole täysin täyttynyt poliisitutkinnassa.

Samoin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tähän viitaten todennut, että ”perusteellinen tutkinta tv-ohjelman puheista on Päivi Räsäsen etu” (https://yle.fi/uutiset/3-11448825) mutta siihen, onko poliisi edes katsonut rikosilmoitukseen johtanutta tv-ohjelmaa Toiviainen ei kommentoi muuten kuin niin, että ”on hyvin poikkeuksellista, että syyttäjä alkaisi itse selvittämään taustoja eli tässä tapauksessa etsimään ja katsomaan ohjelman nauhoitusta”. Tarkoittaako tämä sitä, että se mitä faktuaalisesti on sanottu, ei kuulu syyttäjälle?

Kansanedustajan syytesuojaa murtamassa

Toiviainen itse haki syyttämislupaa eduskunnalta (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/valtakunnansyyttaja-hakee-perussuomalaisten-kansanedustajalle-poikkeuksellista-syytelupaa-nyt-tuli-pyynto-eduskunnalle/e8bdcffa-bf4c-4fec-add5-c9796f33b69c). Pyynnössään Raija Toiviainen oli sopuisalla mielellä: ”Valtakunnansyyttäjä toteaa pyynnössään erikseen, että vaikka eduskunta antaisi suostumuksen, tämä ei vielä tarkoita sitä, että edustaja Mäenpää asetettaisiin syytteeseen”. Kun sitten moninaisten vaiheiden jälkeen Mäenpään juridinen immuniteetti säilyi eduskunnan päätöksellä, oli hänellä varsin toisenlainen käsitys asiasta ja hän näyttää talloneen ns. syyttömyysoletuksen maahan. Syyttäjä oli varma, että tuomio olisi tullut: ”tässä on kyse varsin tavallisesta lainvastaisesta vihapuheesta. Mitä todennäköisemmin se olisi johtanut tuomioon. Ratkaisun tekee tietysti aina lopulta tuomioistuin” (https://yle.fi/uutiset/3-11419637).

Tyytymätön Toiviainen haastoi lopulta myös eduskunnan ja poliittisen vallan: ” Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin? Eli käyttää siinä sanoman ajamisessa lainvastaista puhetta, ja rikkoa siinä mielessä voimassa olevaa lainsäädäntöä niin, että siitä ei seuraa rikosoikeudellista seuraamusta”.

Tärkeitä kysymyksiä vaikeassa poliittisessa tilanteessa

Kansanvallan toimivuuden kannalta on tärkeää, että syyttäjätoiminta nauttii yleisön ehdotonta luottamusta. Siihen ei saa langeta epäilystäkään siitä, että sen toiminta olisi vähimmälläkään tavalla poliittisesti motivoitua tai sillä olisi jokin ideologinen agenda. Kyseinen virka on tehtävä, ”jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityisestä moitteettomuutta”. …kuten aikoinaan oikeusministeri Häkkänen sen Nissisen tapauksessa muotoili.

Raija Toiviainen on toiminut niin, että hänen toiminnassaan ei kuvastu ns. ”erityinen moitteettomuus”? Hän on epäilemättä ahkera ja kunnianhimoinen syyttäjä mutta kun tarkastelee hänen toimintaansa niin ei voi välttyä siltä olettamalta, että hänellä on vuoden 2017 jälkeen ollut erityinen motiivi toimia juuri tiettyjä poliittisia puolueita vastaan. Onko se, että Toiviainen antoi lausuntoja Mäenpään tapauksen jälkeen, jossa hän uskoi, tämän tulevan tuomituksi mikäli immuniteetti olisi poistettu, erityistä ”moitteettomuutta”? Onko Toiviaisella halu toimia yhtä aikaa niin syyttäjänä kuin myös tuomarina? [iii]

Toiviainen on itse puolustellut omaa toimintaansa julkisuudessa ja väittänyt, että hän toimii virkavastuulla. ”….Räsäseen liittyvässä asiassa sovellettavaksi tuleva teko on rikoslaissa säännelty kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Huomattava on, että sen taustalla on Suomea velvoittavat kansainväliset säännökset. Niiden mukaan kaikkinaiseen syrjintään on puututtava. Näin ollen Räsäsen tai muidenkaan epäillyn asemaan joutuneiden kohdalla kysymys ei ole jonkin yksittäisen virkamiehen halusta toimia tietyllä tavalla. Määrätessäni Räsäsen asioissa esitutkinnat aloitettavaksi, olen luonnollisesti tehnyt päätökset virkavastuullani. Minua sitoo voimassa oleva lainsäädäntö..”. (https://www.kaleva.fi/nyt-puhuu-hairintaviestien-vyoryn-saanut-valtakunn/1647524).

Toiviaisen argumenttina on siis se, että Suomea velvoittavat kansainväliset säädökset syrjinnästä. Syrjinnästä on kuitenkin Suomen laissa jo kattavat määrittelyt eikä jokin kansainvälinen sopimus epämääräisyydessään voi toimia Suomen syyttäjälaitoksen toiminnan käytännön ohjeena – etenkin kun rikosta ts. vihapuhetta sitä ei ole selvästi määritelty rikoslaissa. Toiviaisen argumentti nojaa kuitenkin ajatukseen, että näiden kansainvälisten sopimusten yleiset tekstit muodostavat sen pohjan, jolla Suomen kansalainen voi joutua syytetoimien kohteeksi. Onko tämä yleisesti hyväksytty linja Suomen syyttäjälaitoksessa?

Lopuksi Toiviainen vetoaa virkavastuuseen: Suomen lain mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta ts. jos hän rikkoo lakia, joutuu hän vastaaman rikosoikeuden edessä. Tämä on tietenkin hyvin sanottu mutta käytäntö on näyttänyt, että korkeiden virkamiesten kohdalla virkavastuu näyttää toimivan todella harvoin.

Jos ja mikäli Toiviainen haastetaan vastaamaan omasta toiminnastaan, on laki valvovalla taholla todella vaikea osoittaa se, että ko. virkamies vainoaa erityisesti vääränlaisia poliittisia toimijoita. Kuka oikeuslaitoksen virkamies uskaltaa haastaa valtakunnansyyttäjän tässä asiassa ts. syyttämällä ylintä syyttäjää poliittisesta agendasta tai tasa-arvon periaatteen hylkäämisestä?

Ja vielä: mikäli Toiviaisen toiminnassa on agendaa tai poliittista vendettaa niin mihin saakka se ulottuu? Kun perussuomalaiset tai kristilliset on saatu neutraloitua, onko seuraavaksi ehkä keskustan tai kokoomuksen vuoro? Ja sitten ehkä sosiaalidemokraattien?

Tarvitaan kansalaiskeskustelua!

Suomessa käytävä poliittinen keskustelu on kärjistymässä ja eskaloitumassa ikävällä tavalla. Perussuomalaisen eduskunnan työntekijän Pekka Katajan murhayritys kertoo, että olemme nyt ylittäneet kriittisen rajan.

Tilanne muistuttaa suuresti 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun poliittista radikaalistumista. Vuoden 1929 suuren pörssiromahduksen lama iski nopeasti myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Monet, jotka olivat tunteneet olevansa taloudellisesti vakavaraisia, joutuivat kurjuuteen tai myymään tilojansa. Usko demokratiaan oli koetuksella.

Nyt tilanne on paljon pahempi kuin vuonna 1929 tai edes 1991. Vuoden 2020 kesällä ja syksyllä Suomi näyttää syvemmässä taloudellisessa ahdingossa kuin milloinkaan ennen. Koronakriisissä ei ole kyse ainoastaan palvelualojen äkillisestä notkahduksesta vaan myös vientialojen näkymien syöksystä.

Samaan aikaan maassamme velloo useita kriisejä, jotka kärjistävät poliittista keskustelua. EU:n sisäinen koheesio on murtumassa samalla kun suomalaisten kulttuuristen perusteiden rikkominen riepottelee entisiä arvoja. Pahinta on kuitenkin se, että kun keskustelukulttuurimme kärjistyy, on syntynyt epäilyksiä oikeuslaitoksen ja poliisin toiminnan tasapuolisuudesta.

Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa keskinäiseen epäluuloon. 

Olisi siksi hyvä käydä laajaa kansalaiskeskustelua siitä tarvitsemmeko me Suomessa poliittisesti tai ideologisesti värittyneen syyttäjälaitoksen? Olisiko aika lopettaa koko laitos samalla tavalla kuin aikoinaan Suomi lopetti ”punaisen Valpon”? Onko valtakunnansyyttäjävirastolla liian suuri kiusaus toimia kulloisenkin poliittisen vallan toiveiden mukaisesti? Kun 1970-1980-luvulla käytiin ”rötösherrajahtia”, niin harjoitetaanko nyt ”konservatiivimetsästystä”?  

Entä jos kortit kääntyvät? Johtaako se toisenlaiseen kampanjointiin?

Entäpä jos eduskuntavaaleissa syntyy vaalitulos, jonka perusteella syntyisi ns. ”konservatiivinen hallitus”? Johtaisiko tämä sitten kostoon; toisen poliittisen laidan toiminnan tarkkailuun ja syytetoimiin? Tarvitsemmeko me todella Valtakunnansyyttäjävirastoa? Onko sen olemassaolo tarpeen, jos se muuttuu aina poliittisten konjunktuurien mukaan jonkinlaiseksi poliittiseksi vallankäyttäjäksi?

Kansalaisten suuri enemmistö vaatii puolueetonta ja selvää oikeudenkäyttöä. Mikään ei niin perusteellisesti nakerra hallinnon legitiimisyyttä kuin se, että oikeudenkäyttö on poliittisesti ohjattua – kuten eräästä itäisestä naapurimaastamme näemme.

Ennen kaikkea ja kaikkea ennen: meidän on lopetettava vihan saarnaamisen ja väkivallan hyväksymisen kulttuuri! Median vastuu on tässä asiassa äärettömän tärkeä. Edellä mainitun perusteella on perusteltua, että valtakunnansyyttäjän toimiston voisi lopettaa. Siellä työtään tekevät virkamiehet voisivat toimia jatkossa oikeuskanslerin viraston alaisuudessa. Puolueettomina.

Toiviaiselle potkut?   

Eli miten saisimme Raija Toiviaisen poliittisen ajojahdin loppumaan? Olisiko syytä toimia niin, että oikeudellisten toimenpiteiden perusteella Toiviaisen toiminta omalla virkavastuulla todettaisiin moitittavaksi? Pitäisikö ehkä tehdä kansalaisaloite, jossa vaadittaisiin valtakunnansyyttäjän määräaikaista hyllyttämistä ja valtakunnansyyttäjänviraston siirtämistä oikeuskanslerin alaisuuteen – kuten se ennen olikin?


[i] Kt. esim. https://www.kaleva.fi/torkeaa-kiihottamista-kansanryhmaa-vastaan-epailla/1789581

[ii] Kuten eduskunnan tutkimuskeskuksen johtaja Markku Jokisipilä on hyvässä selityksessään todennut: ”Vihapuhetta ei edelleenkään ole lainsäädännössämme määritelty. Termistä ei ole olemassa mitään yksiselitteistä, yleisesti hyväksyttyä ja kriittistä tarkastelua kestävää määritelmää. Se ymmärretään niin ristiriitaisilla ja poliittisesti latautuneilla tavoilla, ettei sitä missään nimessä tulisi käyttää julkisen päätöksenteon ohjenuorana, juridisista ratkaisuista puhumattakaan… Suomen kaltaisessa vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä. Sananvapaus on demokratian kovinta ydintä. Se on lahjomaton mittari yhteiskunnan edistyneisyydelle ja demokraattisuudelle. Sananvapauden lisääntyminen on aina merkinnyt yhteiskunnallista edistystä, sen kaventaminen taas taantumista” (https://www.ts.fi/puheenvuorot/3676894/Markku+Jokisipila+Valhetta+on+kaikki+laulut+maan).

[iii] ”I did ’real’ prosecution work in the beginning, when I was the operating prosecutor, but then I wanted to move to the judge’s side of the table”. Toiviaisen haastattelu virolaisessa lehdessä. https://news.err.ee/1001343/interview-finnish-prosecutor-general-raija-toiviainen-in-tallinn.

Koohotamme taas kerran Saksan malliin?

Suomen lainsäädännön (tartuntatautilaki) mukaan kulkutautien hillintä ja torjunta kuuluu kunnille.

Jos perusoikeuksia rajoitetaan isommalti niin siihen tarvitaan valmiuslakia tai poikkeustilaa.

Mitä nyt tapahtui?

Uudenmaan aluehallintavirasto – Avi aikoo määrätä Uudenmaan pysähtymään – perustuslainvastaisesti. Ihmisten perusoikeuksia kavennetaan dramaattisesti.

Erityisesti kokoontumisvapaus on eräs kaikkein pyhimpiä oikeuksia demokratiassa. Diktatuurin varmin merkki on se – niin Minskissä kuin Helsingissä – että kokoontua ei saa.

Asiallisesti koronan torjunta näin järeillä tempuilla on järjetöntä. Esimerkiksi Hangossa koronaa ei ole mutta tietysti pääkaupunkiseudulla on.

Ei voi muuta kuin todeta ihan kuin Tuntemattomassa sotilaassa Lahtinen totesi: ”se yks kohjo sieltä Saksasta lähtee ensin, ja meidän nilkit painaa perässä...”

Tämä on ihan täyttä saksaa! Me matkimme suurta EU:n jättiläistä. Olemme rähmällämme Saksan edessä niin henkisesti kuin poliittisesti. Siksi tämä temppu. Jonkun kannattaisi varmistaa oikeuskanslerilta se onko tämä ”avilointi” laillista.

”Aviloinnissa” hallitus ei määrää lain mukaista valmiustilaa tai poikkeustilaa vaan toimii ”tiskin alta”.

Saksassa loukataan perusoikeuksia tällä aivan samalla tavalla. Ei sielläkään ole mitään poikkeuslakia vaan asiat hoidetaan ”hallinnollisesti”.

Saksa on myös samaan aikaan myöntänyt miljardia euroa (!) äärioikeiston ja rasismin vastustamiseen. Kesällä Saksa puhdisti omaa armeijaansa ”äärioikeistolaisista” ja nyt sitten Saksa puhdistaa omaa poliisiansa.

Mitä järkeä tässä on? Onko Suomi ajautumassa Saksan vanaveteen (taas kerran!)? Miksi tätä koronasulkua ei hoideta perustuslain mukaisesti?

Jos jotain pannaan kiinni niin laki eduskuntaan!

Haloo kansalaiset! Nyt ei toimita oikein ja laillisesti!

PS. Slovakian malli toimii hyvin – siellä ei panna maata kiinni. Siellä testataan koko kansa joka toinen viikko. Maan talous pyörii normaalisti.

Rikkooko kirkkohallitus & arkkipiispa tietoisesti ja törkeästi Suomen lakia?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on loogisesti kulkemassa kohti tilannetta, jossa sen julkisoikeudellinen asema joutuu puntariin.

Samoin sen asema kirkollisverojen kohteena joutuu uudelleen harkittavaksi.

Miksi?

Epäilen, että se ei julkisyhteisönä noudata omia sääntöjään.

Epäilen, että sen jotkut sen johtavat virkamiehet syyllistyvät harkittuun ja tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. He eivät kunnioita KHO:n tuomiopäätöstä.

Kirkko – julkisyhteisö, jolla on julkisoikeudellinen asema

Onko kirkko sitten velvollinen noudattamaan omia lakejaan ja voiko sen omien sääntöjen rikkominen tai noudattamatta jättäminen olla virkarikos?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on julkisoikeudellinen organisaatio. Julkisyhteisöt hoitavat julkisia hallinto- tai palvelutehtäviä tai käyttävät julkista valtaa. Julkista valtaa kirkko harjoittaa vihkiessään miehen ja naisen avioliittoon.

Kirkko ei ole viranomainen mutta kuten EU:n direktiivi toteaa, se täyttää kriteerit julkisoikeudelliseksi laitokseksi.

Kirkon on siksi ehdottomasti noudatettava lakia ja omia säädöksiään.

Tämän kyseisen yhteiskunnallisen yhteenliittymän eli julkisyhteisön toiminta ja järjestely on siksi lailla säädettyä (kirkkolaki). Eduskunta säätää sen. Sen julkishallinto ts. kirkkohallitus toimeenpanee eduskunnan säätämät lait hallintosäädösten kautta.

Se ei voi poiketa eduskunnan antamista määräyksistä. Eikä omista säädöksistään.

Voiko se rikkoa lakia ja omia säädöksiään?

Ei voi.

Jos julkisoikeudellinen organisaatio rikkoo lakia, on se vastuussa siitä ts. siltä voidaan vaatia vahingonkorvausta. Vahingonkorvauslain mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Erityisesti julkista valtaa käyttäessään ts. vihkiessään avioliittoon, kirkon on ehdottomasti noudatettava lakia, esim. tutkittava esteet, ym.  

Entä jos sen työntekijä tai virkamies rikkoo lakia?

Virkavelvollisuuksien rikkominen on virkarikos. Silloinkin kun tekijänä on esimerkiksi julkisyhteisön työsopimussuhteinen työntekijä. Virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisaika on vähintään viisi vuotta rikoksen tekijän asemasta riippumatta. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita rangaistukseksi vain sakkoa tai varoitus.

Lainsäätäjälle on selvää, että mikäli jokin julkisoikeudellinen yhteisö ei noudata lakia vaan rikkoo sitä systemaattisesti, se alkaa harkita sitä, että se voi säätää lain, jonka mukaan se ottaa ko. julkisoikeudellisen vallan kyseiseltä organisaatiolta pois.

Tässä asiassa ei voi olla poikkeuksia. Korkein hallintooikeus (KHO) on antanut jo ennakkotapaustuomion, jonka mukaan kirkon on noudatettava omia säädöksiään.  

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on päättänyt, että luterilaisen kirkon tuomiokapituleilla on oikeus antaa varoitus papeille, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Päätöksessään KHO toteaa, että kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla on itsenäinen oikeus päättää, vihkivätkö ne avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.  Mutta…Korkein hallinto-oikeus totesi, että ennen avioliittolain muutosta luterilaisen kirkon kanta oli, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. ”Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevaa kaavaa, jonka sanamuoto viittaa vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon, ei ollut avioliittolain muuttamisen jälkeen muutettu”.

Tämä merkitsee sitä, että kirkkokäsikirjan kaava ratkaisee ja että kirkon on noudatettava sen omia määräyksiä.

Ehdottomasti.

Osa kirkon työntekijöistä näyttää tietoisesti ja harkitusti yllyttävän ja organisoivan kirkon omien säädösten vastaista toimintaa ts. yllyttävän virkarikoksiin

Marraskuun alun kirkolliskokouksessa jätettiin arkkipiispalle ja kirkkohallituksen kansliapäällikölle 31 kirkolliskokousedustajan allekirjoittama vetoomus.

Siinä kirkkohallitusta ja piispainkokousta kehotettiin ryhtymään toimiin Sateenkaaripappien yhteisön sellaista toimintaa vastaan, jossa organisoidaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä tai annetaan sitä koskevaa virheellistä viestintää (ks. https://sateenkaaripapit.wordpress.com/). 

Ihmettelen sitä, että kirkkohallitus ja arkkipiispa eivät ole tehneet asiassa mitään.

Epäilen, että tämä ns. sateenkaaripappisjoukkio näyttää avoimesti, törkeällä tavalla ja yksinteoin ohjailevan virkamiesten toimintaa, jossa Suomen hallinnon ylimmän päätöksentekoelimen ja korkeimman hallinnollisen tuomioistuimen päätöstä rikotaan järjestelmällisesti.

Kirkolliskokoushan päätti olla laajentamatta kirkon avioliittokäsitystä sukupuolineutraaliksi, ja korkein hallinto-oikeus katsoi, että kirkolla on siihen oikeus. Niinpä Sateenkaaripappien yhteisön toiminnassa ei ole kyse pelkästään yksittäisten pappien tekemistä virkavirheistä, joita voisi pastoraalisen harkinnan nimissä katsoa läpi sormien.

Kyse on siten oikeusistuimen antaman hallinnollisen tuomion systemaattisesta ja törkeästä halveksunnasta.

Syyllistyykö kirkkohallitus & arkkipiispa tuottamukselliseen virkarikokseen, kun ei ota asiaa vakavasti?

Piispainkokouksella ja kirkkohallituksella lienee kiusauksena unohtaa tuo vetoomus ö-mappiin.

Arkkipiispa sanaili, että ”pakottamalla ei päästä eteenpäin”.

Kirkon maineen kannalta on kuulemma ikävää, jos Sateenkaaripapit nostetaan esiin kielteisessä sävyssä.

Kirkon asema yhteiskunnassa saattaa heiketä.

Voi voi.

Ikävä juttu.

Kirkon on kuitenkin noudatettava lakia – olipa se maineen kannalta miten ikävää tahansa.

Vielä kerran; epäilen kaikella rakkaudella ja sympatialla, että kyseessä on kollektiivisesti tehty virkarikos ja yllyttäminen rikokseen, jota kirkkohallitus ja arkkipiispa tietoisesti peittelevät. Sekin lienee virkarikos.

On käsittämätöntä, että nämä ”sateenkaaripapit” ovat unohtaneet maallisen lain merkityksen vaikka ovat pappeina harjoittamassa julkista valtaa.

On miltei mahdoton ymmärtää, että kirkkohallitus, kirkolliset neuvokset ja neuvoksettaret sekä arkkipiispa eivät toimi Suomen lain mukaisesti.

Se, että julkisoikeudellisessa yhteisössä rikotaan tietoisesti lakia, on törkeää. Lain rikkominen vahingoittaa kirkkoa ja luottamusta siihen. Entä jos nämä papit rikkovat lakia tässä asiassa – missä muussa asiassa he aikovat rikkoa lakia?

Jos vedotaan taas siihen, että nyt noudatetaan lain henkeä, ollaan vaarallisilla harhateillä. Tätä samaa argumenttia käytettiin Lapuan Liikkeen kyyditysten yhteydessä.

Onko kirkko Lapuan Liikkeen teillä? Ovatko sateenkaaripapit saaneet vaikutteita väkivaltaisilta ja fanaattisilta ääriliikkeiltä? Onko laillisuuden vaatimukset unohdettu tässä ääriyhteisössä?

Voiko lainrikkomukset lakaista hissukseen maton alle?

Toisaalta voi olla niinkin, että jos kirkon ylin johto yrittää lakaista Sateenkaaripappien järjestelmälliset virkavirheet maton alle, se kääntyykin kirkon yhteiskunnallista asemaa vastaan. Kirkkohan haluaa olla julkisoikeudellinen yhteisö.

Suurin syy tähän haluttomuuteen ja hiljaisuuteen on ehkä siinä, että kirkko saa verotuloja.

Verojen kerääminen on ilmeisesti kivaa.

Mutta miten se voi olla julkisoikeudellinen yhteisö, jos se ei pyri toimeenpanemaan omia julkisoikeudellisia säädöksiään? Miten voi kerätä fyrkkaa jäseniltä, jos ei itse noudata lakia? Kun joku valtion juristi äkkää tämän, kirkon nykyinen yhteiskunnallinen asema saattaa joutua puntariin ja keveäksi havaituksi. 

Hallintoa koskevassa lainsäädännössä sanottaneen jotain siitä, että virkamiehet porukassa ja ehdoin tahdoin rikkovat säädöksiä ja heidän esimiehensä toteavat vaan, että ”ei heitä voi pakottaa”.

Sellainen kuulostaa Hermannin nuorisoseuran vaan ei julkisoikeudellisen yhteisön hallintomenettelyltä.

Arto Luukkanen

Kristitty, kirkkovaltuutettu, varakansanedustaja, kunnanvaltuutettu, pastori ja Suomen kansalainen, joka toivoo, että lakia noudatetaan myös kirkossa. Kaikella rakkaudella ja suvaitsevaisuudella. Suvaitsemattomuutta ja rakkaudettomuutta vastaan!

Hallitus Valmistelee Kansaa Mahdolliseen Jouluna Tapahtuvaan Lukitukseen

Suomi Uutisia joka päivä

Vuoden 2020 joulu voi tapahtua eristyksissä omalla kotisohvalla.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on jo useaan otteeseen hallituskumppaneidensa kanssa valmistellut Suomen medioissa todennäköisesti tapahtuvaa poikkeuslakia ja lukitusta jo monta viikkoa. Uutisotsikoissa Krista Kiuru (keskusta) kertoi 4 päivää sitten, ettei tämän hetkiset toimet pysty pysäyttämään leviävää viirustilannetta. Kiuru varoitteli, ettei tilanne tule parantumaan vielä edes Juhannukseen mennessä.

Tämän vuoden alussa tapahtunut lukitus laitettiin alulle, koska THL ja muut kansainväliset terveysorganisaatiot uskoivat korona-tilanteen pahenevan. Viiruksen tuottamista ongelmista on kiistelty jo monta viikkoa poikkeuslain ja poikkeustoimien voimaan ottamisen jälkeen. Esimerkiksi Amerikan terveysjärjestö CDC myöntää lukituksen (ei taudin) laittaneen ihmisiä tekemään itsemurhia enemmän kuin yleensä.

Sanna Marin (sd.) 23.11 antoi lausunnon, jossa hän kertoi laittavansa poikkeusolot voimaan, jos koronatilanne pahenee. Mahdollisesti paniikin ehkäisemiseksi pääministeri ja muut ministerit hiljaa valmistelevat kansan tulevaan lukitukseen. Suomi on pitkän aikaa välttänyt samankaltaiset lukitustoimet kuten esimerkiksi Espanjassa ja muissa Euroopan maissa. Lukitus näiden maiden osalta on jo täydessä vauhdissa. 26.10 Espanjassa julistettiin kansallinen hätätila, joka rajoitti kansalaisten liikkumista. Eteneekö Suomi samankaltaiseen kovaan lukitukseen? Valmistellaanko Uusimaata lukittavaksi?

”Oikeusvaltioperiaate” – EU:n ”arvoruoska”

Pysyykö EU pystyssä väkivallalla vai kauniilla arvoilla?

Marraskuun viher-vasen EU-ahdistus

Suomalainen politiikan viher-vasen kenttä yltyi marraskuun lopussa 2020 moittimaan perussuomalaista puoluetta EU-elvytyspaketin vastustamisesta.

Syy oli yksinkertainen: PS ymmärsi liikaa Puolan ja Unkarin vastustusta. Arvostelu perustui huoleen siitä, että oikeusvaltio on nyt vaarassa, kun Puola ja Unkari eivät hyväksy EU:n ”elvytyspakettia”.

Tämän periaatteen vastustaminen oli – ei pelkästään barbarismia – vaan kerta kaikkiaan tuomittavaa.

EU-imperiumi vs. neuvostoimperiumi

Pitääkö tämä paikkaansa? Mitä se ”oikeusvaltioperiaate” todellisuudessa on? Onko EU oikeasti arvoyhteisö, joka puolustaa omaa peruskirjaansa? Onko Puolalla tai Unkarilla historiallisista syistä oikeus olla epäluuloinen tätä periaatetta kohtaan?

Näyttää siltä, että tämän viikonlopun vihervasemmistolaisella mielenkuohulla ei ole historiatieteeseen perustuvaa perspektiiviä.

Ensiksi, itse ”oikeusvaltioperiaate” on pelkkä tyhjä sana, jollei EU noudata sitä itse. EU:n ”elvytyspakettia” kasattaessa paljastui, että EU:n oma perustuslaki ts. sen peruskirja ei sido EU:n byrokratiaa. Toisinsanoen, EU voi toimia aivan hyvin omaa peruskirjaansa ja omia arvojansa vastaan, mikäli kyse on taloudellisista eduista ja EU:n federalistisessa syventämisessä. Toiseksi, näyttää siltä, että kyseistä rikottua perussopimusta sitä voidaan käyttää lyömäaseena sen omia jäsenvaltioita kohtaan.

”Oikeusvaltioperiaatteesta” tuli EU:n arvoruoska.

Unkarilla ja Puolalla on kokemusta ”arvoruoskinnasta”

Tämä tekopyhyys on traagista sillä Puola ja Unkari ovat kovasti kärsineet II maailmansodan jälkeisen historian ajasta. Ne olivat vuosista 1944-1945 osa neuvostoimperiumia ja joutuivat omaksumaan pakolla valtionideologiaksi marxismi-leninismin. Moskovan ylivaltaa perusteltiin sosialististen veljeskansojen yhteydellä ja marxistis-leninistisellä internationalistisella aatteella, joka tosiasiassa oikeutti Itä-Euroopan riiston ja sitä vastaan kohdistettavan väkivallan.

Marxismi-leninismi määräsi, että niiden piti pysyä väkipakolla sosialistisessa leirissä ja kaikkia väkivaltaisia keinoja näiden pitämiseksi Moskovan alaisuudessa perusteltiin ”kommunistisella internationalismilla”. Sen huipentumana oli ns. ”Breznevin oppi” jonka mukaan NL:lla oli oikeus pitää sen vaikutuspiirissä olevat maat oman hegemoniansa alaisuudessa väkivalloin. Se toimi myös perusteluna kun Itä-Euroopan maita alistettiin ja riistettiin taloudellisesti SEV-järjestelmän kautta (Сове́т Экономи́ческой Взаимопо́мощи). Esimerkiksi Puolan ja Unkarin oli tuotettava tavaroita Neuvostoliiton suunnitelmatalouden antamien määräyksien mukaisesti. Käytännössä tämä merkitsi näiden maiden taloudellista riistoa ja alistamista.

Neuvostojoukot marssivat vuonna 1956 Unkariin toteuttamaan ”internationalistista” velvoitettaan. Vuonna 1979 ne marssivat Afganistaniin toteuttamaan ko. kansan vuosisataista haavetta ”internationalismista”. Puna-armeija uhkasi myös 1980-luvulla Puolaa sotilaallisesti ja oli valmis ”internationalistiseen veljesapuun” taistelussa Solidaarisuus-liikettä vastaan. Kaikkea tätä perusteltiin neuvostoarvoilla – kansojen ystävyydellä ja luokkataistelulla. Ja ennen kaikkea kansojen ystävyydellä.

On luonnollista, että Puolalle ja Unkarille kaikenlaiset yritykset poliittiseen ohjaukseen tuovat mieleen Moskovan imperiumin ajat, jolloin heidän oli pakko totella.

EU:n tekopyhyys näyttäytyy niistä irvokkaalta; on vaikea vedota kauniisiin moraalisiin arvoihin, jos EU:n imperiumi voi itse rikkoa ”oikeusvaltioperiaatetta”.

Suomalaisten viher-vasen farisealaisuus

Mutta katsotaan ensin suomalaisia mielenkuohuja.

Esimerkiksi 20 marraskuuta 2020 demarien Liisa Jaakonsaari kertoi miten ” Tänään @persut asemoivat itsensä itsensä osaksi eurooppalaista äärioikeistoa, kun @SuomenEduskuntan (kirjoitusvirhe Jaakonsaaren) suuri valiokunta käsitteli  Puolan ja Unkariin suhdetta EU: arvojen ytimeen: oikeusvaltioon.”

Vihreiden Ville Niinistö säesti tätä 21.11. 2020 kertomalla, että ”…perussuomalaisten selittelyt EU:n oikeusvaltiomekanismia vastaan yhä oudompia. Puolue nähtävästi tukee Unkaria koska Orban polkee maahanmuuttajien oikeuksia. Eli korruptio ja rahojen väärinkäyttö, vallan keskittäminen, median sulkeminen on ok KUNHAN samalla polkee ihmisoikeuksia?”.

Demariprofessori Jukka Kekkonen yhtyi näihin kahteen: ”…tämän pitäisi viimeistään herättää ne, jotka eivät ole vielä ymmärtäneet, että ps on vuosien mittaan suhtautunut yhä halveksivammin demokraattisen oikeusvaltion keskeisiin instituutioihin ja periaatteisiin. Saiko pettymys Trumpin tappiosta heidät koventamaan linjaansa?…”

Viher-vasemmiston huoli sai 21.11. mukaansa myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon: ”…on käsittämätöntä, että perussuomalaiset, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho mukaan lukien, tukevat avoimesti Unkarin ja Puolan oikeusvaltioperiaatteen loukkauksia…”.

Orpo houkutteli mukaansa myös erään pikkupuolueen puheenjohtajan Hjallis Harkimon, jonka twiitti jää elämään Suomen historiaan: ”..tästä ei hyvää seuraa. Kiinan talous kasvaa jo kohisten ja itä yhdistää voimiaan, Yhdysvallat nousee tolpilleen, mutta Eurooppa tekee itsestään ulkoilmamuseota eikä saa edes yhtä unkarilaista kyläpäällikköä kuriin…”

Mitä se ”oikeusvaltioperiaate” merkitsee EU:n mielestä?

Oikeusvaltio käsite on liitetty yleensä saksalaiseen perinteeseen: ”Rechtsstaat”. Englanniksi sen voi yhdistää termiin ”The Rule of Law”. Kyseinen periaate on yhdistetty myös EU:n perussopimukseen (Treaty on European Union- TEU).

Kyseinen sopimus on myös EU:n ns. perustuslaki.

Ajatus on kaunis – EU on omien sanojensa mukaan ”arvoyhteisö”, jonka pitäisi toteuttaa omia arvojaan ja jonka pitäisi samalla noudattaa omaa perussopimustaan.

Kyse ei ole siten suinkaan imperiumista vaan yhteisöstä, jonka kuten suuren imperiumin kansallislaulu totesi, loi sen ”yhteinen tahto”.

Ongelmana on se, että EU ei ole arvoyhteistö. Se on täysin arkipäiväinen ja banaali imperiumi, joka yrittää pitää sen jäsenet ruodussa eikä noudata omaa perustuslakiaan.

Mikäli se olisi arvoyhteisö, se ei rikkoisi omaa peruskirjaansa vastaan. EU:n ”elvytyssopimuksessa” Unioni marssi tylysti oman perussopimuksensa ylitse. Sen arvot, määräykset ja ”no-bailout” määräykset ohitettiin tylysti. Kauniit arvot muuttuivat rikotuiksi arvoiksi. Korkealentoinen moraali muuttui tekopyhyydeksi.

Arvot olivat kuitenkin hyödyllisiä EU:n byrokratialle.

Niitä tarvittiin EU:n ”elvytyssopimuksessa” sillä niiden avulla olisi mahdollista saada kuriin liian itsenäiset jäsenvaltiot. Kyse on siitä, että ”oikeusvaltioperiaatetta” rikkovat maat eivät saisi budjetista tai tästä ”elvytyssopimuksesta” rahaa mikäli ne eivät tottele EU:n byrokratiaa.

Miten EU pysyy pystyssä – pakolla vai arvoilla?

Iso-Britannian ero oli EU:lle niin kova isku, että uutta ei haluta. EU tarvitsee siksi oman kurinpito-instrumenttinsa ja tässä tilanteessa sen arvoista tuli kovin hyödyllisiä.

EU:n byrokratia valjasti näin perussopimuksensa arvot ”Rechtsstaat” tai ”rule of law” yhteisön sisäiseen taisteluun ja heiluttaa nyt armotta ”arvoruoskaa”. Selkosuomeksi se tarkoittaa sitä, että niskoittelevat, itsenäiset ja ”nuukat” halutaan pakottaa kuriin kauniilla sanoilla, joiden tarkoituksena on sekaantua jäsenmaiden poliittiseen taisteluun ja pitää kriittisesti ajattelevat maat EU:n osana.  

Marraskuun 20 pnä pidetyn EU:n johtajien kokouksen tarkoituksena oli finalisoida EU:n ”elvytyssopimus”. Ongelma oli kuitenkin se, että Puola ja Unkari sekä lopulta myös Slovenia eivät hyväksyneet sitä, että maksamiseen liittyisi jotain poliittisia määräyksiä.

Nyt ollaankin toden edessä.

Ranskan EU ministeri Clement Beaune on uhannut Unkaria ja Puolaa erottamisella.

Näyttää siltä, että arvoruoskan heilutus kaataa koko EU:n. Mikäli Unkari ja Puola erotetaan, merkitsee se koko korttitalon luhistumista.

Jäljelle jää ehkä vain tottelevainen Suomi, jolla on sitten niskassaan koko EU:n velkamonsteri.

Lopun kysymykset tovereille Liisa Jaakonsaari, Ville Niinistö, Petteri Orpo ja Hjallis Harkimo

Avoin kysymys teille viher-vasemmistolaiset toverit Liisa, Ville, Petteri ja Hjallis! Maksatteko te Suomen EU vastuut pois? Kun teillä on ne arvot…ja pohjat.

Tarkoittaako ”oikeusvaltioperiaate” sitä, että jäsenvaltioiden pitää totella EU-imperiumin byrokraattien ohjeita?

Vielä kerran: Suomi on oikeusvaltio mutta EU ei ole valtio. Se on imperiumi. Ihan banaali ja arkipäiväinen imperiumi.

Löfvengate – kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

Kirjoittajana Arto Luukkanen

Viime lokakuun 16. Suomen tasavallan pääministeri Sanna Marin valtuutti Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin edustamaan Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksessa.

Syy oli se, että pääministeri sai tietää olevansa mahdollisesti käydessään eduskunnassa joutuneensa altistumaan korona-virukselle.

Medialta tulleiden tietojen mukaan spontaani päätös evakuoinnista kokouspaikalta tapahtui ilmeisesti turvallisuuspäällikön arvion perusteella. Pääministeri lähti kokouksesta dramaattisella kiireellä.

Sanna luovutti neuvotteluvallan Löfvenille

Suomen perustuslaki ei tunne mandaatin siirtämistä vieraan valtion edustajalle

Suomen perustuslaki ei kuitenkaan tunne tällaista mandaatin siirtoa.

Perustuslaki on yksiselitteinen: hänen on estyneenä toimittava niin, pääministerin sijainen hoitaa Suomen edustamisen tai sitten virkavuosiltaa vanhin ministeri. Kysymys kuuluu: miksi pääministeri ei toiminut perustuslain mukaan vaan luovutti valtansa vieraan maan johtajalle?

Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia

Mitä sanoo perustuslaki?

Suomen perustuslaki toteaa 2 § ”julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia…”. Se merkitsee sitä, että pääministerikin joutuu noudattamaan lakia. Laki ei tunne suullista Suomen edustamisen siirtämistä.

Sen 66 § todetaan: ”Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Pääministeri edustaa Suomea myös muussa valtion ylimmän johdon osallistumista vaativassa Euroopan unionin toiminnassa, jollei valtioneuvosto poikkeuksellisesti toisin päätä. (4.11.2011/1112). Pääministerin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministerin sijaiseksi määrätty ministeri ja tämänkin ollessa estynyt virkavuosiltaan vanhin ministeri…”

Suomen perustuslaki ei tunne minkäänlaista vallan ja mandaatin delegointia. Mikäli pääministeri ei voi hoitaa perustuslaissa mainittua Eurooppa-neuvoston edustusta on hankittava sijainen ts. pääministerin sijainen tai se, jonka valtioneuvosto määrää.

Perustuslaki on yksiselitteinen: hänen on estyneenä toimittava niin, pääministerin sijainen hoitaa Suomen edustamisen tai sitten virkavuosiltaa vanhin ministeri.

Onko hallitus rikkonut lakia?

Hallitusvallan käytön estäminen on rikoslain mukaan valtiopetos

Suomen perustuslaki ei tunne menetelmää tai metodia, jolla pääministeri luovuttaa valtaansa jollekkin vieraan valtion edustajalle. Asia on ollut perustuslain laatijalle täysin vieras.

Perustuslaki tuntee kyllä sen, jos joku yrittää riistää demokraattisesti valituilta johtajilta mandaatin. Sitä varten on rikoslaissa oma kohtansa. Rikoslain mukaan toimivallan estäminen on valtiopetos ts. se, joka yrittää syrjäyttää Tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää niitä käyttämästä toimivaltaansa syyllistyy valtiopetokseen. Samoin valtiopetos on törkeä, jos rikoksentekijänä on Tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen taikka muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö…

Kansalaiset ovat kyselleet sitä minkä lain perusteella Sanna Marin luovutti valtansa.

Pääministeri on ollut asiasta kovin hiljaa: miksi?

Kansalaiset ovat kyselleet sitä minkä lain perusteella Sanna Marin luovutti valtansa. Toimittiinko perustuslain mukaan? Eräs ystäväni – Jorma Grönlund – lähetti valtioneuvostoon kyselyn, jossa hän uteli sitä mihin asiakirjaan tai pöytäkirjaan Sanna Marinin päätös vallan perustuslaissa taatun Eurooppaneuvoston Suomen edustaminen perustui.

Pitkän odotuksen jälkeen – jonka aikana oli pakko pyytää oikeuskanslerilta vastauksen saamisessa apua – tuli sitten vastaus.

Se on lajissaan ennenkuulumaton. Hämmästyttävä.

Laitan sen tähän koko komeudessaan. Näin vastasi valtioneuvoston kanslia ts. tämä on pääministerin virallinen kanta.

Valtioneuvoston rakennus

Valtioneuvoston vastaus

”…1(2)Kirje9.11.2020VN/22943/2020VN/22943/2020-VNK-2 kansliaPL 23Snellmaninkatu 1 A0295 1600109 1602 2165kirjaamo@vnk.fi00023 ValtioneuvostoHelsinki.

Vastaus 18.10.2020 lähetettyyn asiakirjapyyntöön; Julkisuuslain mukainen tietopyyntö; Osallistuminen Eurooppa-neuvoston kokoukseen 15.-16.10.2020. Hyvä Jorma Grönlund.

Kiitos 18.10.2020 päivätystä asiakirjapyynnöstänne. Viestissänne pyydätte asiakirjaa tai pöytäkirjaa, jonka valtuuttamana pääministeri Sanna Marin on luovuttanut Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenille toimivallan edustaa Suomea Eurooppa-neuvostonkokouksessa 16.10.2020.

Pääministeri Marin joutui eduskunnan tiloissa tapahtuneen covid-19-altistustilanteen

Pääministeri Marin joutui eduskunnan tiloissa tapahtuneen covid-19-altistustilanteen johdosta ja valtioneuvoston turvallisuusjohtajan suosituksen perusteella pikaisesti ja ennakoimattomasti poistumaan 16.10.2020 Eurooppa-neuvoston kokouksesta (15.-16.10.2020) vähän ennen sen päättymistä.

Covid-19-altistuksista annetut kansalliset toimintaohjeet koskevat myös ministereitä. Eurooppa-neuvoston asialistalla ei ollut muodollisia päätösasioita. Keskustelu jatkui tuolloin EU:n ja Afrikan välisistä suhteista. Pääministeri Marin oli jo ehtinyt käyttää puheenvuoron, jossa hän esitti Suomen näkemykset.

Hän pyysi suullisesti Ruotsin pääministeri Löfveniä välittämään tarvittaessa Suomen näkemyksiä.

Kannat oli vahvistettu kansallisessa EU-asioidenyhteensovittamisjärjestelmässä eduskunnan vaikutusmahdollisuudet turvaten.

Eurooppa-neuvostoon kuuluvat EU:n perussopimusten mukaan jäsenvaltioiden valtion-tai hallitusten päämiehet sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja. EU-oikeuden määräykset ja menettelysäännöt eivät mahdollista sitä, että kokoukseen osallistuisi jäsenvaltiosta muu edustaja kuin kyseisen maan valtion-tai hallituksen päämies.

Suomea edustaa Eurooppa-neuvostossa suoraan perustuslain 66 §:n nojalla pääministeri. Pääministerin osallistumisesta ei tehdä erillistä valtioneuvoston päätöstä. Kansallisesti ei voida päättää, että pääministerin ollessa estyneenä kokoukseen lähetettäisiin muu kansallinen edustaja, esimerkiksi ministeri tai EU-suurlähettiläs.

Toimintatapa, jossa estyneenä oleva valtion-tai hallituksen päämies pyytää toisen jäsenvaltion päämiestä välittämään tarvittaessa ensin mainitun jäsenvaltion kantoja kokouksessa, vastaa Eurooppa-neuvoston toimintaa koskevia EU-oikeudellisia vaatimuksia ja vakiintuneita käytäntöjä. Nämä liittyvät muun muassa kokouksen päätösvaltaisuuden määrittämiseen ja äänioikeuden käyttämiseen. Tällainen pyyntö esitetään tyypillisesti samanmielisen jäsenvaltion päämiehelle.

2(2)Pääministeri Marin osallistui 21.10.2020 suuren valiokunnan ja ulkoasianvaliokunnan yhteiseen jälkikuulemiseen lokakuun Eurooppa-neuvoston kokouksesta. Valiokunnille on toimitettu myös kirjallisesti lisätietoja käytännöistä tilanteissa, joissa pääministeri on estynyt osallistumasta Eurooppa-neuvoston kokoukseen.

Allekirjoitus: Lainsäädäntöneuvos

Heidi Kaila

anna Marin ei vastannut esitettyyn kysymykseen asiakirjoista tai pöytäkirjoista

Yhteenveto vastauksesta: kysymykseen ei vastattu ja EU-tapaoikeus on korkeammalla kuin Suomen perustuslaki

Valtioneuvoston kanslian antamat argumentit olivat hämmentäviä.

Ensiksi lainsäädäntöneuvosto Kaila ts. pääministerin kanslia alias Sanna Marin ei vastannut esitettyyn kysymykseen asiakirjoista tai pöytäkirjoista. Syy on todennäköisesti se, että valtioneuvoston kanssa ei käyty keskusteluja – ei edes puhelimitse. Kysymys väistettiin.

Toinen argumentti oli se, että kysymys ei ollut tärkeä – agendalla ei ollut muodollisia päätösasioita. Suomen perustuslaki on kuitenkin täysin yksiselitteinen eikä tunne Eurooppa-neuvoston a) ei muodollisesti päättäviä kokouksia tai b) päättäviä kokouksia.

Kolmas argumentti pyrki myös vähättelemään tapahtunutta ts. pääministeri oli jo ehtinyt käyttää puheenvuoronsa.

Tämän alkupuheenvuoron jälkeen Sanna heräsi ja lähti kiireellä.


Suomen edustaminen delegoitiin ”tosta vaan – suullisesti…”

Tässä vaiheessa selityksissä tapahtunut perustuslain mahdollinen rikkomus muuttuu vakavaksi ts. siitä tuli Suomen vallan luovuttaminen ulkovaltojen edustajalle. Se miten tämä tapahtui oli ennenkuulumattoman hämmästyttävää – kyse oli suullisesti pyynnöstä.

Näin Suomen kansan edustusoikeus, josta on perustuslaissa selvä merkintä, siirtyi toisen valtion edustajalle – vähän samalla tavalla kuin olisi annettu pastilli. Käytetty sanamuoto ”välittämään tarvittaessa Suomen näkemyksiä” sisältää ajatuksen siitä, että jos Stefan Löfven ei kokisi tärkeäksi hoitaa tätä asiaa, niin hänen ei tarvitsisi sitä tehdä. Suomen suvereenisuus oli tässä valtakirjakaupassa pientä rihkamaa.

Vain pomo kelpaa!

Neljäs valtioneuvoston kanslian käyttämä argumentti oli se, että Eurooppa-neuvostossa voi olla vain valtion tai hallituksen päämies – ei kukaan muu. Tätä on käytetty myös selityksissä suurelle yleisölle (https://yle.fi/uutiset/3-11601098). Force majour tilanteessa on ollut kuitenkin tapana, että sijaiset on hyväksytty. Tarkoittaako tämä argumentti sitä, että on ihan sama kuka Suomea edustaa – oma vai vieras? Vieraskin käy jos se on mukava?


Tapaoikeus voittaa Suomen perustuslain

Tätä seuraava argumentti on tyrmistyttävä ja perustuslain vastainen.

Pääministerin osallistumisesta ei selityksen mukaan tehdä erillistä valtioneuvoston päätöstä. Tämä väite on kummallinen, sillä perustuslaissa on kristallinkirkkaan selvä kohta, jossa viitataan siihen mitä tehdään, jos pääministeri on estynyt olemasta kokouksessa.

Selitys on kryptinen ja viitaa siihen, että Suomen suvereniteetti on halpaa EU:ssa. Sen mukaan kansallisesti ei voida päättää, että pääministerin ollessa estyneenä kokoukseen lähetettäisiin muu kansallinen edustaja, esimerkiksi ministeri tai EU-suurlähettiläs. Hirmuisinta tässä kaikessa on se, että EU epämääräinen tapaoikeus voittaa Suomen perustuslain. Lopuksi kysyjää lohdutetaan sillä, että pääministeri osallistui ”jälkikokoukseen”.

Suomen perustuslaki eitunne ”tapaoikeutta” vaan kaiken toiminnan on perustuttava lakiin.

Valtioneuvoston kanslia tunnusti, että perustuslakia ei ole noudatettu

Valtioneuvoston selitys on tosiasiassa selvä tunnustus siitä, että perustuslakia ei ole noudatettu.

Suomen perustuslaki eitunne ”tapaoikeutta” vaan kaiken toiminnan on perustuttava lakiin.

Sanna Marinilla ei ollut mitään perustuslaillista oikeutta luovuttaa Suomen edustusoikeutta kenellekkään muulle kuin sijaiselleen tai sille ministerille, jonka valtioneuvosto määrää.

Tämä on korutonta kertomaa.

Pääministeri näyttää rikkoneen perustuslakia täysin tietoisesti. Lieventävänä asianhaarana on se, että päätös tapahtui hässäkässä ja paniikissa. Ongelmana on vain se, että jos näin pienessä asiassa panikoi, niin entä suuremmassa asiassa?

Löfvengate: vaarallinen ennakkotapaus turvallisuuspolitiikan kannalta

Asia on turvallisuuspoliittisesti erittäin merkittävä ennakkotapaus. Entä jos joku ulkovalta ottaa pääministerin haltuunsa tai pakottaa hänet ”tapaoikeuden” mukaisesti luovuttamaan Suomen edustuksen muualle? Nyt se on mahdollista, kun asiasta on ennakkotapaus.

Ainoa laillinen vaihtoehto 16.10. 2020 olisi ollut jättää Suomen paikka tyhjäksi tai nopeasti saada vahvistus valtioneuvoston kokoukselta, joka olisi sitten määrännyt paikalle sijaisen. Kyseinen Eurooppaneuvoston ”tapa” ei mene Suomen perustuslain yläpuolelle.

Asia on nyt viipymättä tuotava eduskunnan 10 edustajan allekirjoituksen kanssa oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Arto Luukkanen

Vastaamo – mielenterveyshoidon taksiuudistus?

Oliko Juha Sipilän hallitus lahja, joka ”keeps on giving”, jotain, josta saamme Suomessa nauttia pitkään, kun kyseinen hallitus on jo pois pelistä? 

Kirjoittajana Tarja-Liisa Luukkanen


Sipilän suuri ideahan oli ns. oligarkkimalli; otetaan yhteiskunnan ja valtion erilaiset toiminnot yksityisten haltuun tekemään rahaa heille. Toimiva taksijärjestelmä tuhottiin, ja tiet ja rautatiet olisi pitänyt yksityistää, jotta kansa, joka oli ne maksanut, saisi maksaa niiden käytöstä tai luovuttaa ne yksityishenkilöiden firmojen rahastettavaksi. 

Epäonnistuiko Taksiuudistus?

Mitä Sipilän aikana oikein tapahtui? Nyt näyttää siltä, että taloudellisen tehostamisen ja säästöjen nimissä toteutetut taloudelliset kaappaukset osuivat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin. Vanhustenhoidosta tehtiin bisnestä. Nyt psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron yhteydessä on käynyt selväksi, että samanlaisen yksityistämisen uhreiksi on joutunut toinen haavoittuva ja haavoitettaviissa oleva joukko: mielenterveyteensä apua hakeneet.


Teologian maisteri Nina Tapio ja hänen poikansa Ville Tapio perustivat alunperin verkossa toimineen, psykoterapiapalveluita tarjoavan firman. Kummallakaan ei ollut tieteellistä terapiakoulutusta, oli vain idea tarjota terapiapalveluita halvalla ja nopeasti yksityisen firman kautta. Terapiatiedot, ihmisten syvimmät ongelmat ja traumat, päätyivät yksityisfirman hallinnoitavaksi eikä tätä tietojen säilytystä, ihnisten arkaluonteisimpia asioita, valvonut kukaan viranomainen. 

Teologian maisteri Nina Tapio ja hänen poikansa Ville Tapio perustivat alunperin verkossa toimineen, psykoterapiapalveluita tarjoavan firman.


Miten tämä on mahdollista? Missä oli Sosiaali-ja terveysministeriö? Kun Vastaamo markkinoitiin maakuntiin psykoterapiahoidoksi, kuulinko Suomen lääkäreitä, psykiatreja tai psykologeja tämän mallin järkevyydestä? Ketä – ja millä koulutuksella – ovat Vastaamon psykoterapeutit? Mikä oli Sitran ja hallituksen poliittinen tuki tälle hankkeelle? 


Jos mielenterveyspalveluiden yksityistäminen oli taloudellisesti – tai millä tahansa mittarilla – järkevää, miten se voi säästöpuheen universumissa tuottaa suuria tuloja perustajilleen? Miten Suomessa voidaan harjoittaa ihmiskauppaa myymällä terapiapalvelut, siis entisine ja tulevine asiakkaineen, niin, että tämän yrityksen perustajat, mielenterveysalan maallikot, rahastavat suuret summat myymällä pääosan tästä terapiayrityksestä eteenpäin? Näinhän Vastaamo toimi. 

Mielenterveys on kasvava ongelma Suomessa


Yhteiskunnan toimintojen yksityistäminen on ollut pikavoittokone, jolla on aivan häikäilettömästi rahastettu haavoittuvassa asemassa olevilla ihmisillä taloudellisen voitontavoittelun nimissä. 
Tietomurto on aivan järkyttävä asia, mutta Vastaamon perustajien saamaan taloudelliseen hyötyyn verrattuna kiristyssumma vaikuttaa pieneltä. 


Olisiko suuren yleisön raukkamaisen kiristäjän tuomitsemisen ohella huomattava ja mietittävä, miten tällaisen Vastaamon olemassaolo on ylipäätään mahdollista? Pitäisikö asiaa kysyä keskustavaikuttajilta tai Juha Sipilältä? 

Tietomurto on todellinen uhka nykyaikana.


Tietomurto kertoo, ettei fima ollut tehtäviensä tasalla, se ei kyennyt hoitamaan tietoturvaansa. Ja kuuluvatko ihmisten yksityisimmät tiedot ja mielenterveyden huolet ylipäätään minkään yksityisen yrityksen säilytettäviksi? 

Asiassa on vielä paljon epäselvää.  Kuka tiesi tietomurrosta ja milloin? Vastaamon tapaus viimeistään kertoo, vanhustenhoidossa paljastuneiden ongelmien lisäksi, että yksityistäminen ei sovi hyvinvointiyhteiskuntaan. Vanhoja, sairaita ja psykoterapiaa tarvitsevia ei pidä jättää yksityisfirmojen ja niiden voitontavoittelun armoille. 

Tarja-Liisa Luukkanen

Punavihreät vääristävät opetuksen

Punavihreät ovat yhteiskunnassamme vähemmistönä, mutta siitä huolimatta he hallitsevat monia yhteiskunnan avainaloja. Ja nimenomaan niitä toimintoja, jotka ovat moniarvoisen demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita.

Kirjoittajana Reijo Tossavainen


Neljänneksi valtiomahdiksi mainittu media on punavihreiden hallinnassa. Erityisen selvästi se näkyy Ylen ja Helsingin Sanomien toiminnassa. Esimerkiksi: ”Trump on paha, persut ovat pahoja. Biden on hyvä, punavihreät hyviä.” Sama hyviin ja huonoihin asioihin ja henkilöihin jako näkyy kaikkialla median sisällöissä.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo

Tulevaisuus mediakentässä ei näytä nykyisyyttä paremmalta. Tampereen yliopistossa alaa opiskelevista tulevista toimittajista enemmän kuin kolme neljästä on punavihreitä..
Punavihreä yksipuolisuus ja suvaitsemattomuus on hivuttautunut myös peruskouluun, korkeakouluihin ja yliopistoihin. Esimerkkinä olkoon tässä lukion oppikirja, jossa otetaan reippaasti ja yksipuolisesti kantaa autoilun rajoittamisen puolesta. Asiaa ei siis nähdä yhtenä vaihtoehtona monien muiden joukossa, vaan ainoana vaihtoehtona. Punavihreä totuus on siten ainoa ja oppilaiden pitää omaksua ja hyväksyä se. Tässä lainaus oppikirjasta:

Helsingin Yliopisto



”Ennen kuin yksityisautoilun rajoittamiseen löytyy poliittista rohkeutta, on autoilua kaupunkien keskustoissa rajoitettava lähitulevaisuudessa muilla keinoilla, esimerkiksi: – maksuilla – asettamalla kaduille esteitä ja hidasteita – suunnittelemalla katuihin mutkia, korotuksia ja kavennuksia – rakentamalla pihakatuja ja hidaskatuja, joilla jalankulkijoilla on etuoikeuksia
– määräämällä pysyviä tai yöaikaisia ajokieltoja”


Oppikirja siis antaa ymmärtää, että yksityisautoilua tulee rajoittaa ja hyvin yksipuolisilla toimenpiteillä. Näin ei voi jatkua. Valitettavasti muutosta saamme odottaa, sillä vallassa on kepun tukema vasemmistohallitus ja opetusministerinä on vasemmistolainen Li Andersson.

Reijo Tossavainen

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

Sanna Marin hallitus henkilökohtaisesti korvausvastuuseen otetuista lainoista?

Kirjoittaja Arto Luukkanen

Sanna Marinin hallitus joutunee hyväksyttämään eduskunnalla 7:n lisätalousarvioehdotuksensa ts. hallitus ottaa lisää lainaa kansainvälisiltä markkinoilta. Hallitus antoi kuudennen lisätalousarvioesityksen 24. syyskuuta, joten nyt lisävelkaa nostetaan kerran kuukaudessa. (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5e110cb8-0b92-4b76-8027-279ce789e594).

Tahti on hirveä. Pari miljardia kerran kuussa.

Entinen urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Velka-Paavo

Pitääkö nämä kevyesti otetut kansainväliset velat maksaa pois?

Entinen ja hyvin tunnettu urheiluministeri Paavo Arhinmäki totesi Kansan Uutisten haastattelussa juhannuksena 2020, että valtion ei tarvitse maksaa velkojaan pois. (https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4277745-paavo-arhinmaki-kun-juhannushaastattelussa-budjettiriihessa-ei-ole-leikkausten-aika-tarvitaan-toimia-joilla-saadaan-talous-pyorimaan-ja-sita-kautta-ihmisille-uskoa-tulevaan).

Paavon kuolematon sutkaus kuului: ”Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle.”

Argentiinan lainojen turvin talous kasvoi rutkasti mutta rahoja tuhlattiin hillittömiin projekteihin

Miten markkinavoimat ottivat Argentiinan maksamattomista veloista niskalenkin

Paavon sana on absurdi.

Lainanantajat ottavat isoltakin velalliselta valtiolta luulot pois. Näin kävi Hopeamaalle – Argentiinalle. Asiasta voi lukea hyvän selostuksen seuraavasta: https://fee.org/articles/the-international-debt-problem-the-case-of-argentina/.

Lyhyesti: Argentiinan valtio otti surutta ulkomaista velkaa 1970-1980 luvulla. Näiden lainojen turvin talous kasvoi rutkasti mutta rahoja tuhlattiin hillittömiin projekteihin (vrt. meidän ilmastorahastot). Kun inflaatio alkoi kasvaa ja kun maan pitkästä aikaa vapailla vaaleilla valittu hallitus pääsi valtaan vuonna 1983 oli sillä taakkanaan valtava valtionvelka ja järkyttävä tilanne: maa oli joutumassa vararikkoon!

Kansainväliset sijoittajat ja pankit eivät julistuksiin usko

Jo vuonna 1982 Argentiina oli joutunut julistamaan itselleen yksipuolisen velkojen anteeksiannon, sillä korot nielivät 2/3 sen viennin arvosta. Julistus oli kuitenkin täysin tyhjä sana, sillä kansainväliset sijoittajat ja pankit eivät julistuksiin usko.

He uskovat vain tekoihin.

Kansainvälinen valuuttarahasto iski Argentiinan pakolliselle kulukuurille ja otti pian niskalenkin tämän rikkaan maan taloudesta. Kulukuurin seurauksena iso osa valtion yhtiöistä kaatui ja valtion budjetin tulot vähenivät dramaattisesti samalla kun hyperinflaatio vei keskiluokan varallisuuden. Tätä vastaan taisteltiin julistuksilla ja poliittisilla tempuilla mutta tämäkään ei auttanut. Edessä oli 20 vuoden kaaoksen aika, jonka päätteeksi vuonna 2001 maa ajautui lopulta täydelliseen maksukyvyttömyyteen.

Presidentti Cristina Kirchner

Velkojat eivät tietenkään tähänkään tyytyneet tähän vaan aloittivat oikeustaistelun, jossa Argentiina joutui lopulta alistumaan velkajärjestelyyn. Osa veloista saatiin anteeksi mutta maa joutui tosiasiassa antautumaan ulkomaisten pankkiirien edessä. Vuonna 2016 todellisuus voitti: presidentti Cristina Kirchner hävisi vaalit. Hän oli kutsunut velkojia ”korppikotkiksi”. Velkaratkaisua kannattanut Mauricio Macri valittiin presidentiksi. Vanhojen velkojen maksu aloitettiin uudelleen ja maan oli avattava taloudelliset markkinansa ja varallisuutensa ulkomaiden edessä.

Argentiina talous ei ole vieläkään kunnossa.

Argentiinassa ovat runsaat luonnonvarat

Argentiinan opetus oli tämä: Paavon mainostama ajatus siitä, että valtion velkoja ei tarvitse maksaa takaisin ei pidä paikkaansa. Se on poliittista itsepetosta. Ulkomaiset velanottajat saavat aina rahansa takaisin – muodossa tai toisessa. Mikäli poliittiset vallanpitäjät aikovat taistella velanantajia vastaan julistuksilla niin edessä on kaaos, jonka maksavat tavalliset kansalaiset.

Argentiinassa näitä paikallisten ”paavojen sutkauksia” maksetaan vieläkin. Siitäkin huolimatta, että Argentiina kuuluu maailman 25 suurimman talouden joukkoon. Maalla on runsaat luonnonvarat ja korkeasti koulutettu väestö, vientiorientoitunut maataloussektori sekä monipuolinen teollisuussektori.

Suomi on taantumassa lukituksen takia

Entä Suomi?

Suomi on nyt jonkinlaisessa nousu- ja laskuhumalan taitteessa. Hallitus ottaa joka kuukausi lisää velkaa selvitäkseen kaikesta ja pyrkii itsepetoksella pääsemään tämän tilanteen herraksi. Sanna Marinin hallitus velanottotahti on ennätyksellistä ja häpeämätöntä. Se voi onnistua vielä hetken mutta jossain vaiheessa korot nousevat ja valtion velanhoitokulut nousevat sietämättömiksi.

Nämä vastuuttomat karkkipäivät loppuvat joskus ja silloin ei auta vaikka Sanna tanssisi seitsemän hunnun tanssin Vogue lehdessä. Nyt kuvitellaan, että velanoton saadaan kuriin ”jos hallituksen työllisyystavoite toteutuu.” (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006204353.html).

Todellisuus on kuitenkin toinen – tavoitteet eivät täyty. Noidankehä on päällä. Hallituksen ainoa älyllinen ajatus on, että seuraava hallitus siivoaa näiden ”lasten karkkipäivien” sotkut vuonna 2023.

Leipäjono sen kun vain kasvaa

Voisiko hallituksen jäseniä vastuuttaa näistä veloista henkilökohtaisesti?

Itsepetoksen tiellä kulkeva Suomen hallitus on ikävän todellisuuden edessä. Se kuitenkin sulkee nuorekkaan päättävästi silmänsä.

Suomella on edessä pahempi taloudellinen rysähdys kuin 1990-luvulla. Me kuljemme Argentiinan tietä. Kun työllisyys ei kasva ja kun korot nousevat merkitsee se velansaamisen loppua. Keskiluokan loppua ja kaaosta.

Aikoinaan 1990-luvun laman maksajiksi tulivat tavalliset yrittäjät, jotka usein tekivät henkilökohtaisen ratkaisun – itsemurhalla. Toisissa tapauksissa säästöpankkien johtajat joutuivat henkilökohtaisesti korvausoikeudenkäynteihin ts. vastaamaan siitä, että olivat antaneet hölläkätisesti lainaa.

Sanna ja Matti kuin muutkin hallitusherrat ja ehkä myös avustajapataljoona saisi itselleen korvausvastuun

EHDOTUS

Voisiko olla mahdollista, että luodaan laki, jonka mukaan vastuuttomien lainojen hyväksyjät – siis poliittiset päättäjät – joutuvat henkilökohtaisesti vastaamaan kevyin perustein otetuista kansainvälisistä lainoista?

Tämän lain nojalla niin Sanna, Matti kuin muutkin hallitusherrat ja ehkä myös avustajapataljoona saisi itselleen korvausvastuun, mikäli se ottaisi tietoisesti tällaisia hölläkätisiä lainoja.

Jos säästöpankkien herrat joutuivat käräjille niin mikseivät hallitusherra joudu?

Sitten meillä olisi oikeasti todellisen vastuun kantava hallitus. Ei pelkästään poliittisen vastuun.

Sannasta tulisi Miljardien-Sanna ja Matista Miljardien-Matti. Siitä voisi tulla ihan ”selvä muistikuva”.

Arto Luukkanen