Donald Trump armahtamassa sata ihmistä, Assangen ei uskota saavan armahdusta

CNN:n mukaan Trump valmistelee sadan ihmisen armahtamista virkakautensa lopussa. Armahduksia on ollut joulukuusta asti yhteensä 45, mutta Valkoiseen taloon kohdistunut hyökkäys pysäytti tämän prosessin. Valkoisessa talossa järjestettiin sunnuntaina tapaaminen, jossa viimeisteltiin armahdettavien nimilistaa.

Suomipuhe.com nettilehti – paremman tiedonvälityksen ja faktatiedon puolesta

Suomi tarvitsee korkeatasoista mediaa. Asia jäi vaivaamaan minua sillä olin itse kirjoittanut aina vuodesta 2008 ”Uusi Suomi” nimiseen nettijulkaisuun. Minulla oli tänä aikana mahdollista tarkastella sitä miten aluksi kelvollisen nettilehden keskusteluilmapiiri muuttui. Se tapahtui vähitellen – puheiden taso muuttui ensin kirpeäksi ja sitten epämiellyttäväksi. Lehden toimituksen linja muuttui myös vuosien myötä sellaiseksi, että keskustelujen käyminen oli vaivanloista. Tavalliset ihmiset eivät enää uskaltaneet kirjoittaa ”ammattitrollien” sakeaan rokkaan.