Tarton rauha 100 vuotta – tasa-arvoinen sovinnonteko

Kirjoittajana Arto Luukkanen

Tarton rauhan allekirjoituksesta on tänään 100-vuotta.

Nykyisen tutkimuksen ja muistelmien valossa näyttää siltä, että kyseessä oli loppujen lopuksi tasa-arvoinen sovinnonteko Venäjän keisarikunnasta irrottautuneen pienen maan ja sen perinteitä jatkaneen heikentyneen punaimperiumin välillä.

Joidenkin aikalaisten mukaan kyseessä oli ”häpeärauha” kun ei saatu suomensukuisten alueita Venäjältä, Itä-Karjalaa ja jouduttiin luovuttamaan Porajärven ja Repolan alueet takaisin Venäjälle. Myöhemmän historian valossa näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä oli poikkeuksellisen edullinen valtioteko, jossa molempien maiden edut otettiin huomioon. Tasa-arvoisesti.

Tarton rauhassa Petsamo (punainen) liitettiin Suomeen ja Repola sekä Porajärvi (vihreä) jäivät Neuvosto-Venäjälle

Rauha tunnusti Suomen ns. historiallisen alueen: Karjalan kuulumisen Suomeen ja samalla otti myös huomioon Neuvosto-Venäjän sotilaalliset edut kun Suursaari demilitarisoitiin. Samoin Puumalan sekä Inon patterit hävitettiin. Suomelle aikoinaan luvattu Petsamo saatiin Suomelle ja Neuvosto-Venäjä otti huomioon – ainakin paperilla – Itä-Karjalan suomensukuisten kansojen autonomian.

Osapuolet neuvottelivat oikeasti eikä asioita saneltu kuten Moskovan rauhassa ja myöhemmin Pariisin rauhassa.

Tampere 1918 Sisällissodan jälkeen. Tarton rauhansopimus 14. lokakuuta 1920 pysäytti konfliktin

On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että Suomen kanssa käytävät rauhanneuvottelut olivat sidoksissa isompiin asioihin.

Neuvottelujen aikataulu ja niiden eteneminen oli riippuvainen siitä miten Puolan ja Neuvosto-Venäjän välinen sota eteni. Venäjä oli jo solminut rauhan Eestin ja Latvian kanssa mutta tammikuusta 1920 Puolan armeija oli edennyt aina huhtikuuhun saakka niin, että se valloitti Kiovan itselleen.

Myöhemmin toukokuussa Puna-Armeijan aloittama vastahyökkäys pakotti puolalaiset vetäytymään aina Varsovan porteille saakka. Varsinainen taistelu Varsovasta alkoi elokuussa, jolloin puolalaiset murskasivat pääkaupunkiaan uhkaavan Puna-Armeijan ja aloittivat oman vastahyökkäyksensä. Puolalaisten hyökkäys kulminoitui lokakuussa Tarnopol-Dubno-Minsk-Drisa linjalle, jossa taistelut keskeytyivät kun Venäjän anoi rauhaa juuri samoina päivinä kun suomalais-venäläistä rauhansopimusta oltiin kirjoittamassa puhtaaksi.

Tarton rauha solmittiin siten hyvällä hetkellä.

Puna-armeijan juliste

Kummankin sotivan armeijan vahvuus oli noin 700 000 miestä. Sodan tilanteessa Suomi olisi kyennyt saamaan jalkeille parhaimmillaan 230 000 miehen talonpoikaisarmeijan mikäli rauhansopimusta olisi pyritty ratkaisemaan sotilaallisin keinoin. Kun puhuttiin ”häpeärauhasta” tai siitä, ettei Itä-Karjalaa saatu on hyvä muistaa, että niissä olosuhteissa kyse oli parhaasta mahdollisesta saavutuksesta.

Suomalainen osapuoli myös osasi pelata ns. ”kahta peliä”, jossa Väinö Tanner ja Juho-Kusti Paasikivi kävivät venäläisten kanssa omia yksityisiä neuvottelujaan ”Automat” ravintolan kabinetissa. Suomalaisten Tartossa oleva delegaatio joutui pitämään yhteyttä ulkoministeri Holstiin, presidenttiin ja hallitukseen. Holstin reunavaltiopoliittinen lähtökohta ja se, että hän kaikessa uskoi ja toivoi Iso-Britannian toiveisiin muodosti myös oman ongelmansa delegaatiolle. Suomalainen delegaatio joutui siten käymään kamppailua niin Helsinkiä, Lontoota ja Moskovaa vastaan.


Paasikivi ja Tanner olivat kummatkin ratkaisevassa roolissa Tarton neuvotteluissa

Suomen salaiset aseet: Paasikivi ja Tanner

Suomen puolella oli kuitenkin kaksi voimatekijää. Pankinjohtaja ja entinen pääministeri ja senaattori Paasikivi oli henkilö, jonka tahdonvoima ja suomeksi sanottuna räjähtävä karakteristiikka pelottivat vähäisempiä ihmisiä.

Täten hän sopi erittäin hyvin edustamaan Suomea.

Viittaan tässä Väinö Voionmaan muistelmiin, jossa hän kuvaa Paasikiveä:

sangviinikko sanan ikävässä merkityksessä; kärttyinen, kiivas ja kiukkuinen. Kuuluu olleen jo nuoruudestaan kärieä; pitkäaikainen johtajana ja käskijän asemassa oleminen ovat kehittäneet tämän ominaisuuden hänessä äärimmilleen…mies nytkii ja sätkii lakkaamatta. Suuttuu aivan vähästä ja paasaa silloin hirmuisesti: ”venäläisten vaatimukset ovat aivan siivottomat, ei näihin voi suostua”…”minä lähden täältä pois, elleivät asiat parane”. ”Lakatkaa soittamasta telehvoonia, kun me olemme täällä”: Shafööritkin pelkäävät häntä, kaikki pelkäävät häntä. Hän hönöttää ja kränättää lakkaamatta. Esiintyy ylen mahtavasti ja itsetietoisesti….”

Paasikiveä kuvattiin sanoilla: ”kärttyinen, kiivas ja kiukkuinen

On kuvaavaa, että kansallisosakepankin johtokunta 1930-luvulla lähetti oman johtajansa mielialatutkimuksiin – ajatuksena, että pankinjohtaja olisi niin hullu, että hänet voisi siirtää pois virasta. Lääkärien todistuksen mukaan mies ei ollut hullu mutta että hänellä oli ollut huono kotikasvatus.

Tällainen pääneuvottelija oli kultaakin kalliimpi Suomelle kun piti ulosmitata kaikki mahdollinen suurvallalta kotiinpäin.

Kuten Lapinlahden psykiatrisen sairaalan ylilääkäri Kalle Achté totesi hieman huvittuneena, että yksikään sairaalan lääkäri ei ole saanut patsasta, mutta varsin moni potilas kylläkin. Yksi heistä oli ollut 1930-luvulla Kansallis-Osake-Pankin silloinen pääjohtaja J. K. Paasikivi.

Paasikivestä tehty postimerkki

Tanner taas sopi loistavasti täydentämään Paasikiveä. Voionmaan mukaan:

jokainen huomaa Tannerin suuren asiallisuuden, järkevyyden ja tyyneyden…hänen havaintokykynsä on tarkka ja terävä. Hän huomaa salaisimmatkin takaportit hallituksen suunnittelussa…mutta Tannerin tyyneys ei ole kuolleen meren tyyneyttä. Tässä tyynessä lahdessa jos missään ”se kala kutee”, tasaisesti myöntelevästikin Tanner ajaa asioita, ylen kuivakiskoisesti. Näin menee pitkiä aikoja. Mutta alla on aivan toista. Jos asiat eivät mene mielen mukaan, on aina odotettavissa suuri purkaus, myrsky. Sillä mies on pohjaltaan sisukas…toinen luonteenominaisuus, joka vaikuttaa negatiiviseen suuntaan on liiallinen häikäilemättömyys. Suurten asiain ajamisessa häikäilemättömyys on hyvä asia. Mutta Tanner ajaa häikäilemättömästi pieniäkin asioita ja se loukkaa toisten hienompia tunteita…”

Paasikivi arvosti Tanneria vaikka oli maailmankatsomukseltaan täysin erilainen. Molemmat kuitenkin löysivät toisensa ja antoivat toisellensa tilaa. Molemmat kävivät yhdessä venäläisten kanssa salaisia neuvotteluja – salaten tiedot omiltaan. Tämä ”kaksoistaktiikka” antoi toisaalta venäläisille mahdollisuuden tietää suomalaisten minimivaatimusten linjan mutta toisaalta vauhditti ja edisti neuvottelujen käymistä. Kun Neuvosto-Venäjä halusi edistystä, niin silloin päästiin nopeasti eteenpäin. Asia oli vähän samalla tavalla kuin herrain suosimassa muodikkaassa korttipelissä nimeltä pokeri – kun molemmat pelaajat tuntevat toistensa käden on vaikeampi bluffata.

jokainen huomaa Tannerin suuren asiallisuuden, järkevyyden ja tyyneyden…hänen havaintokykynsä on tarkka ja terävä.

Miten eri tavalla asiat ovatkaan nyt kun vertaan näitä johtajia nykyisiin Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien johtajiin! Meillähän neuvottelut suurvalta EU:n kanssa käydään ajatuksella, että voitaisiin antaa mahdollisimman paljon Suomelta EU:hun. Ei päinvastoin. Kun tuli vaikea paikka niin ei menty Voguen haastatteluun tai ei paljastettu tissivakoa.

Mielenkiintoista kyllä tässä yhteydessä on hyvä katsoa miten Otto-Wille Kuusinen 29.4.2020 omassa kirjeessään silloiselle pääministeri Erichille yritti perustella rauhanteon edullisuutta Suomelle: ”…jos Suomen hallitus on valmis rajoittamaan vaatimuksensa Itä-Karjalan suhteen tähän asteeseen (ts. Petsamoon) niin ei näyttäisi mahdottomalta saada tässä kohden tyydyttävää sopimusta syntymään…”

Näin lopuksi voi todeta, että Tarton rauhan edullisuus ja oikeudenmukaisuus korostuivat Suomen ja NL:n välisissä suhteissa aina 1930-luvulle saakka, jolloin vahvistuva itäinen suurvalta alkoi suunnitella Suomen alueen käyttämistä omissa puolustussuunnitelmissaan.

Itäinen suurvaltashovinismi antoi periksi tälle ajattelulle ja johti siihen, että ennen talvisotaa meitä vaadittiin alueita Karjalan kannakselta ja Suomenlahden saarilta. Ilmeisesti Tarton rauhan oli jäänyt muhimaan ajatus siitä, että Suomelle tarjottiin kompensaatiota Porajärveltä ja Repolasta.

Tässä kuvassa ei ole Paasikivi

On myös mielenkiintoista huomata, että NL:n ns. Kuusisen hallituksen kanssa tehty valtiosopimus on vielä voimassa tai sitä ei ole ainakaan kumottu. Tässä sopimuksessahan 2 joulukuuta 1939 NL antoi Suomelle – Karjalan kannaksen tiettyjä osia vastaan – suuren alueen Itä-Karjalasta. Sopimuksen mukaan Suomelta ei sen mukaan myöskään riistetty alueita, vaan päinvastoin lahjoitettiin sille Itä-Karjalan suomensukuiset, valtavat alueet ja näin toteutettiin kansojen oikeutettu, vuosisatainen toive jälleenyhdistymisestä ts. NL halusi tehdä Suomen jälleen suureksi.

Se oliko Stalin Trumpin vaalisloganin keksijä (make Finland Great Again?) on asia, jota ei voi historiatutkimuksen keinoin selvittää.

Arto Luukkanen

Lisääntyykö Kouluväkivalta?

Kirjoittajana Miika Koskela

Mediassa on ollut viime aikoina paljon esillä kiusaaminen ja kouluväkivalta. Tämä asia nousi tapetille ensimmäisen kerran, kun Vantaalla paljastui järkyttävä alle 15- vuotiaan koululaisen pahoinpitely tapaus. Pahoinpitelijätkin olivat alaikäisiä lapsia. Tämän tapauksen myötä alkoi julkisuuteen nousta yhä useampi raaka väkivaltatapaus.

Tutustu kiusaamisen vastaiseen kansalaisaloitteeseen.

Tästä on muodostunut ilmiö, joka on järkyttänyt syvästi koko kansakuntaa. Nyt ollaan huolissaan siitä, että kuinka näitä tapauksia voitaisiin jatkossa estää tapahtumasta. Itseäni nämä tapaukset koskee syvästi, koska minulla on myöskin lapsia. 

Tutkimusten mukaan koulu kiusaaminen on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta on muuttanut muotoaan entistä raaemmaksi. Tällainen kehityskulku on pysäytettävä, koska jokainen lapsi, jota kiusataan tai pahoinpidellään on yksinkertaisesti liikaa. Jokaisella lapsella täytyy olla oikeus turvalliseen koulunkäyntiin ilman pelkoa kiusatuksi joutumisesta.

Suomessa on 550 200 peruskoulun oppilasta. Heistä noin kymmentä prosenttia (10%) kiusataan jatkuvasti.

Henkinen ja fyysinen kiusaaminen ei missään muodossa ole hyväksyttävää. Henkinen kiusaaminen on erittäin pahaa, koska se jättää kiusatun sisimpään syvät arvet, jotka voivat kestää pahimmillaan läpi elämän. Kiusaaminen vaikuttaa suoraan lapsen itsetuntoon ja hän ei osaa arvostaa itseään arvokkaana ja ainutlaatuisena ihmisenä. Tällainen on erittäin tuhoavaa lapsen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta.

Vakava ja törkeä fyysinen väkivalta on valitettavasti päässyt pesiytymään suomalaiseen yhteiskuntaan. Lapsi voi joutua raa´asti pahoinpidellyksi, jopa henkeä uhkaavasti. Usein tällaisissakaan tapauksissa uhri ei saa mitään korvausta ja pahoinpidelty joutuu vaihtamaan koulua. Kiusaajat sekä pahoinpitelijät saavat jatkaa koulua samassa koulussa. Tämä ei ole reilua taikka oikeudenmukaista kiusattuja ja pahoinpideltyjä lapsia kohtaan.

KiVakoulu on jo pitkään keskusteelmalla yrittänyt muokata tilannetta, mutta on saanut paljon kritiikkiä.

Näiden julkisuuteen tulleiden tapausten takia teimme kansalaisaloitteen, jossa vaadimme opettajille ja rehtoreille lisää valtuuksia puuttua kiusaamiseen. Aloitteessa vaadimme myöskin yhden varoituksen jälkeen määräaikaista erottamista koulusta, joka olisi kaksi viikkoa. Mikäli kiusaaja ei opi näidenkään toimenpiteiden jälkeen, niin hänet erotetaan koulusta kokonaan. Mikäli lapsi pahoinpidellään vakavasti, niin määräaikainen erottaminen koulusta olisi velvoite ilman varoitusta, tätä emme suoraan tuoneet esille, mutta se on kansalaisaloitteen henki.

Pahoinpidelty lapsi olisi oikeutettu saamaan korvaukset kunnalta, koska nykypäivänä uhri jää hyvin todennäköisesti ilman minkäänlaisia korvauksia. Mahdollinen kritiikki, mikä kohdistuu koulujen korvausvelvollisuuteen pahoinpideltyä uhria kohtaan on ymmärrettävää. On kuitenkin olemassa vakuutukset, ja koulut voivat hankkia nämä näitä tapauksia varten. Korvausvelvoite kouluille ei ole mielestäni kohtuutonta, koska koulut ovat vastuussa jokaisesta lapsesta koulualueella ja kouluaikana.

Se, mitä kiusaaminen tekee yhteiskunnassa, on yleensä piilossa

Aloitteella pyrimme vaikuttamaan lainsäädännön keinoin kiusaamiseen ja pahoinpitelyihin, antamalla kouluille keppiä sekä porkkanaa. Tällä aloitteella pyrimme saamaan kiusatulle myöskin parempaa oikeusturvaa sekä mahdollistaa koulunkäynnin samassa koulussa ilman, että tarvitsee vaihtaa koulua.

Nyt on puheiden aika ohi. Tarvitaan tekoja puheiden sijaan, jotta voimme välttää koulukiusaamisten ja pahoinpitelyjen entistäkin pahemman eskaloitumisen sekä parannamme kiusatun asemaa.

Tutustu kiusaamisen vastaiseen kansalaisaloitteeseen.

Miika Koskela

Syyllistyikö ministeri Krista Kiuru eduskunnan ja yleisön harhaanjohtamiseen?

Kevään #maskigate – Onko edessä Krista Kiurun ero?

Kirjoittajana Arto Luukkanen

Maaliskuun 16. päivänä 2020 Suomi aloitti poikkeustoimet koronaa vastaan.

Tilanne johti luonnollisesti siihen, että ihmiset alkoivat kysyä kasvomaskeja ja ostaa niitä apteekeista. Alkoi hamstraus. Sairaanhoitopiireissä havaittiin nopeasti, että maskeja ei tosiasiallisesti ole ja että hoitajat toivat töihinsä hätätilanteessa omia sadetakkejaan. Hengityssuojaimina käytettiin talouspaperia (https://yle.fi/uutiset/3-11310120).

Muissa maissa maskipakko otettiin käyttöön. Meilläkin kyseltiin niiden perään. Kun niitä ei ollut. Hallinnosta alkoi tämän jälkeen tulla lääketieteen kannalta merkillistä tietoa: maskeja ei tarvita…

Krista Kiuru on SDP:n perhe- ja peruspalveluministeri

Hallinnon ristiriitaiset arviot

Kun Suomi alkoi herätä koronaan niin 3.4. Tukes, Työterveyslaitos ja Fimea antoivat lausunnon, jonka mukaan itse tehty maski ei suojaa virukselta. Huhtikuun 14 pnä THL:n pääjohtaja kehotti kuitenkin käyttämään kangasmaskia julkisilla paikoilla kun taas STM ei antanut maskisuositusta.

Maskien käyttö tuli myöhemmin uudelleen keskiöön kun Yle nosti asian esille ja kyseli miksi Suomessa maskit eivät ole pakollisia. Tähän STM:n kanslianpäällikkö kertoi, että niiden käytön hyötyä selvitettiin. Kesäkuussa hallituksen tiedepaneeli kuitenkin suositteli kasvomaskien käyttöä, johon Kiuru vastasi, että, hallitukselta ei tule yleistä maskisuositusta, mutta suojainta voi käyttää toisten suojelemiseksi.

Onko tässä kuitenkin kaikki? Eikö maskien ”alasajossa” ollut muita syitä?

Merkel, Makron ja Sanna maskit päässä

Tosiasia keväällä 2020 oli se, että maskit eivät riittäneet ja että ministerit tiesivät siitä.

Heillä ei ollut vain uskallusta sanoa sitä ja siksi vastaukset olivat a) kiertelyä tai b) vastattiin toisiin kysymyksiin. Vastuuministerit ilmeisesti tiesivät, että kotimaisten suojien tuotannon suunnittelu aloitettiin keväällä mutta oli täysin varmaa, että ensimmäiset kotimaiset maskit näistä koneista syntyisivät vasta syksyllä.

Faktat olivat siis seuraavat: 1) maalis-huhtikuussa maskit olivat lopussa 2) niiden valmistus alkaisi Suomessa vasta syksyllä 3) niitä oli ostettava ulkomailta 4) yleisölle ei saanut kertoa tosiasioita vaan piti kierrellä ja kaarrella ts. johtaa harhaan.

Suomessa THL on ehdottanut maskien pakollista pitämistä julkisilla paikoilla

Maskigate syntyy pääministerin tunnustuksesta

Lähtökohtana oli, että keväällä 2020 Suomen hallitus antoi keveitä turvallisuuden vakuutuksia. Annettiin ymmärtää, että meillä on tarpeeksi suojavarusteita (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006462205.html).

Myöhemmin syksyllä 8.10 2020 klo 16-50 eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Sanna Marin lipsautti totuuden.

”…Arvoisa puhemies! Hallitus ei ole missään vaiheessa sanonut, että maskia ei saa käyttää. [Välihuutoja] Me olemme koko ajan sanoneet, että maskia voi hyvin käyttää, mutta kun sitä käyttää, [Eduskunnasta: Sekava viestintä!] sitä tulee käyttää oikein, kuten terveysviranomaiset suosittelevat, sillä jos maskia käyttää väärin, niin siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. On hirveän tärkeää, että sitä käytetään oikein, ja nämä ohjeistukset ovat löydettävissä THL:n sivuilta.

Hallitus tiedottamassa aikaisemmin keväällä

Mutta jos me katsomme kevättä, niin miten olisi käynyt, jos oltaisiin keväällä annettu laaja maskisuositus ilman, että maskeja oli saatavilla? Meillä oli koko globaalissa mittakaavassa, kaikissa maissa, valtavia ongelmia siinä, että maskeja ei ollut, [Perussuomalaisten ryhmästä: Sieltähän se tuli!] niitä ei saatu. Koko kevät tehtiin töitä sen eteen, että myös kotimaista tuotantoa saadaan käynnistettyä. Minkälainen hämmennys siitä olisi tullut, kun me olisimme laajasti suositelleet ja maskeja ei olisi ollut saatavilla? Entä kesällä, kun tautitilanne oli hallinnassa, kun tapauksia ei ollut? Olisiko ihmisten pitänyt käyttää maskia, kun tapauksia ei juurikaan ollut? Nyt kun me elämme syksyä ja kun meillä on maskeja, meillä on terveysviranomaisten selkeät suositukset — näitä ei siis keväällä ollut — ja [Puhemies koputtaa] kun me olemme näitä onneksi myös oppineet nyt käyttämään, niin sehän on erittäin hyvä, että nyt nämä ovat meillä avuksi, kun tautitilanne pahenee…”

Kyseinen vastaus viittasi siihen, että tosiasiallinen syy siihen miksei maskisuositusta/pakkoa ei annettu johtui siitä, että niitä ei tosiasiassa ollut. Kyse ei ollut siten mistään puuttuvasta maskien käytön perusteesta tai puuttuvasta tieteellisestä faktasta tai edes tulkinnasta vaan siitä, että kun maskeja ei ollut niin oli tärkeätä, että niiden käyttö ei ollut perusteltua.

Suomessa eletään kuin ennen jäävuoreen törmäystä Titanic:illa

Tämä muistuttaa vähän kuin sitä, että Titanicin upseerit olisivat kertoneet hätääntyneille matkustajille: ”…pelastusveneistä tai liiveistä ei ole vastaavaa hyötyä….eikä tämä tarkoita sitä, että niitä ei olisi kaikille…”

Tässä maskien merkityksen ”alaskirjauksessa” tärkein toimija näyttää olleen STM. Tärkeimmät poliittiset ”pimittäjät” olivat ministerit Kiuru, Pekonen ja Haatainen. Välillisesti vastuu tästä pimityksestä kuuluu pääministeri Sanna Marinille.

Lyhyesti: STM:n selityksen mukaan keväällä maskit eivät olleet tärkeitä ”kun ei tiedetty ovatko ne tehokkaita”. Nyt syksyllä se sitten tiedetään ja siksi maskisuositukset ovat olemassa. Tosiasiassa pääministerin vilautus kertoi, että maskipakkoja tai suosituksia ei keväällä annettu kun maskeja ei ollut!

Yleisöä ja eduskuntaa johdettiin näin harhaan.

Aino-Kaisa Pekonen on sosiaali- ja terveysministeri

Mitä sitten keväällä sanottiin?

Miten tämä tosiasioiden kiertely ja jujutus sitten tehtiin?

Vastaus kuuluu: väistelemällä tosiasioita.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas), vakuutteli 2.4. 2020 eduskunnan kyselytunnilla, että Suomessa on riittävästi suojavälineitä varastoissa, niitä ostetaan koko ajan maailmalta lisää ja Suomessa on alkamassa myös oma suojavälineiden tuotanto. Pekonen myös kiisti väitteet, että Huoltovarmuuskeskuksen varastoista olisi toimitettu kentälle vanhentuneita kirurgisia maskeja.

Myös perhe- ja peruspalveluministerin Krista Kiurun kiertely oli taitavaa. Kun kansanedustaja Sarkomaa kyseli maskien riittävyydestä, niin ministeri hyökkäsi kysymystä vastaan.

Istuntosali ennen korona-aikaa

Arvoisa puhemies! Nyt, edustaja Sarkomaa, on päätettävä eduskunnassa, kumpi on linja. Hallituksella on linja, joka on se, että kotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa olevat asiakkaat ansaitsevat sen, että heitä suojellaan. Tämä linja on kova, tiedän sen. Se tarkoittaa sitä, että alueella ollaan hädässä siitä, riittävätkö suojaimet, jos epidemiaviikot jatkuvat näin. Se on aivan selvää. Mutta nyt on kysymys siitä, riittävätkö Suomessa tehohoitopaikat, jos meiltä pettää suojaus sekä tehostetun palveluasumisen että kotihoidon suhteen. Olen ajatellut, että ihmisten terveyden ja hengen suojelu on niin tärkeä asia, että me teemme sen, että me suojelemme näitä kotihoidon asiakkaita, ja siitä on pidettävä kiinni. Tiedän, että me pyydämme paljon. Nyt kentällä on järjestettävä — niin kuin tässä edustaja [Puhemies koputtaa] Pekonen totesi — suojaimet niin, että niitä riittää myös kotihoitoon.”

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen jatkoi ylistämällä HVK:sta.

”…Arvoisa puhemies! Täytyy heti alkuun todeta, että meidän huoltovarmuusvarastot ovat kansainvälisestikin poikkeuksellisia. Muissa maissa ei tällaisia varastoja ole, ja siitä syystä muualla maailmassa useissa maissa ollaan jo todella pulassa näiden suojavarusteiden kanssa. Kun me katsomme uutisia päivittäin, me saamme lukea, kuinka suojavarusteet ovat loppuneet jo monista maista. Meillä niitä edelleen varmuusvarastoissa on tälläkin hetkellä, mutta kuten edustaja Sirén totesi, kansainvälisiltä markkinoilta me yritämme jatkuvasti ostaa lisää kotimaahan näitä suojavarusteita, ja tällä viikolla pitäisi jo ensimmäisen kuorman tänne saapua. Mitä tulee näihin vanhentuneisiin suojavarusteisiin, kirurgisiin maskeihin, niin oli tiedossa, että edellisen pandemian ajalta meille on jäänyt varastoon myöskin vanhentunutta materiaalia, joka on tarkastettu, testattu ja tutkittu, että se on käyttöön sopivaa. Uutisissa on liikkunut myöskin tietoja, [Puhemies koputtaa] että HUSissa olisi käytössä Huoltovarmuuskeskuksesta toimitettuja, vuonna 2012 vanhaksi menneitä suojavarusteita, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Niitä ei ole toimitettu Huoltovarmuuskeskuksesta tämän epidemian aikana….”

Ministerit siis 2.4. 2020 tiesivät asioiden oikean tilan eivätkä siksi vastanneet suoraan kysymykseen ja väistelivät asian ydintä: onko maskeja vai ei.

Maskeja ei ollut siksi he kiersivät kysymyksiä julkisuudessa.

HUS:n johtajan viesti kentältä oli suorempi. Maskeja ei ollut ja niitä piti ostaa merkittävästi. (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/hus-johtaja-suomi-tarvitsee-satoja-miljoonia-kasvomaskeja-ainoa-ratkaisu-on-kiina-tama-on-iso-eurooppalaisen-jarjestelman-kriisi).

Helsingin Yliopistollinen Sairaala on kehittynyt terveydenhoidon keskus

HVK pelasti – eikä pelastanutkaan!

Tässä vaiheessa pelastajaksi taivaasta – kuin Deus ex Machina – tuli Huoltovarmuuskeskus, jossa piti näitä suojia oleman. Tieto vuodettiin kiireesti ulkomaille ja niinpä Suomesta tuli vähäksi aika pohjolan ”prepperi-kansa” ja että tarvikkeita on yltäkyllin. (https://www.nytimes.com/2020/04/05/world/europe/coronavirus-finland-masks.html). Haatainen kehui HVK:ta maasta taivaaseen.

Kaikki kuitenkin romahti äkkiä: totuus paljastui! HVK:n suojat olivat vanhoja eivätkä ne riittäneet. Pahin oli tulossa: maskituskassa oli käännytty kaikkien mahdollisten liikemiesten puoleen. Kiinasta ostettiin suojia ja sitten todettiin, että ne eivät olleet sopivia. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006470577.html).

Suomen Kuvalehden artikkeli paljasti tylyn totuuden maskitoheloinnista. (https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/valtio-osti-kiinalaiset-hengityssuojat-ulosottovelkaiselta-liikemiehelta-tiina-jylha-sanoo-miljoonakaupan-kuuluneen-itselleen/). Tämä artikkeli vaikutti aluksi siltä, että kuuluisa ja esimerkillinen lähimmäisrakkauden poliisimies Keijo Kaarisade olisi kirjoittanut SK:n jutun Bulvanian maasta.

Suomen Kuvalehdessä ja muissa medioissa on kuvattu Sanna Marinin koronatilanteen hoitoa toimivana

Se ei ollut kuitenkaan parodiaa.

Suomalaiset liikemiehet tiesivät jo varhain mitä Kiinasta on ostettu – sana kiirii. He myös tunsivat sen virolaisen välikäden, joka järjesti kaupat. He tajusivat myös heti kirkkaasti (kun valtion tilaus tuli julkisuuteen) osapuolien taustat.

Se mikä yleisöä tietenkin kiinnostaa liittyy julkisen vallan toimintaan, poliittiseen päätöksentekoon ja tehtyihin virhearviointeihin. Ensiksi, on täysin varmaa, että suomalainen virkamies tai huoltovarmuuskeskuksen johtaja ei tee tällaisia kauppoja ilman valtuutusta tai käskyä. Kukaan virkamies ei voi sooloilla yksin, ilman ministereiden hyväksyntää tuollaista tilausta ei voi tehdä. Huoltovarmuuskeskuksella ei ole edes sodan aikana valtuuksia tehdä mitään tilauksia ilman hallituksen suostumusta. Hallitus tai ministeri Haatainen ei kuitenkaan joutunut tästä asiasta ongelmiin. HVK:n johtaja sai kuitenkin mennä.

Vanhuksien hoidossa on selityksenä: ”seli seli”

Mikseivät vanhusten kanssa työskentelevät saa maskia? Vastauksena: seli, seli…

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) oli tänä aikana vaikeuksissa yrittäessään selittää maskien poissaoloa sillä suojamaskeja ei ole ollut käytössä vanhusten kotihoidossa. Nämä muodostivatkin suurimman osan kevään koronauhreista.

Pekonen pyrki sitten selittelemään, että ”kotihoidon normaaleihin työkäytäntöihin eivät nämä suusuojat varsinaisesti kuulu, ja siksi, varmasti myöskin kuntien varautuminen tällaiseen tilanteeseen on osaltaan ollut puutteellista tai heikkoa…”

Kirjoitin 7. huhtikuuta 2020 blogin, jossa kyselin ministeri Kiurulta seuraavaa:

*Ovatko hallituksen ministerit johtaneet yleisöä tietoisesti harhaan suojavarusteiden hankinnassa?

*Mistä suojavarusteiden hankinnan vetkuttelu johtuu?

*Miksi ko. viranomainen ei ole halunnut tehdä hankintoja yksityisten yrittäjien kautta? Pitääkö yrittäjällä olla joku ”etu—käteiskytkentä” hallitukseen ja päättäjiin, että tällaiset asiat hoituvat? Nyt eri sairaalat hankkivat niitä itsekseen ja ”villisti”.

Kuka hallituksessa on valmis kantamaan vastuun?

*Johtuuko se että ko. yrittäjän tarjousta ei käytetty siitä, että tarvikkeet halutaan ostaa Kiinasta kalliimmalla? Onko hankintalakia ja kilpailutusta sovellettu näihin tuotteisiin? Rohkenenko kysyä, kuka ja mikä taho tästä järjestelystä hyötyy? Onko teillä joku hovihankkija ja että tavalliset yrittäjät eivät saa tehdä teille tarjouksia?

*Kuka hallituksessa oikein koordinoi näitä hankintoja? Oletteko se Te arvoisa ministeri Kiuru vai ehkä ministeri Pekonen? Vai onko peräti pääministeri Sanna Marin vastuussa tästä tai koordinoimassa näitä hankintoja? Kuka teitä informoi? Sillanaukeeko?

*Entä kuka tästä ottaa poliittisen vastuun?

* Kuten mainitsin, Sillanaukee kehui vielä viime viikolla, että meillä niitä on varastoissa – ja paljon. Eilen ei niitä sitten ollut. Ne ovat lopussa. Kun edes sairaalat eivät saa niitä. Eilen A-studiossa Sillanaukee kertoi, että niitä ruvetaan tekemään omin käsin. (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006466497.html).

Blogin lopussa vielä kysyin: Lopuksi. Kannatteko Te arvoisa ministeri vastuun?

On ollut iso kritiikki sosiaalisessa mediassa Krista Kiurua kohtaan

Virkamiehet ja ministerit näyttivät olevan keväällä 2020 ”täydessä maskissa”. Niitä ei ollut. HVK:n kamat eivät riittäneet tai olivat vanhoja. Hätäpäissä tehdyt ostot olivat kelvottomia. Kansa vaati niitä eikä kukaan hallituksessa uskaltanut kertoa että niitä ei oikeasti ollut. Siksi piti kehittää tarina maskien sopimattomuudesta tai siitä, että ei ollut vielä tietoa asiasta.

Misleading! Harhaanjohtaminen riittää eron syyksi

Oppositio vaatii ministeri Krista Kiurun eroa.

Hän on vastannut, että pohjoismaissa on tiedot maskin käytön eduista ovat kasvaneet. Kuten MTVuutiset totesi:

Kiuru vetosi kevään epävarmaan tilanteeseen ja sanoi, ettei Pohjoismaissa vielä tuolloin ajateltu laajasti, että maskin käyttö olisi tieteellisesti perusteltua. Kiurun mukaan tietellinen näyttö maskien hyödyistä on sittemmin lisääntynyt, ja tämä on syynä siihen, miksi maskisuositus annettiin elokuussa.

Krista Kiuru  kommentoi kokoomuksen vaatimusta erosta

Nyt saliin on tuotu sellainen näkökulma, että tämä tilanne, jossa elettiin, olisi puolustanut paikkaansa siinä, että maskit olisi otettu käyttöön. Haluan muistuttaa teitä, hyvät edustajat, että sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään asioita tieteelliseen näyttöön perustuen…”

(https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/miksi-te-ette-kertoneet-totuutta-eduskunnalle-kasvomaskikeskustelu-yltyi-poikkeuksellisiin-kysymyksiin-krista-kiuru-poltti-pareensa/7948452)

Puolustelu on kummallinen.

Tieteellistä tutkimusta maskien käytöstä ja tartuntatautihygieniasta on tehty jo yli 100 vuotta. Maskien käyttö sairaaloissa on ollut normaali standardi jo pitkään. Ajatus siitä, että maskien käytön tieteellisestä perustasta olisi tehty joku läpimurto kevään 2020 aikana on häpeämätön valhe.

Isossa Britanniassa jos ministeri joutuu epäluottamukseen, ero tulee nopeasti

Kun ministeri johtaa harhaan on erottava!

Opposition vaatimus on perusteltu. Tosiasioiden valossa voidaan päätyä siihen, että ministerit ja erityisesti ministeri Kiuru johti eduskuntaa ja yleisöä harhaan. Silloin on aika erota. Näin toimii parlamentarismi.

Tämän järjestelmän kotimaassa Iso-Britanniassa parlamentarismilla on vahvat juuret. Nämä juuret ovat itse asiassa niin vahvat, että varsinaista perustuslakia ei ole varsinaisesti kodifioitu. Ajatus luottamuksesta, parlamentin ja lain vallasta on ollut niin sitkeä, että sitä ei ole edes kirjattu erikseen ylös.

Parlamentarismin eettiset periaatteet ovat myös niin väkevät, että skandaaleihin, valheisiin tai jujuttamiseen syyllistynyt hallitus tai ministeri on joutunut pyytämään eroa jo ns. vahvan epäilyksen perusteella.

Traditio on ollut niin vahva, että vasta maaliskuun 19 pnä vuonna 1997 Iso-Britannian parlamentti katson asialliseksi kirjata ylös ns. ministerin vastuunjulistuksen.

Eroaako Krista Kiuru?

Siinä todetaan yksiselitteisesti: ”…if Minister knowingly mislead the House, The House will expect them to offer their resignation to the Prime Minister”.

Suomi on tähän saakka ollut parlamentarismin slummi. Tätä suositusta ei ole noudatettu.

Saattaa olla kuitenkin, että tämä tilanne muuttuu pian.

Arto Luukkanen

Kannattaa myös lukea toimittaja Timo Haapalan analyysi aiheesta: ”Setä Arkadia: Sanna Marin on Anneli Jäättenmäen tiellä – taas puhutaan niin totta kuin osataan”. (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006665371.html) .

Torstain kyselytunnilla Marin tuli tunnustaneeksi, että keväällä hallitus, hän itse ja sosiaali- ja terveysministeriön ministeri virkamiehineen puhuivat pötyä kasvomaskien suhteen. Maskisuositusta ei annettu, koska niitä ei ollut. Hupaisasti tilanne on muuttunut muutamassa kuukaudessa. Nyt maskeja suositellaan kun niitä on…”

Elonkapina ja Venäjän hybridisodankäynti?

Kirjoittajana Arto Luukkanen

Onko niillä yhteyksiä?

Hybridisodankäynnin termiä on tutkittu 2000-luvulla ja se on liitetty yleensä ns. matalan intensiteetin sodankäyntimetodeihin. Kyseisessä metodissa valtiollinen ja ei-valtiollinen toiminta sulautuvat yhdeksi toiminnaksi. Samoin konfliktin voimakkuus voi vaihdella aina huomaamattomasta valvonnasta, sisäisen epäjärjestyksen tuottamiseen ja täydellisen anarkian luomiseen saakka.

MIstä Elokapinan tapainen järjestö on tullut?

Vieraan vallan instrumentit

Kyseiseen toimintaan voi osallistua omien tiedustelupalveluiden operatiiveja ts. agentteja. Toisaalta hybriditoimintaan voi osallistua myös kohdemaan omia kansalaisia, rikollisia elementtejä tai kohdemaan kansalaisjärjestöjen aktiiveja, jotka harjoittavat terroria tai anarkistisia tekoja toisista motiiveista (false flag). Usein nämä eivät edes tiedä toimivansa vieraan valtiollisen intressin hyväksi.

Kaikissa näissä sodankäyntimetodeissa vieras ja vihamielinen valtio pyrkii keinoja kaihtamatta omien poliittisten strategisten tavoitteidensa saavuttamiseen. Operaatioita voidaan organisoida vieraalla maaperällä ja siten, että kohdemaan kansalaiset voivat harjoittaa anarkistista ja terroristista toimintaa omaa hallintoaan vastaan.

Neuvostoliitto erikoistui informaatiovaikuttamiseen

NL ja Venäjä hybridisodankäynnin osaajana

Hybridisodalla on historiansa ja sen kehittyminen on sidoksissa NL:n ja Venäjän federaation sotilaallisen doktriinin kehittymiseen. Neuvostoliitto koulutti itselleen militantteja apureita sieltä mistä se niitä sai.

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto avusti, koulutti, aseisti ja rahoitti lännen terroristiorganisaatioita kuten Punaisia Prikaateja ja Baader-Meinhof ryhmää. Neuvostoliitto, sosialistinen leiri ja myös Lähi-idässä toimivat liittolaishallitukset antoivat näille organisaatioille kaiken mahdollisen avun. Esimerkiksi Syyria antoi tukea PLO:lle ja kansainvälinen terroristi ”Carlos” toimi ko. alueella NL:n suojeluksessa. Kyseistä toimintaa perusteltiin ”vapaustaistelun tukemisena”, jonka piti toimia Neuvostoliiton oikeutettua taistelua kapitalistista järjestelmää vastaan.

Nuorisoa on käytetty muutoksen luontiin kapinoinnilla historian saatossa

Virallisesti NL ei tietenkään ollut tietävinään läntisien terroristien kohtaloista vaan piti sitä kapitalistisen järjestelmän kuolinkamppailuna. Todellisuudessa se aktiivisesti ja salassa auttoi sekä avusti tätä toimintaa, jonka tarkoituksena oli ohjata nuoret lopulta aseelliseen luokkataisteluun Eurooppaa miehittävää USA:n imperialismia vastaan. Tärkeintä oli kouluttaa nuoriso vastustamaan USA:ta.

Hybriditoiminnan vieraan maan kamaralla tapahtuvan toiminnan perusideana on salaus ja moninkertaisten organisaatioiden kehittäminen. Useiden organisaatioiden kehittämisen etuna on se, että hybriditoiminnan varsinaiset isännät ja johtajat voidaan sopivasti aina salata tai pitää erossa itse toiminnasta. Suoran toiminnan ja poliittisen siiven on oltava toisistaan erossa niin, että poliittisella siivellä on mahdollisuus sanoutua irti suorasta toiminnasta.

Suomalainen vihreän liikkeen isä Pentti Linkola

Suomalaisen vihreän terrorismin isä – Linkola

Tätä ajatusta painotti myös suomalainen vihreän liikkeen isä Pentti Linkola (Pentti Linkola: ”Johdatus 1990-luvun ajatteluun”. WSOY. 1989. Sivulla 87.).

Hänen mukaansa Vihreän liikkeen oli luotava erilaisten organisaatioiden viidakko, jossa ns. ohjaava osasto lymyilisi suojassa muka-kieltäen suoran toiminnan laillisuuden, kun taas suoran toiminnan väki ei häikäilisi.

Pentti Linkola ilmastomuutoksesta

Linkolan mukaan:

”…meidän on hahmoteltava, luotava Vihreä liike, jossa on monta toisiaan tukevaa linjaa, parlamentaarisen vaikuttamisen yrittäjistä aseellisiin taistelijoihin saakka. On tutkittava oman yhteiskunnan rakenteita Soininvaaran tarkkuudella, ja oppia ottaen vallankumousliikkeiden historiaa – kansallissosialistien, kotimaan stalinistien, Venäjän moniportaisen vallankumouksen, Punaisten prikaatien menetelmiä – ja unohdettava narsistinen itsensä. Taktisista syistä linjojen on syytä pysyä erillään, kieltääkin toisensa, mutta periaatteen hiljaisuudessa ymmärtää toisiaan, koska niitä kaikkia yhdistää sama järjen ja tiedon kirkastama lähimmäisen rakkaus ja globaalinen omatunto…”

Linkola kehotti puheessaan suoraan ja peittelemättä terrorismiin sekä väkivaltaan elinkeinoelämän johtajia vastaan.

”…meillä Suomessakin on elinkeino elämän johdossa satoja sellaisia ensijaisia suurrikollisia…jotka ovat ansainneet tuhatkertaisesti Martin Schleyerin ja Aldo Moron kohtalon….hänen ohitseen me emme pääse, vain ylitse pääsemme…”

Elokapinan Youtube-videoissa käytetään lapsia. Manipuloidaanko ihmisiä?

Linkolan mielessä oli tällöin tilanne Pohjois-Irlannissa ko. aikana ja siellä luodut organisaatiot. Irlannin tasavaltalaisarmeija jakaantui periaatteessa kahteen osaan (Muitakin jakoja oli. Esim. jako ”väliaikaisen siiven” ja vanhan IRA:n välillä). Ensimmäinen oli sen aseellinen siipi, joka harjoitti terrorismia ja väkivaltaa Pohjois-Irlannissa. Terroristijärjestön poliittinen siipi oli vuonna 1905 perustettu järjestö nimeltään ”Sinn Féin”. Sinn Féinin poliitikot, kuten puheenjohtaja Gerry Adams, ovat myös IRA:n toimintaan osallistuneita aktivisteja, joko terroriin tai rauhanomaisimmillaan ihmisoikeusmielenosoituksiin osallistuneita.

Työnjako oli selvä: kun IRA pommitti ja ampui niin, Sinn Fein ojenteli käsiään ja totesi, että näin tässä nyt käy kun ei tehdä kuten he sanovat.

Näin siis hahmotteli tulevaisuutta Vihreän liikkeen henkinen isä.

Elokapina puhuu poliitikkojen kuolemisesta

Elonkapinan ulkomainen isä Hallam – poliitikkojen ampuminen on ok

Lokakuun 3 päivänä 2020 Elonkapina-organisaatio (https://wiki.extinctionrebellion.fi/) iski Kaisaniemenkadulle ja pyrki pysäyttämään liikenteen.

Kuten tiedetään kyseisen liikkeen ulkomainen ja todellinen johtaja Roger Hallam on vaatinut väkivaltaa poliitikkoja vastaan (ampumalla) ja vastustaa demokratiaa. Liike haluaa murskata nykyisen talousjärjestelmän ja edustuksellisen demokratian. Tavoitteena on ”neuvostojen” luominen kuten Leninillä.

Venäjän ulkomailla toimiva mediakanava Russia Today on ahkerasti haastatellut Hallamia ja antanut hänelle länsimaisen ”vallankumouksellisen” sädekehän.

Roger Hallam on elokapinan johtaja

Ulospäin organisaatio haluaa kerätä sympatiaa.

Todellisuudessa toiminta ei ole kuitenkaan kukkien keräilyä ja hymyä. Vaikka se käyttääkin lapsia omassa propagandassaan niin se päämäärä ei ole lapsellinen. Kuten tiedetään, kyseisen organisaation pöytäkirjoissa on suunniteltu lentokoneen nousujen estämistä ja rekkaliikenteen tukkimista. Esimerkiksi Iso-Britanniassa kyseisen organisaation katsotaan tähtäävän valtion tuhoamiseen ja toivotaan, että se Euroopassa leimattaisiin ”ekstremisti-anarkistiryhmäksi”. (https://www.telegraph.co.uk/politics/2019/07/16/treat-extinction-rebellion-extremist-anarchist-group-former/;https://www.politico.eu/article/former-uk-intelligence-chief-extinction-rebellion-wants-to-break-up-the-state/).

Richard Walton – entinen Lontoon alueen poliisin-vastaterrorismiryhmän johtaja – on todennut, että kyseinen ryhmä ajaa ”anarkismia hymy huulilla”.

Veriprikaatti-performanssi Helsingissä, jossa naiset pukeutuvat punaiseen esittääkseen ”luonnon verta, jonka ihminen on vuodattanut”

Miksi iskettiin?

Kaisaniemenkadun sulkemisen tarkoituksena oli provosoida ja herättää mielenkiintoa lähinnä siksi, että olisi mahdollista rekrytoida lisää ns. ensimmäisen aallon vapaaehtoisia. Samalla liike saisi julkisuutta.

Oli myös hyödyllistä selvittää se miten jyrkästi valtiovalta ja ministerit tuomitsisivat lain rikkomisen – tulevaisuuden toimintaa varten. Tutkia miten poliisi toimisi. Ehkä ajatuksena oli se, että mikäli viranomaiset eivät toimisi jyrkästi olisi edessä vielä lisää vakavampia iskuja.

Tarttes tehdä jotakin!

Tässä vaiheessa olisi valtiovallan ja kansalaisten hyvä tietää nämä yhteydet, jotka ko. organisaatiolla on väkivaltaiseen anarkismiin ja vieraisiin valtoihin. Kuka haluaa Suomeen organisaation, joka pyrkii häiritsemään ja rikkomaan lakia? Me olemme tottuneet rauhalliseen elämään ja ajatus siitä, että joku suomalainen haluaisi toden teolla pahaa toisille tuntuu hämmästyttävältä.

Ensiksi, viranomaisten olisi hyvä aluksi selvittää, onko tällä organisaatiolla yhteyksiä Venäjän hybridisodankäynti operatiiveihin. Toiseksi, poliittisella tasolla maan hallituksen pitäisi suhtautua tähän ulkomailta ohjattuun organisaatioon tarpeellisella vakavuudella. Symppaaminen ei nyt ole viisasta. Ihmettelen poliisiasioista vastaavan ministerin reaktiota.

Kolmanneksi tarvitaan tiedustelua. Olisi selvitettävä ko. liikkeen syvemmät yhteydet poliitikkoihin. Sen toiminta näyttää sopivan Linkolan selittämään moninkertaisten organisaatioiden malliin. Ja toisaalta, hybridisodankäynnin ensi linjan toimintaan tällainen valtakunnan turvallisuuteen kohdistuva anarkismi sopisi aivan loistavasti.

Lopuksi, median edustajien olisi hyvä miettiä, onko kyseessä organisaatio, jota aiotaan käyttää maan itsenäisyyttä ja riippumattomuutta vastaan. Ja lopulta mediaa vastaan.

Suomalaista elämäntapaa vastaan. Sinua vastaan.

Arto Luukkanen

Anarkismia ei pidä hyväksyä

Kirjoittajana Reijo Tossavainen

Jo on aikoihin eletty! Näin olen tässä viime aikoina tuumaillut, kun olen seurannut Elokapina-liikkeen toimintaa ja median, virkavallan ja poliitikkojen suhtautumista anarkiaan.

Ehkä parhaiten asiaa on kommentoinut apulaisprofessori Markku Jokisipilä Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta: ”Jos minä parkkeeraisin itseni keskelle ajoväylää muutamaksi tunniksi, en siirtyisi mihinkään poliisin useista kehotuksista huolimatta ja ottaisin selviä käskyjä noudattamatta jätettyäni kaasusumutetta silmilleni, luullakseni kokisin saaneeni, mitä tilasin. Oikeusvaltio-ongelmaa tuskin asiassa näkisin, en edes kirveltävien silmien läpi.”

Poliisit kantamassa Elokapinallisia poliisiautoon

Todellakin. Anarkistit häiritsivät liikennettä, ja siksi poliisit kantoivat mielenosoittajia parin tunnin ajan pois, mutta he palasivat välittömästi takaisin. Samaan aikaan poliisi kärsivällisesti selitti, että niin ei saa tehdä. Viimein poliisin oli kovennettava otteita. He ilmoittivat, että he käyttävät pippurisumutetta elleivät anarkistit tottele poliisin määräyksiä. Siitä huolimatta he jatkoivat kissa ja hiiri leikkiään. Tässä tilanteessa poliisin oli toimittava kuten he olivat ilmoittaneet eli he käyttivät pippurisumutetta.

Pippurisumute ei ole terveydelle vaarallista.

Silmiä kirvelee jonkun aikaa. Siis aivan muuta kuin mitä on julkisuudessa annettu ymmärtää punavihreän median ja muun mukasuvaitsevaiston taholta.

Punavihreä media Ylen ja Helsingin Sanomien johdolla on paheksunut poliisin toimintaa ja ihaillut anarkistien lainvastaista toimintaa. Juuri siihen anarkistit ovat pyrkineet: saamaan mahdollisimman paljon myönteistä julkisuutta. Se oli ja on helppoa, sillä toimituksissa useimmat suhtautuvat punavihreään anarkismiin myönteisesti. Ennen operaatiotaan anarkistit keskustelivat somessa laittomista keinoista, joilla he saisivat eniten julkista huomiota.

Kun Elokapinalliset eivät suostu liikkumaan ja rikkovat lakia, poliisit alkoivat käyttämään pippurisumutetta.

En millään tavalla ihannoi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa, mutta en voi sivuuttaa PVL:n ja Elokapinan toisiinsa vertaamista. PVL:n toiminnassa ei ole ollut juurikaan lainvastaista toimintaa. Elokapina puolestaan perustaa koko toimintansa lainvastaisten keinojen käyttämiseen. Siksi sen kieltäminen on vähintään yhtä perusteltua kuin PVL:n.

Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä maan sisäisestä turvallisuudesta ja poliisin toiminnasta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo näyttää suhtautuvan enemmän tai vähemmän myönteisesti anarkistien toimintaan.

Ohisalo ei ole tuominnut suoraan Elokapinan toimintaa

Elokapinan punavihreät anarkistit ovat osa laajempaa kansainvälistä liikehdintää. Kaikkialla anarkistien toiminta perustuu laeista piittaamattomuuteen. Järjestön perustaja on avoimesti kannattanut esimerkiksi poliitikkojen surmaamista.

Reijo Tossavainen

Raamattu roviolle?

Kirjoittajana Päivi Räsänen

Entisenä poliisiministerinä mielestäni on myös aiheellista pohtia, ovatko toistuvat poliisikuulustelut ja aikaa vievät selvitykset poliisin tiukkojen resurssien asianmukaista kohdentamista.

Olen istunut vuoden sisällä kolmesti Pasilan poliisiasemalla useiden tuntien kuulusteluissa epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tilanne on tuntunut epätodelliselta ja absurdilta maassa, jossa uskonnonvapaudella on pitkät juuret. Raamattu on avoinna kuulustelukopissa ja vastailen kysymyksiin uskonvakaumukseni perusteista. Poliisi oli asiallinen ja mielelläni hänen kanssaan keskustelin, mutta samalla kannan huolta siitä, että pelkkä esitutkinta saa aikaan pelkoa sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamisesta.

Joutuuko Kristinuskosta Suomessa ongelmiin?

Poliisin ja valtakunnansyyttäjän näkemykset lausuntojeni lainmukaisuudesta ovat olleet vastakkaiset. Poliisin mielestä rikosta ei ollut tapahtunut eikä esitutkinnan käynnistämiseen ollut aihetta, mutta valtakunnansyyttäjän mielestä oli. On mahdollista, että tästä on tulossa raskas, vuosia kestävä oikeusprosessi. Olen valmis puolustamaan oikeutta ilmaista Raamattuun perustuvaa uskoa tarvittaessa myös oikeudessa, mutta samalla toivon, että valtakunnansyyttäjä päätyisi harkinnassaan siihen, että syytteitä ei nosteta.

Poliisi myös päätöksessään totesi: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

Mahdollinen tuomio kiihottamisrikoksesta olisi siis jopa kaksi vuotta vankeutta tai sakkorangaistus, mikä olisi todennäköisempi vaihtoehto. Mutta vielä suuremmaksi ongelmaksi mahdollisesta tuomiota nousisi vaatimus sensuurista: käsky poistaa sosiaalisen median päivitykset tai julkaisukielto kirjoitukselle. Mikäli tätä oikeuden päätöstä ei noudattaisi, se johtaisi kovenevaan uhkasakkokierteeseen. Samalla tällainen tuomio avaisi pään vastaavien julkaisujen kiellolle ja uhkan modernista kirjaroviosta.

Päivi Räsänen

Lisää Kirjoituksia

suomipuhe.comHome

Pitääkö tieliikennelakia noudattaa?

Svoboda-solttujen anarkia vai ilmastouhrien avunhuuto?

Viime lauantaina, kolmantena päivänä lokakuuta Kaisaniemenkadulla Helsingissä vietettiin kansalaislaistottelemattomuuden suurta juhlaa.


Viher-vasemmistolainen #elokapina-liike toi omat aktiivinsa kaduille pysäyttämään liikennettä. Piti pelastaa ilmasto. Istumalla ajoradalla.

Poliisi oli hyvin pitkämielinen tätä mielenosoitusta kohtaan vaikka se rikkoikin selvästi tieliikennelakia. Poliisit epäröivät, pyysivät, kehottivat, anoivat ja ohjasivat mielenosoittajia käyttämään perustuslain takaamaa oikeuttaa mielenosoitukseen jossakin muualla kuin keskellä katua. Takaraivossa oli varmasti ajatus siitä, että vihreä sisäministeri ei katso hyvällä jos mielenosoittajia kohdellaan huonosti.

Kuvissa ja videopätkissä näkyykin varsinainen suloinen menuetti. Se oli vähän kuin lastenkutsuilla, jossa syntymäpäiväsankarin pihassa leikitään ”hei me rakennetaan koti” leikkiä. Retuutetaan puutarhahuonekaluja ja rakennetaan majaa. Teutaroidaan ja ollaan hilpeitä.


Poliisi turvaa järjestystä Kaisaniemen kadulla

Tehtävä oli kuitenkin vaikea.

Videot kertovat miten poliisit parin tunnin ajan raahasivat varovasti Mustaan-Maijaan mielenosoittajia. Kauniisti. Ei toimittu raakalaismaisesti kuten Valko-Venäjällä.

Heti kun kaksi mielenosoittajaa oli viety, hypähti sivusta kadulle – viehkosti – kaksi kivaa tyttöä ja istui jännityksestä kihisten kaduille. Uudelleen ja uudelleen. Oli valmistauduttu elämää suurempaan kokemukseen josta voisi puhua viinilasillisella urotyönä. Oli pantu hanttiin! Oli estetty ilmastonmuutosta! Ajatus raavaiden miesten kantamuskokemuksesta ehkä väristytti? Iik! Poliisi! Iik! Ihquu!

Jossain vaiheessa tilanne johti kuitenkin siihen, että lain miekkaa oli käytettävä oikeasti. Poliisilla ei ollut aikaa leikkiä. Kaisaniemenkatua pitkin ajavat kansalaiset olivat matkalla ehkä sairaalaan omaan hoitovuoroonsa tai hoitamaan ihmisiä. Kytkemään sähköjä ja avaamaan viemäreitä. Pelastamaan aikuisten oikeesti ihmisiä. Pyörittämään tätä yhteiskuntaa. Tai ehkä he olivat tulossa työstä – väsyneinä. Laittamaan kotiin ruokaa ja pesemään pyykkiä.


Nyt mielenosoittajille esiteltiin pippurisuihketta ja pyydettiin lähtemään. Jännitys kohosi sietämättömäksi. Ei kai ne uskalla!? Kirkuna kohosi ja aidosti järkyttyneet mielenosoittajat saivat suihketta kasvoihinsa. Brutaalia! Mielivaltaa! Väkivaltaa! Poliisivaltio! Iik! Ei kivaa! Ei yhtään kivaa! Poliisi tarkoitti ihan totta eikä enää leikkinyt.

Järkytys oli yhtä aito kuin syntymäpäivien kalliisti tilattu klovni olisi oikeasti heitellyt kananmunia katsovien lasten päälle. Eihän tään pitänyt näin mennä! Lastenkutsut meni pilalle ja tunnelma lätistyi. Ainoat, jotka olivat onnellisia, olivat mielenosoituksen piilossa lymyilevät järjestäjät – näin hyvää mainosta ei saisi edes rahalla. Nyt voidaan uhriutua ja kärsiä. Kärsimyksen maljat nyt kukkuroillaan on!


Pitääkö lakia totella?

Minun mielestäni pitää. Lakia ja poliisia pitää kuunnella.

Ja tietenkin. Jokaisella on myös perustuslain suoma mahdollisuus osoittaa mieltä. Mutta ei terrorisoimalla muita.

Mitä tämä liike tekee tämän jälkeen? Kun liikennettä on häiritty ja saatu pippurikaasua niin seuraavaksi pitää mennä vähän pitemmälle. Rikotaanko ikkunoita ja tuhotaanko autoja? Ehkä se ilmasto siitä paranee?

Elokapinan ideologisten kummien pitäisi miettiä nyt tarkasti sitä mihin he pyrkivät. Enemmistö kansasta ei ymmärrä tällaisia kinkereitä. Heistä tällainen mielenosoitus on naurettava ja lapsellinen.

Kauhistelevat ja konservatiivit eivät kuitenkaan ymmärrä tämän mielenosoituksen syvintä olemusta. Mielenosoituksen ideologisia kummeja ei kiinnosta enemmistön asia.

Hyvää hulinaa tarvittiin. Oli tarkoitus radikalisoida nuoria ihmisiä. Oli tehtävä selväksi se kuka on meidän puolellamme ja kuka on meitä vastaan.

Poliisi sumuttaa mielenosoittajia


Kansalaistottelemattomuutta vuonna 1917

Heti mielenosoituksen jälkeen nousikin ylös kuoro, joka protestoi pippurikaasua vastaan ja puolusti anarkiaa. Ikään kuin Suomen tulevaisuus kuuluisi näille uusille ”svoboda-soltuille”?

Vuonna 1917 meillä oli Suomessa 100 000 henkeä, jotka eivät totelleet poliisia tai kunnioittaneet lakia. Kyse oli täällä olevista venäläisistä sotilaista, jotka olivat maaliskuussa 1917 vallankumouksen jälkeen murhanneet Helsingissä omia upseereitaan noin 40 kappaletta. Tämän jälkeen nämä ns. ”svoboda-soltut” nauttivat elämästä; he huutelivat kaduilla, soittelivat balalaikkaa ja kuluttivat reimasti alkoholia. Suomalaisen poliisin ei kannattanut mennä ohjailemaan tai neuvomaan heitä. Näiden sotilaiden moraalinen vaikutus oli konservatiivisessa ja kieltolakia noudattavassa maassa kauhistuttava etenkin kun nämä ystävystyivät kevytkenkäisten naisten ja alamaailman kanssa (ns. ”sakilaiset”).

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Suomipuhe.com nettilehti – paremman tiedonvälityksen ja faktatiedon puolesta

Ajatus korkeatasoisesta nettilehdestä syntyi aikoinaan eräällä vierailulla Turussa kun keskustelin erään juuri eläköityneen lehtimiehen kanssa.

Hän valitteli suomalaisen journalistiikan tasoa ja kertoi, että nykyään ei enää tutkita faktoja vaan ”ilmiöitä” ja että kukaan ei enää viitsi tarkistaa kahdesta lähteestä juttuja. Mieleen juolahti: eikö informaation välittämisessä ja analyysien teossa olisi mahdollista vielä noudattaa traditionaalisia journalistiikan ohjeita ja tervettä kriittisyyttä!

Asia jäi vaivaamaan minua sillä olin itse kirjoittanut aina vuodesta 2008 ”Uusi Suomi” nimiseen nettijulkaisuun. Minulla oli tänä aikana mahdollista tarkastella sitä miten aluksi kelvollisen nettilehden keskusteluilmapiiri muuttui. Se tapahtui vähitellen – puheiden taso muuttui ensin kirpeäksi ja sitten epämiellyttäväksi. Lehden toimituksen linja muuttui myös vuosien myötä sellaiseksi, että keskustelujen käyminen oli vaivanloista. Tavalliset ihmiset eivät enää uskaltaneet kirjoittaa ”ammattitrollien” sakeaan rokkaan. Aikoinaan myös lehden päätoimittaja oli uskaltanut keskustella asioista mutta vähitellen ns. dialogi loppui.


Laadukas keskustelu

Nyt perustettava Suomi-puhe perustuu kansanedustajista, tutkijoista ja korkeatasoisista kommentoijista koostuvaan kirjoittajarenkaaseen. Tämä julkaisu noudattaa vapaan keskustelun, vapaan sanan ja kunnioittavan keskustelun sääntöjä sekä tietysti myös journalistiikan perussääntöjä (https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/).

Niiden ensimmäinen ohje on kaiken tiedonvälityksen perusta.

”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”.. Samoin kahdeksas ohje: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen” on ehdottoman tärkeä aikana, jolloin tiedonvälityksellä näyttää astua agendajournalismin sudenkuoppaan. Samalla kun poliitikot, tutkijat ja julkisuuden henkilöt käsittelevät asioita on tärkeää, että ”tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu”.

Samoin on myös selvää, että kohta 21 on itsestäänselvää ja sen on pädettävä kaikkiin mielipiteisiin ja henkilöihin: ”…jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä….”


Journalistiikan ryhtiliike

Toimittajien keskuudessa on syntynyt liike, joka on kriittinen myös itseään kohtaan. Viittaan tällä toimittaja ja kirjailija Maria Asunnan kannanottoon. Lainaan sitä tässä kokonaisuudessaan:

” ”Lähes 20 vuotta toimittajantöitä tehneenä ja kymmeniä aikakaus- ja sanomalehtiä (mm. AL, SK, KSML) avustaneena en olisi ikinä uskonut näkeväni aikaa, jolloin perinteinen mediamme julkaisee näin mittavasti propagandaa, mielipiteenmuokkausta ja jopa valeuutisia, – ja jättää samalla julkaisematta yleisesti erittäin merkityksellistä tietoa.

Olen havainnut, että nykyään tilastoja tulkitaan miten parhaaksi nähdään, uhkakuviksi nostetaan marginaali-ilmiöitä ja subjektiivisia uhkakuvia käsitellään objektiivisina faktoina. Juttuihin haastatellaan kavereita, jotka jakavat toimittajan kanssa saman näkemyksen.

Lisäksi annetaan suhteettoman paljon palstatilaa asioille ja henkilöille, jotka ovat lähellä toimittajien omaa sydäntä, esimerkiksi intersektionaalisille feministeille, jotka vihaavat ”toksista maskuliinisuutta”, tai tutkijoille, jotka käyttävät aivan käsittämätöntä uuskieltä puhumalla vaikkapa ”homososiaalisuudesta”.

Uutisia taustoitetaan ja seurataan loppuun asti liian vähän. Myös ”hampaattomuus” erottaa Suomen median muista: Poliitikkoja ei hiillosteta revolverikysymyksin ja pakoteta loogiseen argumentaatioon silloin, kun olisi syytä, mutta kimppuun käydään kyllä asioissa, joista voidaan spekuloida loputtomiin.


Suuri ongelma on sekin, ettei kansalainen ole kertojana riittävän uskottava. Tutkijoilla puolestaan on aina ”totuus” hallussaan. Monia toimittajia tuntuukin riivaavan viranomais- ja asiantuntijauskovaisuus. Tästä seuraa se, ettei ajassa olevia epäkohtia kuten raakoja ihmisoikeusloukkauksia suostuta tunnistamaan, ellei joku ole tehnyt aiheesta väitöskirjaa. Mutta kuten tiedossa on, tutkimukset tulevat pitkällä viiveellä, eikä tutkimusapurahoja anneta hankkeille, joiden oletetaan uhmaaman tieteenalan konsensusta.

Epäkohtien lista on pitkä, ja tuntuu, että jokin eettinen selkäranka on jo katkennut. Päin mäntyä mennään ideologia edellä. Jopa Julkisen sanan neuvosto (JSN) on miehitetty (henkilöitetty?) samanmielisillä hyväsisar-oletetuilla.

Taantumuksellista on se, että lehdet ovat sulkeneet netistä kommenttipalstansa, joten lukijat eivät voi oikaista toimitusten virheitä. Erityisen huolestuttavaa on se, että jotkut toimittajat ovat muuttuneet niin ylimielisiksi, etteivät he suostu oikaisemaan valeuutisiaan ja vääriä tulkintojaan. (Muistanette vuoden takaisen #alpakan mediakohun ytimessä.)


Kirjoitin vuonna 2015, että me toimittajat olemme luoneet vaihtoehtomediat, ja ajattelen näin yhä. Esimerkiksi #MV oli suora vastaus journalismin omaan kriisiin. Media ansaitsi sen.

Kaipaan vanhoja aikoja, kun toimituksissa oltiin huolellisia ja puntaroitiin tarkkaan, mitä sanotaan ja miten sanotaan. Toimituksellista valtaa ei luovutettu toimituksen ulkopuolelle, painostukseen ei alistuttu. Varottiin lähtemästä yhden asian äänitorveksi. (Tai no, kyllä silloinkin piti edistää ”kasvun ja kehityksen ideologiaa”, mutta se oli pientä verrattuna nykyiseen monikultturismilobbaukseen.) Vältettiin olemasta tuomareita, sossutätejä, pappeja tai imaameja, poikkeuksena kolumnit. Oli tavoiteltavaa ja hyveellistä olla #vallanvahtikoiria.

Median tehtävä ei ole rakenteellinen sosiaalityö tai ”maailman muuttaminen” kuten Hesarissa uskotaan, vaan #tiedonvälitys. Se edellyttää sitä, että pysytään realiteeteissa. Journalismin tulee siksi sanoutua irti affektiivisista kampanjoista ja ideologioista, ja palata perustehtäväänsä: tiedonvälitykseen.


Median tehtävä ei ole rakenteellinen sosiaalityö tai ”maailman muuttaminen” kuten Hesarissa uskotaan, vaan #tiedonvälitys. Se edellyttää sitä, että pysytään realiteeteissa. Journalismin tulee siksi sanoutua irti affektiivisista kampanjoista ja ideologioista, ja palata perustehtäväänsä: tiedonvälitykseen.

Peräänkuulutan siis mediaa, joka ansaitsee yleisönsä luottamuksen pyrkimällä totuudelliseen tiedonvälitykseen.

Tavallaan on myös haikea olo. Joskus oli kunnia-asia sanoa olevansa journalisti. Tänä vuonna erosin Journalistiliitosta, johon olin kuulunut vuodesta 2002. Olen pettynyt myös itseeni. En ole saanut koko vuonna aikaiseksi oikein mitään merkittävää.

Anteeksi, jos pilaan jonkun päivän tällä ääneenajattelullani.

Tai mitähän minä tässä anteeksipyytelen yhtään mitään.

Perutaan siis anteeksipyyntö!


Suomi-puhe pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen. Yritämme voittaa yleisön luottamuksen pyrkimällä totuudelliseen tiedonvälitykseen. Kaikista sidonnaisuuksista huolimatta Suomipuhe noudattaa objektiivisen tiedonvälityksen ihanteita.